Alex Van Halen paljastaa Eddie Van Halenin julkaisematonta musiikkia olevan ainakin kolmen tai neljän albumin verran

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.11.2024

Fozzyn keulahahmon ja painilegenda Chris Jerichon isännöimässä Talk Is Jericho -podcastissa vieraana ollut Van Halenin rumpali Alex Van Halen on kertonut tuoreesta elämäkerrastaan ”Brothers”, joka kertoo hänen ja hänen edesmenneen veljensä Eddie Van Halenin välisestä ainutlaatuisesta suhteesta. Alex Van Halen kertoi haastattelussa tuoreesta kirjastaan seuraavaa:

”Ed ja minä olimme läheisiä. Työskentelimme yhdessä, soitimme yhdessä, teimme kaikkea yhdessä. Mutta kun hän oli elämänsä loppuvaiheilla, COVIDin takia oli hyvin vaikeaa tavata häntä henkilökohtaisesti. Välissä oli aina joko lasieste tai muovisuoja. Hetket, jolloin pystyimme oikeasti koskettamaan häntä, olivat harvassa. Se asetti kaiken outoon valoon – en osaa selittää sitä, mutta se ei tuntunut oikealta. Meillä ei ollut kunnollista loppua koronaviruksen vuoksi. Meillä ei ollut varsinaista muistotilaisuutta. Hänet tuhkattiin ja tuhkat siroteltiin. Tämä on minun tapani hyvästellä hänet.”

”On vaikea kuvailla, millaista on, kun elämästä puuttuu joku, joka on ollut siinä 65 vuotta. Se on todella pitkä aika, eikä kyse ollut tavallisesta suhteesta – en vähättele muiden ihmisten suhteita. Kun jotain otetaan pois elämästä 65 vuoden jälkeen, se on vaikeaa. En ole yksin tämän kanssa, enkä väitä olevani erityinen. Tämä tapahtuu monille ihmisille.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Podcastissa tuli puheeksi myös Eddie Van Halenin julkaisematon musiikki, josta Alex kertoi seuraavaa:

”Olemme käyneet läpi niin sanottua holvia ja tutkimme joitakin siellä olevia musiikillisia ideoita. Toisessa ääripäässä on se tosiasia, että pienet riffinkäppyrät eivät tee kappaletta. Toisessa ääripäässä taas jotkin näistä riffeistä ovat niin uskomattoman voimakkaita, että on sääli, että ne päätyivät holvin perukoille levyjen sijaan.”

”Meillä oli monia eri muuttujia bändissämme. Emme vain kävele studioon ja suunnittele ’tehdäänpä levy’, vaikka olemmekin tehneet niin jossain määrin. Se ei ole meille mekaaninen prosessi.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kun Jericho huomautti, että Alexilla vaikuttaisi olevan enemmän kuin yksi tai kaksi demoa, joita hän voisi työstää ja julkaista, rumpali vastasi:

”Voi kyllä. Luultavasti kolmen tai neljän levyn verran, ellei enemmänkin. Olen tosissani. Siellä oli hyvää materiaalia. Ja pitää muistaa, että kiireisimpinä aikoina joskus todella hyvä materiaali menee ohi. Vasta kun palaat siihen, huomaat ’vau, olin unohtanut tämän. Tämä on mahtavaa.’ Mutta se vie aikaa. Ja haluan tehdä sen oikein.”