Alexi Laiho totisesti lähti saappaat jalassa – arviossa ”Paint the Sky With Blood” -EP

Kirjoittanut Elias Tomperi - 14.4.2021

Viikatemies on Children of Bodomin tunnus ja maskotti. Kuinka moni muuten tiesi, että sillä on nimikin? Roy the Reaper.

Tuo viikatemies on seurannut Children of Bodomia ja Alexi Laihoa heidän kansitaiteissaan 24 vuotta, aina ”Something Wildista” asti. Kun Alexi Laihon elämää, uraa ja elämäntyötä katsoo retrospektiivissä, on se ollut juuri sellaista kuin pojat olisivat jatkuvasti juosseet tai ajaneet keikkabussilla pakoon Herra Kuolemaa. Studioon, levy ulos, 2 vuotta kiertuetta, studioon, levy ulos, kiertueelle jne… Ei ihmekään, että Janne Wirman totesi jossain 20-vuotisjuhlakiertueen haastattelussa, että tuosta 20 vuodesta puuttuu keskeltä 10 vuoden edestä muistikuvia.

Aina toisinaan viikatemies pääsi hipaisemaan Laihoa. Itsemurhayritys, murtuneita luita, vatsahaava ja mitä vielä. On mielestäni varsin runollista, että ”Paint the Sky With Bloodin” kannessa viikate on jätetty rannalle, eikä sen omistajaa näy. End of fucking story, kuten Laiho tapasi sanoa.

”Paint the Sky With Bloodista” ei kuulu ollenkaan väsymyksen merkkejä, päinvastoin. Kitarasoolot, joista Alexi Laiho erityisesti muistetaan, ovat tällä EP:llä hurjassa terässä. Jos mietitään yleisesti kitarasoolojen funktiota tällaisessa musiikissa, on mukana mielestäni aina enemmän tai vähemmän näytön halua. Tästä näytön halusta varsinkin alkuaikojen Children of Bodom tunnetaan. ”Paint the Sky With Blood” on sovituksiltaan ja sävellyksiltään jopa Laihon mittapuulla todella teknistä. Tämän oli selvästi tarkoitus olla keskisormi kaikille niille, jotka epäilivät menon hidastuvan ja tylsistyvän uudelle aikakaudelle siirryttäessä.

Sinkkuna julkaistu nimibiisi ottaa kuuntelijalta luulot pois eikä jätä turhia epäilyksiä siitä, etteivätkö Laiho ja kumppanit olisi elämänsä kunnossa. Vimmainen ”Paint the Sky With Blood” tuo mieleen monella tapaa ”Halo of Bloodin” mutta on sitä kypsempi. Tutut Bodom-melodiat, kertsit ja sirkustemput ovat yhä tallella mutta kuulostavat yllättävän raikkailta.

Payback’s a Bitch” onkin sitten hieman vaikeampi tapaus. En heti lämmennyt sille, enkä vielä toisella tai kolmannellakaan kuuntelukerralla, mutta olen vähitellen oppinut pitämään sen rokkaavasta ja bassovoittoisesta rytinästä. Jos avausraita kuulosti ”Halo of Bloodilta”, ”Payback’s a Bitch” mukailee selvästi 2003–2005-vuosien Bodomia. Jos en tietäisi tämän olevan Bodom After Midnightin EP:llä 2021 (tai en muistaisi joka ikistä Bodomin biisiä ja niiden ajankohtaa ulkoa,) luulisin kuuntelevani ”Hate Crew Deathrollia”.

EP:n päättää Dissectionilta lainattu upea ”Where Dead Angels Lie”. Tämä coverointi on lähes täydellinen. Se kunnioittaa arvokkaasti alkuperäistä sovituksellaan ja kuulostaa samalla riittävästi Bodomilta. Mikäli Bodom After Midnightista olisi tullut se, miksi se oli tarkoitettu, tämä olisi ollut taattu keikkahitti. Children of Bodom ei juuri covereitaan livenä soittanut. Olisi ollut rikos jättää tämä pois setistä. Yhtä kaikki, ”Where Dead Angels Lie” on hyvä lopetus niin ”Paint the Sky With Bloodille” kuin myös Alexi Laihon tarinalle.

Ja melkoinen tarina se olikin. Alexi Laiho eli musiikille. Hänen kohdallaan tämä ei edes ole mikään korni korulause. Laiho ei välttämättä ollut mikään esimerkillinen roolimalli, jollaiseksi voisi toivoa tulevansa. Minulle ja toivottavasti monelle muullekin hän kuitenkin edustaa tinkimätöntä työmoraalia ja sinnikkyyttä omien unelmien toteuttamiseen. Laiholta kysyttiin usein haastatteluissa vinkkejä uusille muusikoille ja bändeille. Kaksi vakiovastausta olivat harjoittelu sekä häpeilemätön ja ahkera keikkailu, joka aluksi usein tarkoittaa jos jonkinlaisia kissanristiäisiä.

Niin traaginen ja odottamaton kuin Laihon kuolema olikin, jokin minussa on onnellinen siitä, että nuoruuteni sankari ja idoli sai kuolla saappaat jalassa tehdessään sitä mitä rakasti.

8/10

Kappalelista:

  1. Paint the Sky with Blood
  2. Payback’s a Bitch
  3. Where Dead Angels Lie (Dissection cover)