Alice Cooper kruunasi Vantaan Rock in the City -festivaalin – Rock in the City Vantaa, osa 2/2

Lauantai 11.6. alkoi Vantaan Rock in the City -festareilla yhtä aurinkoisesti kuin perjantaikin, ja samoin myös heti kättelyssä päästiin kotimaisen rock-eliitin pariin. Jos edellisen päivän teema oli ulkomainen metalli ja kotimaan uudet rock- ja punk-tuulet, niin päätöspäivänä lavoille nousi melkoinen kaarti kotimaisen rock-musiikin pitkän linjan tekijöistä parilla ulkomaisella vahvistuksella.

Pääsin paikalle The 69 Eyesin aloitellessa keikkaansa päälavalla. Musta nahka kiilsi alueen toiseen päähän saakka tummanpuhuvien goottirock-klassikoiden ja muutamien uudempienkin kappaleiden soidessa vakuuttavasti. Auringonpaiste ei onnistunut pilaamaan musiikin tunnelmaa kokonaan, ja yleisöäkin oli paikalla jo enemmän kuin edellisen päivän pääesiintyjän keikalla. Hyvä veto ja hyvä meininki, mutta ei kuitenkaan jäänyt kummempia ajatuksia tästä.

Dea Matronan varsin perinteinen rock ’n’ roll piristi synkeän goottituokion jälkeen ja oli auringon valaisemalla lavalla kuin kotonaan. Tässä oli rentoa ja kesäistä menoa keveän soiton saattelemana.

Lordi rokkasi päälavalla kuin riivattu, vaikka ”Rock The Hell Outta You” -kappaletta ei kuultukaan. Klassikkolevyjen hittikimara saatiin kuitenkin, ja sehän toimi kuin satakiloinen leka päähän.

Lava oli koristeltu bändille sopivaksi, ja esiintyminen oli muutenkin kuohuttavan teatraalista pommeineen ja sirkkeleineen. On ollut hienoa nähdä Lordin saavan kotimaassakin ansaitsemaansa suosiota ja tunnustusta viime vuosina. Tämä oli maailman luokan hard rock -show, joka tuntuu tajunnassa vielä pitkään.

Pitkän ja vaiherikkaan uran tehnyt Andy McCoy on varmasti yksi Suomen tunnetuimpia rock-kitaristeja, ellei jopa tunnetuin. Parin vuoden takainen ”21st Century Rocks” -albumi merkkasi hänen paluutaan levytyskantaan pitkän tauon jälkeen, ja levyn vakuuttava rock-meininki jopa yllätti kovalla tasollaan.

Keikallakin vastaanotto oli innokas ja paikoin hämmentynytkin. Soitto kuulosti hyvältä, ja meno oli kohdallaan, mutta Andyn laulu jätti toivomisen varaa. Osan biiseistä lauloikin bändin kakkoskitaristi. Myös Andyn sekavat välispiikit aiheuttivat ihmetystä ja hilpeyttä, mutta eihän siinä, antaa miehen höpöttää, kerran kitarakin rouhii ja vinkuu kuin parhaimpina vuosina. Abstraktin taideperformanssin piirteitä lähestynyt rock-keikka ajoi asiansa ja antoi tiukan täsmäiskun musiikin muotoista energiaa ja väkevää rock-estetiikkaa.

Suomalaisen rockin voittokulku jatku Peer Güntin keikalla. Kierrokset nousivat entisestään, kun armoton kitaratulitus kaikui koko Vantaalla. Välillä myös lällyiltiin mm. ”Years on the Road” -kappaleen tahtiin, ja sekin tältä bändiltä luonnistui valonnopeutta lähennelleen rock-kohkaamisen ohella. Vuosia on alla, mutta virtaa riittää vaikka muille jakaa.

Henkeäsalpaavan tykitysmaratonin jälkeen oli tarve pienelle tauolle ennen illan pääesiintyjää, pitkästä aikaa Suomeen saapunutta Alice Cooperia. Innostus ja jännitys olivat katossa jo tuntia ennen keikkaa, ja pieni sydänkohtaus oli paikallaan, kun Cooper yhtyeineen kapusi lavalle varttia ennen ilmoitettua aikaa.

Ja millainen esitys sieltä tulikaan. Lavalla heräsi henkiin kauhurockin ja -teatterin yliluonnollinen mestariteos. Jokainen kappale, sana, riffi ja liike iski suoraan ytimeen ja vavisutti perustuksia myöten. Musiikista kuoriutui elävä olento aivan uskomattomalla tavalla.

Alice Cooperia itseäänkään ei voi kehua tarpeeksi. Maailman energisin 74-vuotias hehkui karismaa ja veti jokaisen kappaleen aivan täydellisesti aivan kuin aika ei olisi kulunut ollenkaan viime vuosikymmeninä. Musiikki eli hänen lävitseen.

Harvasta keikasta voi sanoa, että tajunta ihan oikeasti räjähti, mutta tällä kertaa se todella tapahtui. Vieläkin on hieman vaikea käsittää, mitä tapahtui, mutta on se uskottava nähneensä yhden parhaista keikoista ikinä.

Kuvat: Sini Honkanen