Albumi, joka yllättää monella tavalla – arviossa Luponeron omaa nimeä kantava debyytti

Kotimaista Luponeroa luotsaa jo nimestäkin päätellen Marco Luponero, joka on monille tuttu esimerkiksi sellaisten nimien kuin Altaria, Terrorwheel sekä viimeisimpänä Marco Luponero & The Loud Ones takaa. Edellä mainittujen yhtyeiden musiikilliset raamit kävivät kuitenkin ahtaiksi ja niinpä oli aika luoda kokonaan jotain uutta – ja näin syntyi Luponero. Luvassa on siis kokonaan uuden ajan rock-yhtye, joka herätti kiinnostuksen myös Suomen rajojen ulkopuolella ja levytyssopimus solmittiinkin viime syksynä ruotsalaisen Icons Creating Evil Artin kanssa.

Luponero kertoi tavoitteenaan olevan luoda kapinallista taidetta, jonka taustalta kumpuavat syvällisemmät merkitykset. Yhtyeen ensimmäinen julkaisu kuultiin viime kesänä ”DAD BOD ROK GOD” -sinkun myötä, joka varmasti sai kuulijansa (allekirjoittanut mukaan lukien) hämmentymään humoristisella otteellaan. Bändi ilmoitti kuitenkin, että sama huumorilinja ei tule jatkumaan ”Luponero”-nimisellä debyyttilevyllä. Tuoreelta pitkäsoitolta saatiinkin kuulla esimakuna tammikuussa julkaistu ”Everything/Nothing” ja helmikuussa puolestaan ”Pickup Artist”.

10 raitaa käsittävällä albumilla seikkaillaan rohkeasti eri genrejen parissa, eikä ensikuuntelulla todellakaan osaa aavistaa, mitä seuraava kappale tuo tullessaan. Mukana on makuja niin post punkista, hard rockista, synthwavesta kuin grungestakin ja sanoituksissa eri teemoja riittää – joten yllätyksellisyyttä piisaa. Läpi pitkäsoiton kulkee punaisena lankana mielenkiintoinen aate: positiivinen nihilismi.

”Luponero” on mielenkiintoisen kuuloinen kokonaisuus ja jokaisessa raidassa on oma, uniikki hohtonsa. ”Helsinki Intersection Mindfuck” onnistuu viemään kuulijansa keskelle pääkaupungin kaoottista ruuhkaa, kun taas ”Angelo” vie herkkyydellään täysin toisenlaiseen maailmaan. ”Pickup Artist” ja ”Sapiens” seikkailevat puolestaan punkin ja rockin välimaastossa, kun taas ”Running On Empty” tuo järkälemäisyydessään mieleeni erehdyttävästi U2:n. Ja kaikessa edellä mainitussa on kerrottuna vain murto-osa siitä, mitä levy pitää sisällään. Jos puolestaan haluat tutustua Luponeroon aluksi vain yhden biisin tiimoilta, suosittelen silloin kuuntelemaan ”Killing Timen”

On hämmästyttävää, miten paljon vaihtelua voidaankaan sitoa yhteen albumiin ja silti kokonaisuus kuulostaa sopusointuiselta. Luponero ei todellakaan suostu taipumaan vain yhteen muottiin ja on esikoisellaan jotain, joka on vaikeasti selitettävissä. Ota siis ”Luponero” kuunteluun ja koe itse mistä on kysymys – pitkäsoitto sopii moneen eri makuun!