Alice Cooper : Raise the Dead – Live from Wacken (DVD+2CD)

Kirjoittanut Jarmo Hänninen - 17.10.2014

Vuonna 1948 syntyi legenda nimeltään Vincent Damon Furnier, joka myöhemmin on tunnettu paremmin nimellä Alice Cooper, ja mies on edelleen menossa mukana. 1960-luvun lopulla ensimmäisen pitkäsoittonsa julkaissut mies on kokenut matkallaan paljon tullakseen yhdeksi metallin elävistä jumalista. Tällä kertaa mies yhtyeineen koettelee meitä kuolevaisia ”Raise the Dead – Live from Wacken” -livepläjäyksellä.

Tällä hetkellä nimen Alice Cooper (band, group ja soolo) alla on julkaistu yhteensä 26 studioalbumia, 21 kokoelmaa ja 46 singleä; ”Raise the Dead” on tämän entiteetin kymmenes live-julkaisu. Aikaisempien kokemusten perusteella kerrottakoot ensin se, että jos kyseessä on live ja levyn nimeen on yhdistetty vielä sana ”Wacken”, niin laadusta ei ole minkäänlaista taetta. Olipa kyseessä sitten itse festivaalin oma live-pläjäys digitaaliseen videoformaattiin tallennettuna tai yhtyeen/artistin tuotantoryhmän leikkaus festareiden raakamateriaalista, niin meno voi olla aika juosten kustua.

Pelot karsiutuvat osittain pois, kun Alice Cooper yhtyeineen astuu elokuun 3.päivä 2013 Saksassa Wacken-festivaalin päälavalle. Pettynyt luonto on tottunut Wacken-taltiointien sekunnin kamera-ajoihin yleisöstä basistin jalkoihin tai yleisöstä kitaristiin, joka on jo pomppinut ulos kuvasta, koska kameramies ei ilmeisesti joko ymmärrä, että kuvattavat kohteet voivat liikkua, tai hallitse taltiointitekniikan alkeita kameran panoroimisesta haluttuun suuntaan. Tavallisesta peruslaadusta poiketen ”Raise the Dead” -taltioinnin kuvan-ja äänenlaatu on keskitasoa hitusen parempaa luokkaa, joten myös tällä rintamalla ollaan menossa hyvinkin oikeaan suuntaan. DVD:ltä löytyy myös vajaa 20-minuuttinen Alice Cooper -haastattelu, jossa mies kertoo hieman ”Raise the Dead” -kiertueesta ja vähän menneistä jutuista, jotka ovat johtaneet siihen, että keikka taltioidaan nimenomaan Saksan Wacken-festareilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun kerran kuva ja ääni ovat kohdallaan, niin entä sitten itse sisältö biisien kohdalta? Sehän on hittikimara vailla vertaa. Niin sanotusti kolmeen eri osioon jaettu show alkaa sillä ”helposti kuunneltavalla” tavaralla. Sitten paukautetaan lavalle ”kauhubiisit” ja lopetetaan spektaakkeli cover-biiseihin. Encoressa tulevat tietysti kovimmat klassikot ikinä.

Itse keikkaa mainostetaan kauhuspektaakkelina, missä on tiputtu lavan reunalta pahasti. Tietenkin jos pitää mieltä järisyttävänä kauhuna muutamaa pääkalloa ja romun keskellä olevia verisiä vauvanukkejen päitä, jotka on sijoitettu rumpu-raiserin ympärille ja lavan takaosaan, niin sitten. Kauhua löytyy enemmän pääesiintyjä Alice Cooperin kasvonuurteiden syvistä ja pimeistä kanjoneista kuin tästä show’sta.

Cooperin kokoonpano ”Raise the Dead”-kiertueella itse artistin lisäksi on seuraavanlainen: Chuch Garric (basso), Orianthi (kitara), Ryan Roxie (kitara), Tommy Hendriksen (kitara) ja Glen Sobel (rummut). Kyseessä on melko villin näköinen sakki, joka näyttää keikkalavojen hylkiöiltä mutta soittaa kuitenkin järjettömän hyvin yhteen. Pienenä kuriositeettina mainittakoot naiskitaristi Orianthi, joka on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut todella paljon. Nainen on soittanut mm. edesmenneen Michael Jacksonin taustajoukoissa, ja 15-vuotiaana hän rämpytteli skebaa Steve Vain lämppärinä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Löytyypä nykymaailman tyyliin ”Raise the Dead” -paketista myös kaksi CD-kiekkoa samaiselta Wacken-keikalta. Vaikka Cooper ei pahemmin välispiikkejä harrasta, niin vaikuttaa, että CD-versiosta on leikattu aivan kaikki ”turha” pois ja luultavasti tämän vuoksi kiekolta löytyy myös yksi ylimääräinen kappale (”Foxy Lady”), joka on jostain syystä jätetty DVD:ltä pois. CD-kiekkoset ovat laadullisesti ihan ok -tasoa, mutta varsinainen live-kokemus löytyy kyllä sieltä kuvaformaatista. Julkaisusta on muuten saatavilla myös BluRay-versio, jos näennäisesti parempilaatuinen kokemus kiinnostaa.

Mitä tästä paketista jää sitten käteen? Keskivertoa hieman parempilaatuinen hittikimara Alice Cooper tuotantoa ammattilaisten säestyksellä Wackenin lavalla ja pari CD-kiekkoa, jotka voi huoletta jättää vaikka koteloon odottamaan maailmanloppua. Radiojuontajana, näyttelijänä ja intohimoisena golffaajana nykyään enemmän mainetta niittänyt rock-jumala Cooper näyttää tosin kaikille, että virtaa riittää. Onhan taltiointi myös tärkeä hyväntekeväisyyden kannalta, sillä sitä varten perustettiin Legendary Recordings -säätiö, joka toimii yhteistyössä Wacken Foundationin kanssa. Tallenteella kerätään rahaa uusille nousujohteisille rock-ja heavy-kokoonpanoille ja jokaisesta myydystä levystä lahjoitetaan säätiölle yksi euro.

 

7-/10


Kappalelista:
DVD
1. Hello Hooray
2. House Of Fire
3. No More Mr. Nice Guy
4. Under My Wheels
5. I’ll Bite Your Face Off
6. Billion Dollar Babies
7. Caffeine
8. Department Of Youth
9. Hey Stoopid
10. Dirty Diamonds
11. Welcome To My Nightmare
12. Go To Hell
13. He’s Back
14. Feed My Frankenstein
15. Ballad Of Dwight Fry
16. Killer (Segment)/I Love The Dead
17. Covers Introduction/Break On Through
19. My Generation
20. I’m Eighteen
21. Poison
22. School’s Out

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

CD 1
1. Hello Hooray
2. House Of Fire
3. No More Mr. Nice Guy
4. Under My Wheels
5. I’ll Bite Your Face Off
6. Billion Dollar Babies
7. Caffeine
8. Department Of Youth
9. Hey Stoopid
10. Dirty Diamonds
11. Welcome To My Nightmare
12. Go To Hell

CD 2
1. He’s Back
2. Feed My Frankenstein
3. Ballad Of Dwight Fry
4. I Love The Dead
5. Break On Through
6. Revolution
7. Foxy Lady
8. My Generation
9. I’m Eighteen
10.Poison
11.School’s Out

Kirjoittanut: Jarmo Hänninen

Alice Cooper UDR
Alice Cooper.com
Alice Cooper Facebookissa
Wacken-säätiö

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

 

Luetuimmat

Uusimmat