Erikoishaastattelussa Qstockiin saapuva kauhurockin legenda Alice Cooper: ”Takaamme teille todella energisen show:n!”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.6.2017

Kauhurockin legenda Alice Cooper julkaisee ”Paranormal”-nimisen stuodioalbuminsa 28. heinäkuuta earMusicin kautta ja saapuu Oulussa järjestettävän Qstockin lauantain pääesiintyjäksi albumin julkaisua seuraavana päivänä. Tavoitimme Alicen keskeltä Amerikan-kiertueen kiireitä ja kyselimme häneltä kiertuekuulumisten lisäksi muun muassa, miten hän suhtautuu uuden musiikin julkaisemiseen ja esittämiseen sekä mitä tulevalta Qstockin keikalta voidaan odottaa. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä ja miten meneillään oleva kiertue Yhdysvalloissa sujuu?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alice: Hyvää kuuluu. Illalla on keikka, ja olemme Amerikan-kiertueen puolessavälissä. Kiertue on mennyt loistavasti. Tämänhetkinen kiertuebändi on paras, jonka kanssa olen ikinä työskennellyt, jokainen ilta on ollut mahtava ja yhtä hauskanpitoa. Soitamme 28 biisiä joka keikalla, ja jokainen settilista on erilainen.

Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Pääsyy tähän haastatteluun on tuleva albumisi ja se, että soitatte seuraavana päivänä julkaisusta Oulun Qstockissa. Millaisia muistoja sinulla on Suomen keikoista, olethan kuitenkin esiintynyt täällä useita kertoja vuosien varrella?

Alice: Yritämme päästä Suomeen aina kesällä, emme talvella. Olemme soittaneet Suomessa talvellakin, se oli aika brutaalia. Meillä on paljon ystäviä siellä, ja Suomi on aina ollut mahtava paikka soittaa, emme ole joutuneet pettymään kertaakaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten edellä mainitsin, esiinnytte Qstockissa heti uuden albumin julkaisun jälkeen. Tulemmeko kuulemaan keikan aikana uutta materiaalia?

Alice: Kyllä, aiomme soittaa pari uutta biisiä, kuten ’’Paranoiac Personalityn”.

Haastattelin viime vuonna Twisted Sistersiä, ja puhuessamme settilistoista Jay Jayn kanssa hän sanoi, että miksi pitäisi soittaa uutta materiaalia, kun fanit haluavat kuunnella niin sanottua best of -materiaalia. Miten itse suhtaudut siihen, että fanit haluavat kuulla usein uuden materiaalin sijaan klassikkobiisejä?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alice: Mielestäni hittejä on tärkeä soittaa fanien takia, koska he todella haluavat kuulla niitä. Yritämme soittaa myös biisejä, joita he eivät odota kuulevansa. Yleisö ei silti ikinä valita vaan nauttii siitä, miten keikka on koostettu.

Teet yhä musiikkia, kun taas jotkin vanhemmat bändit eivät enää julkaise uutta materiaalia vaan tyytyvät soittamaan vain keikkoja. Mikä on sinun syysi julkaista edelleen uusia albumeja?

Alice: Yksi syy on se, että olen aina ollut mukana tässä bisneksessä tekemässä musiikkia ja esiintymässä livenä. Teen albumeita fanien vuoksi, en myynnin. Maailmassa on miljoonia Alice Cooper -faneja, teen musiikkia heille. Tiedän, että tosifanit eivät halua olla vain vanhan tuotannon varassa vaan kuulla myös uutta musiikkiani.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oliko tuo siis yksi syy siihen, että päädyit tekemään pari biisiä vanhan bändisi kokoonpanolla tulevalle albumillesi?

Alice: Olemme aina olleet ystäviä, emme ikinä vihollisia. He soittivat minulle ja kertoivat, että ovat tehneet pari biisiä. Päätin kuunnella kyseiset biisit ja pidin todella kuulemastani.

Uudella ’’Paranoiac Personality” -singlelläsi on tietynlainen old school -tunnelma. Oliko tämä tarkoituksellista, kun aloitit albumin teon?

Alice: Hassua, sillä monet kriitikot ovat sanoneet, että biisissä on futuristinen ja moderni tunnelma. Roger Glovers (Deep Purple) on bassossa ja Larry Mullen (U2) soittaa rumpuja. Itse määrittelisin kyseisen biisin moderniksi rockiksi, mutta uudella albumilla on myös biisejä, joissa on selvää 70-luvun rockin tunnelmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuten mainitsit juuri, albumilla on siis mukana vierailevia muusikoita. Onko sinulla tapana kirjoittaa biisit ensin ja päättää sitten, kenet haluat vierasmuusikoksi, vai miten kyseinen prosessi etenee?

Alice: Juuri noin se menee. Esimerkiksi ’’Paranoiac Personalityn’’ kohdalla tuli sellainen fiilis, että tämä on täydellinen biisi Billy Gibbonsille, joten pyysin hänet soittamaan kitaraa. Ylipäätään tavoitteena oli saada albumille uusi soundi ja mennä laatikon ulkopuolelle. Esimerkiksi Larry antoi biisille todella siistin soundin.

Olet tehnyt lukuisia julkaisuja urasi aikana, ja tuleva levy on 27. studioalbumisi. Onko sinulla edelleen intoa tehdä uutta musiikkia vai tuntuuko, että tämä albumi on viimeinen?

Alice: En ole koskaan edes harkinnut eläkkeelle jäämistä. Esiintyminen pitää minut kunnossa. Eri asia sitten, jos vaikka loukkaisin itseni vakavasti enkä pystyisi enää esiintymään.

Kiitos paljon haastattelusta, Alice! Haluaisitko sano lopuksi jotain faneillesi, jotka tulevat katsomaan keikkaa Qstockiin?

Alice: Aiomme soittaa ’’Man Behind the Maskin’’, koska tiedämme, että suomalaiset pitävät siitä. Voitte odottaa erittäin energistä show’ta.

Voit ostaa liput Alice Cooperin keikalle juhlavuottaan viettävään Qstockiin tästä.

Koko puhelinhaastattelun voit puolestaan kuunnella Youtuben kautta tästä:

https://www.facebook.com/AliceCooper/

Haastattelu: Arto Mäenpää

Luetuimmat

Uusimmat