”Albumi on Ari Taskisen muistolle omistettu” – haastattelussa juuri debyyttinsä julkaissut Rock-Criminals

Haminalaislähtöinen Rock-Criminals omaa jo kunnioitettavan pituisen uran, sillä bändi on perustettu vuonna 2011. Kuluneisiin vuosiin on mahtunut monenlaista käännettä ja kulmakohtaa, ja nyt yksi pitkään odotettu välietappi on saavutettu, kun yhtye julkaisi debyyttialbuminsa elokuun lopussa. Kaaoszine pyysi heidät haastatteluun kertomaan niin menneestä, nykyhetkestä, kuin tulevaisuudenkin kuvioista.

Moikka ja tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Keitäs onkaan tänään paikalla?

Alex: Alex Wild, toimin laulajana ja soitan kitaraa.

JS: Olen JS, soitan lead-kitaraa ja laulan taustoja.

Mike: Mike Scott, toimin basistina ja laulan hieman taustoja myös.

Alex: Bändiin kuuluu vielä rumpali Luke Eaton, mutta hän ei tänään valitettavasti päässyt paikalle.

Mitäs Rock-Criminalsille kuuluu tällä hetkellä?

Alex: Kiitos kysymästä! Tällä hetkellä on erittäin hyvät fiilikset, koska levy julkaistiin juuri viime viikon perjantaina ja samalla viikolla juhlittiin levynjulkkareita On The Rocksissa, Helsingissä. Eli erittäin hyvä pöhinä ja nyt on jännityksellä odotettu, millaista palautetta levystä tulee. Päällisin puolin on tullut oikein hyvää palautetta, joten siinä mielessä hyvä boogie.

Mike: Hyvillä fiiliksillä mennään eteenpäin ja katsellaan, mitä levy tuo tullessaan – toivottavasti paljonkin.

JS: Sepä se, onneksi saatiin levy nyt pihalle. Helpottunut fiilis, että saatiin nyt tämä projekti päätökseen ja päästään suunnittelemaan sitten uuttakin.

Pysytäänkin hetki tässä ajankohtaisessa aiheessa, eli uunituoreessa levyssä. Albumilla on ilmeisesti materiaalia pidemmältä ajalta – milloin kaikkein vanhin biisi on jo tehty?

Alex: Sanotaan näin, että prosessit kun saattavat olla välillä aika pitkiäkin, niin varmaankin varhaisimpia tehtyjä aihioita on pyöritelty jo nelisen vuotta. Vanhin levylle päätynyt biisi on luultavasti ”Get Yourself Together”, jota varmaankin on vuoden 2019 tienoilla ruvettu ensimmäisen kerran versioimaan ja kokeilemaan. Tässä debyyttilevyssä on tosin ollut ns. kermat pois päältä -meininki, eli siellä on paljon sitä materiaalia, jota meille on kasaantunut vuosien varrella. Se on sitten jalostunut siihen muotoon, joka on levyllä kuultavissa. Tottakai siellä on biisejä ihan lähivuosilta, mutta on myös vanhempaa materiaalia mukana.

JS: Jos en ihan väärin muista, niin ”Fool No More” on tehty joko 2018 loppuvuodesta tai 2019 alussa. Muistan, että silloin oli talvi, kun demotettiin tätä vanhalla treenikämpällä Alexin kanssa. Muistelen, että tämä olisi vanhin ja loput sitten hieman uudempaa materiaalia. Sanoisin, että 2022 keväällä alkoi muodostumaan nämä muut biisit. Muutama kappale levyllä on siis vanhempia, ja loput sitten uudempaa tuotantoa muutaman vuoden sisältä.

Oliko valinnan vaikeutta, mitkä biisit pääsevät levylle mukaan?

Alex: Kyllä siitä keskusteluja käytiin, mutta mielestäni meillä on aina ollut hyvin yhteneväinen linja bändin sisällä sen suhteen, että on aina ajateltu biisit edellä – eli mitkä toimivat siinä kokonaisuudessa. Ainakin itselleni jäi sellainen fiilis, että ne aika kivasti valikoituivat ja paljon oli hyvää materiaalia mistä lähteä valitsemaan.

JS: Oli siellä varalla sellaisiakin biisejä, joita mietittiin levy-yhtiön kanssa, että otetaanko ne mukaan vai ei. Ne karsiutuivat kuitenkin aika äkkiä, koska ne olivat hieman erilaisempaa soundimateriaalia, joka ei sitten olisi sopinut mukaan niin hyvin. Mutta ei siinä sen isompaa ongelmaa tai kipuilua ollut sen suhteen, mitä valitaan mukaan.

Mike: Voin puhua Lukenkin puolesta, eli aika yhtenäisesti saatiin biisit valittua mukaan. Yhdessä pohdittiin, mitkä biisit halutaan mukaan ja aika lailla samaa mieltä oltiin kaikesta. Niin kuin JS jo sanoikin, siellä oli muutama varabiisi, jotka eivät tällä kertaa päätyneet levylle asti. Mutta ehkä sitten joskus!

Eli tulevaisuudessa on siis mahdollista kuulla niitäkin biisejä, jotka nyt jäivät yli?

JS: On varmasti, sen uskallan luvata. Siellä oli tosiaan muutama biisi, joita tosissaan mietittiin ja joita on livenäkin soitettu muutaman kerran, mutta eivät nyt päätyneet mukaan.

Alex: Samaa mieltä. Siellä oli tosiaan ainakin yksi biisi, jota mietittiin, että mitä sen kanssa tehdään. Eli hyvinkin mahdollista, että se on sitten seuraavalla albumilla mukana!

Kuuntelin levyn heti ensimmäisen kerran pariinkin otteeseen ympäri, ja itseäni ilahdutti suuresti, että mukana on cover Pelle Miljoona Oy:n ”Tahdon rakastella sinua” -hitistä. Minkä vuoksi juuri Pelle ja tämä biisi?

Alex: Muistan sellaisen tilanteen, että olimme soittamassa Kouvolan House of Rockissa. Meillä oli ollut jo aikaisemmin pohdintaa siitä, mikä voisi olla hyvä lainabiisi tulevalla levylle. Mietittiin vähän erilaista kulmaa siihen, että tehtäisiinkö joku suomenkielinen biisi englanniksi. Koska on oltu isoja Pellen diggareita ja myös lämmitelty useampaa hänen kokoonpanoaan tässä vuosien varrella, niin JS sitten heitti tämän idean ilmoille, että olisiko ”Tahdon rakastella sinua” sopiva. Innostuin itse heti sitten siitä, ja aloimme tehdä käännöstekstiä saman tien.

Koska ollaan Stupidon tallissa samoin kuin Pellen jotkin projektit, niin tottakai haluttiin kunnioittaa alkuperäistä versiota – samoin kuin alkuperäisiä tekijöitä. Otimme siis yhteyttä kappaleen tekijään, eli nyttemmin jo edesmenneeseen Ari Taskiseen. Katselin itse asiassa juuri hiljattain puhelimesta, että nyt on aika tarkkaan tasan vuosi, kun itse Taskiselle soitin ja kysyin lupaa versiointiin. Hän oli todella myötämielinen asian suhteen ja sanoi että tehkää vaan, sekä muistakaa merkitä käännösteksti Teostoon, että saatte korvaukset siitä. Lähdettiin siis sitä tekemään ja mentiin marraskuussa studioon nauhoituksiin. Sitten tuli tämä surullinen vuodenvaihde, ja Ari menehtyi. Onneksi hän ehti antaa tälle projektille luvan, eli olimme sen suhteen puhtaalla omallatunnolla ja biisi otettiin ilman muuta levylle. Sekä albumihan on Arin muistolle omistettukin. Eli tämän coverin mukaan ottaminen oli aika tuore idea, kun levyn teko alkoi siinä sitten jo lähestyä.

JS: Kun päätettiin se biisi, niin sain muistaakseni kaksi kolmasosaa käännöksestä tehtyä saman tien siellä House of Rockin bäkkärillä. Eli se oli aika kivuttomasti tehty. Levyä tehdessä, meillä oli Bryn Jones Los Bastardos Finlandesista auttamassa tekstien kanssa ja hän vielä lisäsi muutaman jutun lyriikoihin. Päätettiin kunnioittaa alkuperäistä versiota, mutta tehdä siitä nykysoundeihin istuva versio. Mielestäni lopputulos on hyvä kunnianosoitus Arille, ja hän on ehdottomasti ollut musiikintekijänä edellä aikaansa silloin 70-luvun lopulla. Jos ajatellaan ”Moottoritie on kuuma” -levyä, niin kyllä siellä Arin kädenjälki kuuluu vahvasti. Eli kun coveri oli valittu, niin ei sitä enää sitten sen kummemmin aprikoitu. Muistan, että treeneissä se soitettiin kerran läpi ja päätettiin, että tässä se on – eikä senkään suhteen ollut sen kummempaa kipuilua. Yleensä siinä vaiheessa, jos huomaa että levyyn tai biiseihin liittyvissä asioissa täytyy hirveästi vängätä, niin sitten se ideakaan ei ole välttämättä niin hirveän hyvä. Sen huomaa kuitenkin aika nopeasti.

Jutellaanpas sitten vähän enemmänkin biisien tekemisestä, eli millainen työnjako teillä on niiden suhteen?

JS: Yleensä se lähtee joko minun, tai Alexin ideasta. Esimerkiksi ”Bang! Bang! Bang!” on hyvä esimerkki aiheesta. Nyt en muista tarkalleen, että miten se sen biisin suhteen meni: Alex joko soitti minulle tai laittoi viestiä, jonka aiheena oli, että tällainen biisi olisi kiva tehdä. Sitten hän esitteli joitakin referenssejä, joissa on jokin hokema kertosäkeessä.

Alex: Taisin sanoa, että tehdään Bessin ”Ram pam pam” uudestaan.

JS: Mietin sitten, että periaatteessahan tämä olisi aika helppoa tehdä. Otetaan kolme sointua mukaan ja jokin toistuva hokema kertosäkeeseen. Se syntyi aika nopeasti, tein demon kymmenessä minuutissa ja annoin raakaversion Alexille seuraavana päivänä – ellen peräti samana iltana?

Aika usein raakaversiot ovat sellaisia, että niissä on pelkästään akustinen kitara, sekä laulua siihen päälle ja lyriikat perään. Siitä yleensä jo huomaa, että mikä toimii ja mikä ei – se on niin aseista riisuva tapa tehdä musiikkia. Jos biisi toimii siinä vaiheessa, niin kyllä se toimii myöhemminkin. Eli yleensä biisien tekeminen lähtee jommankumman meistä ideasta, ja sitä työstetään itse niin pitkälle kuin mahdollista. Jos tulee joku stoppi, niin sitten pyydetään toiselta apua. Mutta on levyllä sellaisiakin biisejä, jotka olen tehnyt itse kokonaan alusta loppuun ja ne on sitten sovitettu yhdessä koko bändin kanssa.

Sanoisin, että ne ovat aika 50/50, jotka on tehty Alexin kanssa yhdessä. Mutta bändi on aina sovituksessa mukana, ja kaikki osallistuvat siinä vaiheessa, kun biisi on jo melkein valmis.

Alex: Juuri näin. Arvostan sitä tässä bändissä, että meillä on biisit aina valmiina, kun mennään studioon. Eli vaikka olemme nuoria miehiä, niin olemme siinä mielessä vanhan liiton miehiä, että on treenattu ne biisit valmiiksi ja ne ovat tavallaan jo muotissaan, kun mennään sinne studioon. Se on ollut aina meidän toimintatapamme, toki se säästää aikaa ja rahaa myös. Se on hieno tapa, että ollaan bändinä niin sanotusti omien biisiemme päällä ja tiedetään mitä soitetaan. Se on kunnioitettavaa ja arvostavaa toimintaa.

Alkutuotanto biisien tekemisessä on vähän sellaista pallottelua, mutta loppuvaiheessa kaikki pääsevät osallistumaan mukaan sovittamiseen. Se tapahtuu vähän niin kuin väkisinkin, koska ne biisit on kuitenkin jo treenattu valmiiksi.

Mike: Sävellys ei ole ikinä ollut oma vahvin puoleni. Joten jos minulle tulee jokin biisi-idea mieleen, niin heitän sen joko JS:lle tai Alexille tai kysyn, olisiko jotain, mitä voisi lähteä hyödyntämään eteenpäin, vai lähdetäänkö rakentamaan jotain aivan alusta lähtien. Eli siinä mielessä tehdään yhteistyötä, mutta pääasiallisesti pohjat tekevät JS ja Alex – loput sovelletaan sitten yhdessä matkan varrella.

JS: Osa biiseistä oli sitten sellaisia, että ideat tuli sitten vasta studiossa. Eli joissakin biiseissä oli jätetty ihan tahallaan joitakin ratkaisuja auki, kuten esimerkiksi joitakin harmonioita tai melodiamuutoksia ja päätettiin että viimeistellään ne sitten studiossa. Yleensä lennossa saattaa tulla kaikkein parhaimmat ideat, kun jättää improvisoinnille vähän varaa. Esimerkiksi varmaan yli puolet soittamistani kitarasooloista on sellaisia, että ne on viimeistelty vasta studiossa. Jokin idea on saattanut olla, mutta studiossa on otettu jokin määrä ottoja ja niistä sitten valittu se parhain.

Jos lähdetään miettimään ihan Rock-Criminalsin alkuaikoja, niin mistä bändi sai alkunsa?

Alex: Se on pitkä tarina, mutta pidetään se lyhyenä. Rock-Criminals on perustettu jo vuonna 2011, eli silloin on tämän nimen alla aloiteltu toimintaa. Bändin silloiset jäsenet on olleet 12–13 vuotiaita, ja olen itse mennyt juuri silloin yläasteelle. Mike on tullut silloin basistiksi. Mutta siinä meni käytännössä varmaankin sellaiset 4–5 vuotta, kun käytiin bändikoulussa opettelemassa ihan perusasioita. Toki tehtiin jo silloin omia biisejä ja keikkailtiin, mutta se oli sellaista kriittistä alkuaikaa, jolloin on opeteltu soittamaan ja tehty sitä pohjatyötä.

2016 homma lähti sitten ihan uusille urille, ja JS tuli bändiin mukaan. Siitä sitten meininki on mennyt koko ajan ammattimaisempaan suuntaan. On siis tähdätty ulkopaikkakunnille keikoille, panostettu biisinkirjoitukseen ja niin edelleen. Eli mukana on tietty ripaus elämäntyötä ja liian pitkäksi venähtänyttä bändikoulua, mutta samaan aikaan tosissaan tekemistä ja tavoitteellista meininkiä. Kaikilla on tavoite mennä eteenpäin, ja niin on koko ajan mentykin. Otetaan siis pieniä, mutta varmoja askelia sitä kohti, missä halutaan joskus olla. Eli lyhyesti: bändi on perustettu vuonna 2011 ja nykyisellä kokoonpanolla on jatkettu vuodesta 2016 eteenpäin.

Entä mistä bändin nimi on tullut?

Alex: Muistan että olin varmaankin 12–13 vuotias, niin löysin isäni leikekirjan. Siellä oli paljon kuvia Teddy and the Tigersista, ja bändin nimi oli nuoren Alexin mielestä aivan hemmetin hieno! Siitä tuli sitten ajatus, että olisiko hienoa, jos bändin nimi olisi Alex and the Rock-Criminals. Rock-Criminals tuli siis siinä yhteydessä mieleen ja kuulosti todella hienolta. Jälkeenpäin olen miettinyt, että asialla on ehkä jotain tekemistä sen kanssa, että samoihin aikoihin törmäsin ensimmäistä kertaa Smackiin ja ”Criminal” -biisiin, eli saattaa olla mahdollista, että siitä kappaleesta on jäänyt jokin assosiaatio. Mutta tästä ei ole mitään takuita. Jossain vaiheessa sitten nimi lyheni pelkkään Rock-Criminalsiin. Rock -sana on saattanut tulla Hanoi Rocksilta, mutta tietoisesti ei ole mitään varastettu.

Nimenä Rock-Criminals on sellainen, että se seuraa meitä niin hyvässä kuin pahassakin. Olen kuullut, että siitä on sanottu, että helvetin hyvä nimi, ja taas päinvastoin. Olen ajatellut, että ehkä se on hyväkin, että nimi jakaa ihmisiä ns. kahteen leiriin. Ei siis mene ohi niin kuin vesi hanhen selästä, vaan jää kuulijansa takaraivoon muhimaan. Se on aina vain positiivinen asia tässä valtaisassa musiikkimarkkinassa.

Koska bändin ura on kuitenkin jo näinkin pitkä, niin varmasti vuosien varrelle on mahtunut mukaan kaikenlaista. Yksi merkittävä asia lienee osallistuminen X-Factoriin – miten päädyitte sinne mukaan?

Alex: Tähän liittyy sellainen tarina, että noina vuosina olin töissä Haminan nuorisopalveluissa. Eräänä hiljaisempana työpäivänä sitten näin uutisen, että X-Factor tulee Suomeen ja myös bändit saavat osallistua. Seuraavaksi sitten näin kuvan, että Michael Monroe on tuomarina. Taisin sitten suurin piirtein siltä istumalta laittaa bändille viestin, että me muuten lähdemme X-Factoriin kilpailemaan ensi syksynä. Takaisin tulleet vastaukset olivat suunnilleen sitä luokkaa, että joopa joo, tuskin lähdetään.

Tartuin toimeen ja kirjoitin hakemuksen. Aluksi piti täyttää lyhyt lomake, jossa kerroin meistä, ja millainen porukka on kyseessä. Saatoin ehkä käyttää siinä hieman värikynää mukana. Meni muutama päivä, ja sieltä sitten tuli viesti, että olisi vielä tällainen toinen lomake – täyttäisittekö vielä tämänkin? Laitoin sen ehkä vielä enemmän lekkeriksi, esimerkiksi siihen aikaan treenasimme sellaisessa vanhassa rakennuksessa, joka oli aikaisemmin ollut sähkölaitos. Kirjoitin siis, että treenataan vanhassa sähkölaitoksessa, joka me on vallattu. Meillä on myös Suomen paras kitaristi ja tullaan paikalle todistamaan se, sekä voittamaan koko kisa.

Uskomatonta mutta totta, tämän kaiken uhon jälkeen pääsimme mukaan! Muistan, että ajattelimme että se on varmaa, että jatkoon ei ainakaan päästä. Asetimme tavoitteeksi pitää niin kovaa mekkalaa, että se esitetään ainakin televisiossa. Sitten kävikin ihme ja päästiin jatkoon, niin kuin vielä pari kertaa sen jälkeenkin. Näin asia meni ja se oli mielenkiintoinen, sekä hauska kokemus kaikin puolin. Suomi on siitä kumma maa, että jos olet ollut televisiossa edes sen kerran elämäsi aikana, niin se ei unohdu ihmisiltä koskaan. Se on osa Rock-Criminalsin historiaa, ja se tuli silloin tehtyä – mukava muisto.

JS: Tuossa tulikin aika tyhjentävästi. Jotenkuten muistan, kun laitoit aiheesta silloin meille muille viestiä, että nyt on haettu. Ajattelin tuolloin, että mitä väliä – eihän se hakemus tarkoita, että me sinne pääsemme. Jollakin kohtalon määräämällä tavalla sinne sitten kuitenkin päädyttiin ja olihan se iso boosti uralle. Mutta sitten taas toisaalta: ironisesti olemme kuitenkin saaneet enemmän kuuntelijoita X-Factorin jälkeen, eli ohjelmalla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.

Klippejä ohjelmasta löytyy edelleen jonkin verran YouTubesta ja niitä on myös itselläni tallessa omissa arkistoissa. Jos vertaa sitä missä bändi oli siinä vaiheessa versus mitä se on nyt, niin onhan siinä ero kuin yöllä ja päivällä. Vaikka ollaan siinä todella nuoria, niin kehitystä on tapahtunut paljon. Siihen vaan meinaa itse välillä jopa sokeutua. Jos esimerkiksi vertaa vaikka mitä oltiin vuonna 2016 ja viime viikkoista julkkarikeikkaa, niin onhan siinä suuri ero. Jotain on tapahtunut, eikä suinkaan negatiivisessa mielessä. Eteenpäin mennään niin kuin Alex juuri sanoikin.

Mutta onhan se ihan hauska muisto. Tosin jossain vaiheessa, kun kaikki nostivat X-Factorin esille vielä pari vuotta ohjelman jälkeenkin, niin tuli olo, että keksikää jo jotain muuta. En enää muistanut tuota Suomen paras kitaristi -juttua, mutta itse asiassa sehän näkyy yhdessä klipissä. Ja niissä itse asiassa näkyy paljon juttuja, jotka eivät näkyneet tv:n katsojille. Muistan kun mentiin ensimmäisiin karsintoihin, jotka kuvattiin Helsingissä Klaus K -hotellissa. Saavuttiin yläkertaan isoon saliin, jossa esitykset kuvattiin. Meille kerrottiin, että on neljä minuuttia aikaa ja sitten on meidän vuoro.

Soitettiin siis kuvauksissa oikeasti, eikä playbackina – sen sai valita ja totta kai halusimme soittaa kaiken livenä. Muistan virittäneeni kitaraa, ja juuri noin kolme minuuttia ennen esitystä katkeaa kieli. Kaivoin kauhealla kiireellä kielisetin esiin ja rupesin vaihtamaan sitä. Ennätin juuri ennen esiintymistä sen vaihtaa, mutta paljoa aikaa ei jäänyt. Ja eihän tuossa vaiheessa voi enää ruveta sanomaankaan, että menee vielä hetki. Jos en olisi sitä ehtinyt vaihtaa, niin sitten olisi vaan vedetty viidellä kielellä – kyllähän Keith Richardskin niin tekee.

Kuvauspäivät olivat tosi pitkiä, mutta hyvät muistot sieltä jäivät. Tosin täytyy osata katsoa sitä niin sanotusti oikeitten lasien läpi näin jälkikäteen. Sieltä sai sellaisen pienen maistiaisen isosta maailmasta, johon ei vielä siinä vaiheessa kuitenkaan päädytty. Ja mielestäni on paljon terveempää tehdä pitkäjänteisesti työtä menestyksen eteen, kuin olla pelkkä tähdenlento – eli suksee tulee kovan työn seurauksena. Veikkaan, että se on pitänyt bändin omalla tavallaan kasassa. Toki meilläkin on omat kahinamme kulisseissa, mutta se vain vahvistaa ja on kasvettu yhdessä tähän pisteeseen, jossa nyt ollaan.

Mike: Hauska muisto ja oli mukava nähdä, miten tuollainen homma oikein toimii ja miten tuollainen tuotanto toteutetaan. Hemmetin hauskat muistot ja kontaktit jäi ainakin, jos ei muuta.

Vieläkö lähtisitte samanlaiseen rumbaan uudelleen?

Mike: Tottakai.

JS: Riippuu formaatista.

Alex: Tosiaan näin, eli riippuu formaatista. Sanotaan näin, että voisin harkita jotain kansainvälistä formaattia. Suomalaisessa formaatissa pitäisi miettiä jo tarkemmin ihan siitäkin syystä, että se meidän oma juttu on kuitenkin jo löytynyt. Ehkä ei kuitenkaan mihinkään Syksyn säveleen lähdettäisi.

JS: Eihän sitä tiedä – Syksyn sävel on kuitenkin enemmän biisikilpailu. Mutta jos esimerkiksi The Voice of Finland ilmoittaisi, että bändit saavat hakea, niin ei siinä varmaan olisi mitään järkeä. Varsinkin, kun tällaiset lauluohjelmat olivat hieman uudempi juttu vielä tuolloin 2018 tienoilla, että idea ei ollut vielä niin loppuun asti kaluttu. Jos verrataan esimerkiksi siihen aikaan, kun Ari Koivunen voitti Idolsin, niin sehän oli yhtä hullunmyllyä.  Mutta joku kansainvälinen formaatti voisi olla ihan hauska. Alex tuossa edellä kiteytti asian aika hyvin – eihän sitä koskaan tiedä. Me kuitenkin viihdymme kameran edessä ihan hyvin, eli siinä ei ole mitään ongelmaa.

Entä sitten omat vaikutteet ja lempibändit, mitä kaikkea sieltä taustalta löytyy? Onko teillä samat vaikutteet, vai onko niissä eroja?

Alex: Kyllä niissä joitakin eroja löytyy. Samankaltaisuutta on se, että kaikki me diggaamme rock-musiikista. Rumpalimme Luke varmaankin nimeäisi nyt kovasti erilaisia metallia ja punk-vaikutteita, joita taitaa tulla myös tuolta Miken puolelta. Varmaankin minä ja JS ollaan musiikkimaullisesti kaikkein lähimpänä toisiamme, sillä molemmat meistä on diganneet esimerkiksi Hanoi Rocksia aika paljon varsinkin nuorempana.

Kuitenkin mielestäni on yksi Rock-Criminalsin vahvuuksista, että me kaikki olemme kuunnelleet paljon erilaista musiikkia. Jos laitetaan vaikka sanat rock ja metalli samaan pakettiin, niin olemme kuitenkin sieltä eri laidoilta musiikkimaun suhteen ja poimittu erilaisia juttuja. Omalta osalta esimerkiksi Guns N’ Roses, sekä Hanoi Rocks ovat olleet isoja vaikuttajia, toisaalta olen myös tykännyt punkista aika paljon. Ehdoton kiinnostuksen kohde on suomirockissa, josta innostun hyvin paljon. Eli tiettyjä yhtäläisyyksiä meillä on, mutta kaikilla on myös oma spesifi mieltymys tietyissä bändeissä ja jutuissa.

Mike: Kyllä se maailma on aika laaja, mitä musiikkia bändissä kuunnellaan. Kuten hiuksistakin saattaa nähdä, niin meikäläinen pohjautuu tuonne punkin maailmaan hyvin vahvasti. Toki joukossa on metallia ja muuta raskaampaa materiaalia, mutta kyllä se on se punk, joka elää sydämessä. Siltä pohjalta olen aina itse mennyt, ja täytyy mainita, että Klamydia on itselläni yksi kuunnellumpia bändejä. Toki kuuntelen rokkiakin, mutta punk on se tärkein.

JS: Uskaltaisin väittää, että olen itse se tämän bändin sekametelisoppa, mitä tulee musiikkiin. Itselläni vaihtelee muutaman vuoden välein aika paljon se, mitä tulee milloinkin kuunneltua. Samat lähtökohdat kuin Alexilla, eli Hanoi Rocks, Michael Monroe, Andy McCoyn soolotuotanto ja niin edelleen. Olikohan se 2020 vai 2021 kun löysin The Lords of the New Churchin, joka sitten aloitti vähän uudenlaisen vyörymisen garagerockiin ja ehkä jopa tietynlaisen gootahtavan musiikin suuntaan. Sen jälkeen tuli The Cure ja nyt olen vuoden verran kuluttanut paljon Nick Cave and the Bad Seedsin tuotantoa. En tiedä miten Nick Caven musiikkia voisi kuvailla, mutta siinä on minulle esikuva siinä, että mitä haluan itse tehdä musiikillisesti. Eli että ei ole sidottu mihinkään tietynlaiseen genreen, vaan Nick Cave voi vetää niin gospelia, post-punkia tai ihan mitä vaan. Mielestäni se on sellainen voimavara, jota mekin koetamme pitää yllä.

Jos kuuntelet tätä juuri ilmestynyttä levyäkin: vaikka se on rock-musiikkia, niin silti sieltä löytyy vaikutteita niin discosta, kuin kantristakin ja niin edelleen. Eli Rock-Criminals on hyvin monimuotoinen bändi loppupeleissä. Eli tuohon kysymykseesi: olen ottanut ihan klassisesta musiikista post-punkiin vaikutteita. Siellä on niin Tšaikovskia, kuin The Birthday Partya ja Dead Kennedysiä. Siihen väliin mahtuu paljon kaikenlaista. Kuunneltuja bändejä on todella paljon, mutta se riippuu myös siitä, mikä musiikki inspiroi siitä tietystä hetkestä tai elämäntilanteesta riippuen. Päällisin puolin kysymys on helppo, mutta kun sitä lähtee miettimään, niin onhan siellä paljon erilaisia bändejä – kuten varmaan jokaisella meistä.

Kuvitellaanpa seuraavaksi, että olisi sellainen henkilö, joka ei ole kuullut musiikkianne aikaisemmin, mutta haluaisi siihen tutustua. Mikä olisi se yksi ainut sellainen biisi, jolla esittelisitte Rock-Criminalsin?

Alex: Kaikilla meillä on varmaan jokin oma ajatus, mutta nyt täytyy ihan miettiä hetki. Mietin tuota debyyttilevyä, että haluaisin nostaa sieltä jonkin esille. Mikähän olisikaan sellainen hyvä kokonaisuus, jossa olisi vähän kaikkea… Saattaisin vastata ”Greed”, koska siinä on hyvä rokki-kertsi, jossa on vähän ehkä punk-vaikutteita Silti siinä on hieman discoa, erilaista fiilistä, takapotkua, ja vähän erikoinen C-osa. Siinä on sellainen kiva kokonaisuus, joten vastaan sen.

JS: Minulla on kaksi, koska en mitenkään pysty yhdellä vastaamaan. Riippuu toki henkilöstä, mutta se olisi joko ”Mystery” tai ”Get Yourself Together”. Niissä on hieman nurjempaa puolta, mutta toisaalta iloisempaa meininkiä. Mutta juuri tuohon edelliseen kysymykseen viitaten, se riippuu niin paljon kuulijasta, eli niin sanotusti kauneus on katsojan korvassa. Riippuu siis siitä, mistä tämä kyseinen henkilö itse pitää. Mutta varmasti meidän repertuaarista löytyy jokaiselle jotain ihan varmasti.

Mike: Itse haluaisin sanoa ”Always the Same”, koska se on yksi omista lempibiiseistäni omasta tuotannosta. Jos joku ei ole paikan päällä katsomassa meidän esiintymistä, niin se on sellainen biisi, joka tuo meistä sitä punk-asennetta esille. Jos taas livenä biisi on joku hieman hitaampi balladi, niin sitten taas meidän asenne tuo sitä punkia mukanaan. Eli vaikka ei soiteta punkia, niin kyllä asenne livenä soittaessa tulee esille.

JS: Tuo on aika hyvin sanottu, että kyllä se asenne meistä tulee livenä esiintyessä esille eli tyyliin varokaa, täältä tullaan! Ja siinä tilanteessa me olemme kaikkein vahvimmillaan. En ole kertaakaan kuullut, että kukaan olisi keikan jälkeen sanonut, että olette huonoja. Enemmänkin kaikki ovat olleet yllättyneitä, että tehdäänkö tällaistakin vielä.

Alex: Oikeastaan jos pitäisi sanoa se yksi ainoa biisi meiltä kuultavaksi, niin voisin ehdottaa, että tule meidän keikalle niin pääset päättämään itse!

JS: Voisin vielä tähän lisätä neuvoksi, että kannattaa kuunnella juuri ilmestynyt albumi. Sieltä löydät varmasti sen, josta tykkäät.

Jatketaanpas sitten hieman samalla teemalla, mutta nyt annan teille valittavaksi yhden sanan, jolla kuvailla Rock-Criminalsia?

Alex: Energia!

Mike: Asenne.

JS: Minä sanoisin, että erityinen – koska sitähän meidän bändi on. Toki tämä kuulostaa itsensä kehumiselle, mutta en ole törmännyt mihinkään toiseen bändiin, joka olisi samanlainen kuin me. Se on nykypäivänä aika harvinaista. Ja erityinen siis positiivisessa mielessä!

Mitä lähitulevaisuuden suunnitelmia teillä on – keikkoja tai jotain muuta?

Alex: Kovasti on keikkoja suunnitteilla. Nyt on myös kova hinku päästä ulkomaille tämän debyyttilevyn myötä, vetämään showcaseja ja niihin on tähdätty paljon. Mutta keikkoja on varmasti tulossa ja niistä sitten lähiaikoina ilmoitellaan lisää, kun asiat varmistuvat. Sekä tottakai tehdään myös uutta musiikkia, mutta nyt toki mennään tämä juuri valmistunut levy edellä. Ja uusia kuuntelijoita olisi myös mukava saada, ja siihenhän keikat ovat hyvä keino. Jos ulkomaille päästään, niin se on myös mukavaa.

JS: Se on totta, että jos ulkomaille päästäisiin niin se edesauttaisi toki myös Suomen tilannetta. Käytäisiin näyttämässä maailmalle tai vaikka edes Euroopalle, että miten tämä homma toimii. On sääli, että nykypäivänä ehkä tällainen vanhan liiton rock ’n’ roll hieman meinaa unohtua! Tai toisaalta en tiedä, että olemmeko me niinkään sitä vanhan liiton meininkiä. Ehkä me ennemminkin edustamme jotain uutta, ei voi ehkä sanoa, että uutta rokin tulemista mutta jotain uutta asennetta, että asiat voi tehdä tälläkin tavalla nykypäivänä. Tarkoitan siis, että on ihan cool soittaa livenä bändissä, mikä saattaa ehkä nykypäivänä hieman unohtua – ketään tässä sen kummemmin kritisoimatta.

Mutta onhan siinä ihan eri fiilis, kun menet katsomaan keikalle hyvin soittavaa bändiä, koska se kokemus on ihan erilainen verrattuna johonkin muuhun. Sen vuoksi bänditkin vielä kiertävät, koska livekeikoista kuitenkin tykätään ja niille on tilausta.

Jos sitten keskustellaan hieman livenä soittamisesta, niin mikä on se ikimuistoisin keikka, jonka olette soittaneet?

Alex: On paljon hienoja keikkapaikkoja, joissa olemme päässeet soittamaan, ja sieltä voisi niitä nostaa, vaikka miten monta esille. Mutta ainakin itselleni pidemmät keikkareissut ovat niitä kaikkein parhaimpia, koska niissä pääsee näkemään hieman muutakin maailmaa. Esimerkiksi pari vuotta sitten käytiin Kajaanissa soittamassa, ja oltiin ensimmäistä kertaa niin pohjoisessa. Oltiin positiivisesti yllättyneitä siitä, että sielläkin oli sellaista yleisöä, jotka tunsivat meidät jo entuudestaan.

Se tuli ensimmäisenä mieleen, mutta toki näitä on muitakin. Esimerkiksi se on hienoa, että ennätimme pari kertaa soittaa Helsingin Nosturissa ja Semifinalissa on käyty myös. Omalla bucketlistilla olisi vielä päästä Tavastialle! Mutta keikkareissut ylipäätään, kun pääsee aina uusiin kohteisiin, niin ne ovat kyllä kivoja.

Mike: Taidan itse nostaa esille ihan alkuajat, kun on Alexin kanssa soiteltu vielä alkuperäisellä kokoonpanolla aivan ensimmäisiä keikkoja. Esiinnyttiin Haminan Itäväylällä muutaman kuormalavan päällä.

Alex: Valintatalon edessä, se oli kova!

Mike: Nostetaan se esille – sieltä ollaan lähtöisin. Sieltä on pitkä matka kuljettu, eikä sen jälkeen ole tarvinnut enää kuormalavojen päällä soitella.

JS: Eli jotain edistystä on tapahtunut! Voisin mainita kaksi, joista ensimmäinen ei ole niin kiva muisto. Kyseessä oli minun ensimmäinen keikkani tämän bändin kanssa, ja se on aika legendaarinen tapaus. Kyseessä on Haminassa sijainnut, nyt jo suljettu klubi. Siellä ei ollut paikalla ketään muita katsomassa, kuin turvamies, äänimies ja ehkä joku istui juomassa olutta baaritiskillä. Se oli aika raju kolaus, että tällainen meininki sitten. Otettiin se asenteella, että pohja on tässä. Eikä siihen tilanteeseen olla sittemmin toista kertaa kyllä päädytty, eli ikinä ei enää ole tarvinnut tyhjälle salille soittaa. Ja se on positiivista, sillä tiedän myös sellaisia bändejä, joiden on tosi vaikeaa myydä lippuja, vaikka takana olisi jo pidempi pätkä musisointia.

Mutta sitten yksi parhaimmista: melkein voisin nostaa siihen tuon levynjulkkarikeikan, siellä oli itselläni sellainen fiilis, jota en ole tuntenut aikaisemmin ja se on nyt tuoreessa muistissa. Myös Demolition 23. lämppärinä oleminen oli myös hyvä, mutta omista keikoista nostaisin tuon levyjulkkarikeikan. Se oli jotenkin niin erityinen, toki sen levynkin tiimoilta, mutta siihen kulminoitui kaikki se, että oli treenattu hyvin, osattiin biisit loistavasti ja ei tarvinnut murehtia mistään, että meneekö tämä nyt hyvin. Pystyi siis keskittymään vain siihen hetkeen ja kaikki mahdolliset kompastuskohdat oli ennakoitu jo valmiiksi. Kaikki oli suunniteltu hyvin ja meillä oli hauskaa – aina ei ole ollut.

Alex: Olen samaa mieltä.

Iso kiitos ajastanne ja haastattelusta! Mitä terveisiä lähettäisitte Kaaoszinen lukijoille?

Ostakaa levy, kuunnelkaa levyä ja tulkaa keikoille! Tulemalla katsomaan meitä tai ostamalla levyn, paidan, kangaskassin tai mitä muuta merchandisea löytyykään, tuette meitä ja autatte bändiä eteenpäin.

Tuoreen pitkäsoiton pariin pääset suoraan alapuolelta ja jos haluat tilata fyysisen kappaleen itsellesi, se onnistuu Stupido Marketin kautta.

Rock-Criminals on:

Alex Wild – laulu, kitara
JS – kitara, taustalaulu
Mike Scott – basso
Luke Eaton – rummut

Löydät lisää tietoa bändistä Linktreen kautta.