Albumi, josta tuli meemi – arviossa Wintersunin kauan odotettu “Time II”
Jos nyt ihan totta puhutaan, en uskonut näkeväni tätä päivää. Wintersun on yksi lempiyhtyeistäni, ja Kaaoszine-urani ehdottomia kohokohtia on ollut se, kun pääsin ennakkokuuntelemaan “Time I” -albumin Bar Bäkkärille ennen sen julkaisua. Tuon päivän jälkeen onkin ollut pitkä odotus, ja vuonna 2017 julkaistu “The Forest Seasons” tarjosi vain hetkellistä helpotusta piinalliseen odotukseen, joka vihdoin ja viimein päättyi tänä herran vuonna 2024.
Innon ja kauhun sekaisin tuntein tuijotan tiedostoa (ei hätää, aion hankkia tämän myös fyysisenä albumina omiin kokoelmiin), enkä voi uskoa tätä todeksi! Ei kai sitten muuta kuin painetaan play-nappia. Albumin introna toimiva “Fields Of Snow” jatkaa todella vaivattomasti siitä, mihin “Time I” -albumin virallisen osuuden päättävä “Time” päättyy, eikä näiden albumien välissä olevaa 12 vuotta huomaa juuri lainkaan. Hieman kuitenkin iskee ristiriitaiset fiilikset, sillä “Time II:sta” kuunnellessa pitkän odotuksen päättymisen luoma into luo kuvitelman, että tässä on heittämällä tämän vuoden kovin albumi, mutta sitten taas toisaalta tästä tulee mieleen “Time I:n” halpa kiinakopio. “Time I:n” introkappale “When Time Fades Away” on ehdottomasti yksi maailman kauneimpia albumi-introja, minkä takia “Fields Of Snow” ei täysin vastaa ensimmäisen Time-osion asettamia korkeita odotuksia.
“The Way Of The Fire” on käsittääkseni ensimmäinen kappale, jota Wintersun on tältä albumilta soittanut keikoillaan. YouTubesta löytyy live-versioita, joista ei saa ihan kaikkea biisin tarjoamia hienouksia irti, joten onkin mahtavaa päästä kuulemaan, miltä “The Way Of The Firen” pitäisi kuulostaa. Kappale alkaa Wintersunille tyypillisellä folkahtavalla akustisella kitaramelodialla, joka pian eskaloituu blast beatien juhlaksi ja jatkaa kappaleen edetessä kasvuaan massiiviseksi teokseksi. “The Way Of The Firessa” on paljon meneillään samaan aikaan, mutta se onkin yksi Wintersunin hienouksia: vaikka tarjotaankin kerralla paljon, jo ensimmäisellä kuuntelukerralla saa kunnon otteen kappaleesta. Pienet yksityiskohdat huomaa vasta kuuntelukertojen karttuessa, mikä osaltaan pitää kappaleet virkeänä, uudenkarheana ja etenkin mielenkiintoisina. Jari Mäenpään ääni soi upeasti tässä kappaleessa, ja juuri kun luulet, ettei tämän upeampia melodioita voi tulla enää, niin eiköhän nurkan takaa hiivi jokin yllätys, joka jättää täysin sanattomaksi. “The Way Of The Firen” kaltaista tasoa odotin “Time II” -albumilta. Rima on nyt ihan helvetin korkealla!
“The Way Of the Firen” pärinän jälkeen albumin hitaampaa antia edustava “One With The Shadows” vaikuttaa alkuun hieman laimealta. Upeilla kitartilutuksilla koristeltu kappale seuraa uskollisesti Wintersunille tyypillistä suuripiirteistä soundia ja tämä massiivinen äänimaisema keinuttaa kuuntelijaa läpi koko kappaleen. Jonkin verran esiin puskee “Land Of Snow And Sorrow” -viboja, ja varmasti kyseisen kappaleen ystäville tämä raita on kuin hunajaa korville. “The Way Of The Firen” tavoin myös “One With The Shadowsin” kertosäe jää kummittelemaan takaraivoon, ja pian huomaatkin hyräileväsi kappaleen melodiaa.
Kun “Time I” -albumilla rauhallisen väliosan roolia toimitti “Darkness And Frost”, niin “Time II” -albumilla vastaavaa hoitaa “Ominous Clouds”. Nimensä mukaisesti kappale sisältää sadetta ja ukkosta, mikä toimii aina loistavana tunnelman luojana. Pelkkiä luontoääniä tämä kaunis väliosa ei pidä sisällään, vaan päästään myös fiilistelemään kaunista kitarointia ja tilutusta.
“Ominous Cloudsin” synkät pilvet eskaloituvat myskyksi, kun on vuorossa “Storm”. Tumman puhuva melodialinja ja orkestraatiot heittelevät kitaroiden kanssa kuuntelijaa kuin myrsky merellä seilaavaa venettä. Jos “Ominous Clouds” muistuttaa “Land Of Snow And Sorrowia”, niin ”Storm” hohkaa samankaltaisuutta “The Forest Seasonsin” “Eternal Darkness (Autumn)” -biisin kanssa. Ensimmäisellä kuuntelukerralla “Storm” saattaa olla hankala paketti käsitellä, ja paikoin tuleekin fiilis, että tässä on nyt vähän liikaa kaikkea samaan aikaan. Kuitenkin myrsky päättyy aikanaan ja “Stormin” loppua kohden alkaa taas aurinko paistamaan kitarasoolon tahdissa.
Mainos päättyy
“Time II” -albumin viimeisenä raitana kuullaan kappale, jota olen odottanut. Huhuja on liikkunut tämän kappaleen kohdalla, että kyseessä on kauneinta Wintersunia, ja todennäköisyys silmäkulmiin ilmestyville kyyneleille on äärimmäisen suuri. Joten “Silver Leaves” – bring it on!
No, kyllä niitä nenäliinoja tarvitsi… “The Forest Seasonsin” päättävä kappale “Loneliness (Winter)” aiheutti saman reaktion, mutta “Silver Leaves” iskee kyllä vielä pahemmin tämän herkän mörköilijän tunteisiin. “Silver Leaves” on kyllä “Time II:n” ja oikeastaan koko Time-konseptin aasialaispainotteisin kappale. Aasialaisteema kuuluu niin introssa kuin myös laulumelodiassa erittäin vahvana. Vielä viimeisenä yllätyksenä ja täysin puun takaa iskevät suomenkieliset sanoitukset. Jos nyt jotain natisemisen aihetta hakee, niin ehkä lopun kahden minuutin pituisen sateen lorinan, olisi voinut tiivistää hitusen lyhyemmäksi.
Wintersunin kauan odotettu “Time II” jättää kyllä sanattomaksi. Albumi etenee todella vahvasti raidalta toiselle, ja paikoin kurotellaan eeppisiä ulottuvuuksia. Aivan kuten “Time I” -albumin kohdalla, jokaisella albumin pyöräytyskerralla bongaa enemmän ja enemmän uskomattomia yksityiskohtia, eli kertakäyttömusiikkia tämä albumi ei todellakaan sisällä. 12 vuotta sitä odotettiin, mutta “Time II” on ehdottomasti odotuksen arvoinen.
Kappalelista:
1. Fields Of Snow
2. The Way Of The Fire
3. One With The Shadows
4. Ominous Clouds
5. Storm
6. Silver Leaves
Kirjoittanut: Tia Salmela