Alcest – Shelter

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.1.2014

Ranskalaisen tunnelmoinnin mestaripari Alcest julkaisee neljännen täyspitkän albuminsa “Shelter” juuri ennen vierailuaan Suomen kamaralle. Levyn materiaalia on odotettu vähintään jännittyneissä tunnelmissa, sillä levyn tuottajaksi valittiin Sigur Rósin tuottajana tunnettu Birgir Jón Birgisson. Otin tutkittavakseni, millaiseen tulokseen tällä valinnalla nyt on päädytty.

Levyn avaa lyhyt instrumentaali-intro “Wings”, joka sulautuu lopulta lähes saumattomaksi kokonaisuudeksi ensimmäisenä singlenä julkaistun “Opalen” kanssa. Utuisen onnelliselta tuoksuva kokonaisuus antaa odottaa astetta pehmeämpää Alcestia edellisen, melko raskaan “Les Voyages De L’Ame” -levyn jälkeen.

Samaa linjaa jatketaan seuraavissakin biiseissä “La Nuit Marche Avec Moi” ja “Voix Sereines”. Näistä erityisesti jälkimmäinen kirvoittaa suolavettä silmäkulmista melankolisen kauniin kaipauksen tunnelmissa. Kyseinen biisi tuntuu herättävän tuttuja tuntemuksia, vaikka ei aivan pystykään määrittelemään, mikä on se asia, joka nuo tunteet herättää. Aivan kuin tulisi kotiin niin pitkän ajan jälkeen, että huomaa ympäristön muuttuneen lähes tunnistamattomaksi mutta tietää silti tulleensa kotiin. Tätä tunnetta kuvaa erinomaisesti myös levyn nimikkobiisi “Shelter”. Levy nimittäin tuntuu nimensä mukaisesti turvapaikalta, johon piiloutua maailman pauhulta. Levylle on päätynyt myös yksi englanninkielinen biisi “Away”, joka ensihämmennyksestä toipumisen jälkeen kuulostaa sekin pelkästään aidolta Alcestilta, mutta pienellä kierteellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Toinen maistiainen, joka levyltä saatiin ennen julkaisua, on levyn päättävä kymmenminuuttinen “Délivrance”. Ensimmäisiä kertoja tätä biisiä kuunnellessani vaivuin niin syvälle sen eteeriseen mystiikkaan, etten edes huomannut, miten kauan se kesti. “Délivrancea” voisi verrata “Écailles De Lune” -levyn päättävään “Sur L’Ocean Couleur De Fer” -biisiin, sillä erotuksella, että “Délivrance” on valoisampi, toiveikkaampi ja pehmeämpi.

Pehmeä on se sana, jota “Shelteristä” voi käyttää kokonaisuutena. Raskaimmat elementit on lähes kokonaan huuhdottu pois, ja tiedän, ettei tämä varmasti miellytä metallisemmasta Alcestista pitäviä faneja. Kuitenkin kautta levyn vallitseva utuisuus ja eteerisyys tuntuvat niin rauhoittavalta, että itse voin sanoa vain nauttivani. Eikä suinkaan se “Voix Sereines” jäänyt ainoaksi kappaleeksi, jonka aikana piti hieman kuivatella silmiä, mitä lie roskia niihin on joutunut. Kaunis jää aliarvioinniksi, kun puhutaan tästä levystä.