Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 14: Nattvindens Gråt – A Bard’s Tale

Nyt on melkoista kulttialbumia vuodelta 1995 ruodittavana, eikä yhtye varmastikaan ole ihan kaikille tuttu. Paljastetaan nyt siis heti kärkeen, että tässä 90-luvun lopulla kaksi täysipitkää albumia julkaisseessa yhtyeessä kosketinsoittajana toimi eräs herra nimeltään Tuomas Holopainen. Josko tällä tavalla saataisiin muutama lukija lukemaan artikkelia vähän pidemmällekin.

Nattvindens Gråt hämmensi black metal -piireihin kuuluneita (kuten ”your’s truly”) alun perin enemmän Darkwoods My Betrothedin muutaman jäsenen sivuprojektina. Alkuperäisenä kitaristina yhtyeessä toimi D.M.B.-basisti Teemu ”Hexenmeister” Kautonen, rumpujen takana kolisutteli D.M.B.:ssä pääosin sessiojäsenenä pysytellyt Tero Leinonen ja vierailipa tällä debyyttialbumilla äänijänteitään venyttelemässä muutamassa kappaleessa D.M.B.-vokalisti Pasi ”Emperor Nattasett” Kankkunen. Hämmentävä oli myös Nattvindens Gråtin ensimmäinen ja ainoa demojulkaisu ”Där Svanar Flyger”, joka sisälsi jonkin sortin dark metalia ruotsinkielisin sanoituksin.

Radikaalin tyylinmuutoksen yhtye teki jo tälle debyyttialbumilleen muuttuen lähinnä tunnelmallista doom metalia soittavaksi orkesteriksi. Ruotsin kieli vaihtui englanniksi, ja demolla jopa hiukan koomisesti kärisseen Teemu Kautosen keskityttyä albumilla lähinnä kitaransoittoon päävastuun lauluista albumilla otti sessiovokalistina toiminut Tapio Wilska. Mies, joka myöhemmällä urallaan muistetaan muun muassa Soulgrindin basistina sekä Finntrollin laulajana (vuosina 2002–2006).

Heti kärkeen täytyy todeta, että jos ”A Bard’s Tale” johonkin kaatuu, niin nimenomaan lauluosuuksiin. Wilska, joka valtaosan lauluista levyllä hoitaa, suorittaa oman tonttinsa vielä jokseenkin kelvollisesti, mutta Emperor Nattasettin vierailevat mölinät etenkin levyn avausraidassa ”The Road Goes Ever On” vaativat hiukan totuttelua. Mutta tätäkin enemmän totuttelua vaatii naisvokalisti Suvin laulanta, joka joissain kohdin vain kuulostaa menevän hiukan nuotin vierestä. Hiukan siitä tulee mieleen tämän artikkelisarjan alkuvaiheessa käsitelty Behemoth-albumi ”Grom” ja sen naislauluosiot, jotka nekin kuulostavat aavistuksen epävireiseltä. Behemothin kohdalla nuo naislaulut kuitenkin toimivat mielestäni paremmin kuin Nattvindens Gråtilla, mutta kyllä niihin tässäkin tottuu.

Sen sijaan musiikillisesti albumi on suorastaan nerokas. Ei se ole samanlainen massiivinen taideteos, joita Holopaisen kynästä nykypäivänä Nightwishissa irtoaa, mutta tunnelmaltaan täydellisen eeppinen ja kokonaisuudeltaan juuri niin mukavasti kappaleet yhteen niputtava, kuin konseptialbumilta sopiikin odottaa. Sanoituksellisesti albumin teema on kyllä jokseenkin tylsähkö: lyriikat kertovat Bard-nimisestä henkilöstä, joka ratsasti pitkin maita ja mantuja etsien elämän tarkoitusta ja ilmeisesti löysi sen lopulta kahdestsa tammesta, kuten päätösraita ”The Two Oaks” kertoo.

Mutta musiikki on tälläkin albumilla tärkein osatekijä, ja sehän toimii. Pääosin levy on Tuomas Kautosen säveltämä, joten sinällään sitä on turha alkaa vertailla Tuomas Holopaisen nykypäivän tekemisiin. Karu tosiasia on kuitenkin se, että herra Holopainen on yhtyeestä/ albumilta ainoa henkilö, joka on toden teolla sittemmin luonut uraansa ammattimuusikkona. Ja kyllähän Holopaisen kädenjälki jo tälläkin albumilla jollain tasolla näkyy. Kosketinsoittimien ja klarinetin kanssa levyllä esiintyvän miehen kynästä on syntynyt albumin intro sekä akustinen kappale ”Towards the Sea”. Lisäksi mies mainitaan useammassa kappaleessa säveltäjäksi yhdessä Kautosen kanssa.

Huolimatta Holopaisen läsnäolosta ”A Bard’s Tale” ansaitsee paikkansa historiankirjoissa jo musiikillisilla ansioillaan eikä pelkästään ollen nykyisen Nightwish-päämiehen ex-bändi. Pitää kuitenkin antaa kunnia sille, jolle kunnia kuuluu, eli Teemu Kautoselle, jonka kynästä isoin osa Nattvindens Gråtin materiaalista syntyi. Näistäkin tosiasioista huolimatta ja varsinaista paskamyrskyä lukijoilta odottaessa toivoisin joskus vielä kuulevani Holopaiselta edes lähestulkoon tämäntasoista materiaalia sen ylituotetun Nightwishin sijaan.

Debyytin jälkeen Nattvindens Gråt julkaisi vielä kakkosalbumin ”Chaos Without Theory” kaksi vuotta myöhemmin, mutta hajosi pian sen jälkeen. Muutama vuosi myöhemmin yhtye perustettiin Kautosen toimesta ja ilman Holopaista uudelleen lyhennetyllä nimellä Nattvind. Yhtyeen paluu jäi kuitenkin yhden albumin (”Subuniverses” 2002) mittaiseksi.

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy