Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 16: Primordial – Redemption at the Puritan’s Hand
Nyt kävi näin, että jouduin lähes väkisin valitsemaan tähän kohtaa albumin, jonka olen itse asiassa arvostellut jo sen ilmestyessä viitisen vuotta sitten. Toki jo Primordialilta pelkästään olisi löytynyt lukuisia muitakin albumeita ruodittavaksi tai olisin voinut fiilistellä vaikkapa vanhaa Paradise Lostia, kenties Possessedin legendaarista ”Seven Churches” -albumia tai yllättää kaikki vetämällä Popeda-kortin hihasta, mutta mennään nyt kuitenkin tällä. ”Redemption at the Puritan’s Hand” on minulle kuitenkin albumi, joka viimeistään sytytti rakkauteni tätä irlantilaisyhtyettä kohtaan kunnolla liekkeihin.
Sen vanhan arvostelun viiden vuoden takaa löydätte täältä, mikäli kiinnostaa, mutta onko suhtautumiseni levyyn muuttunut vuosien saatossa? Yksi uusi albumi on Primordialilta sittemmin tullut, mutta kaksi vuotta sitten julkaistu ”Where Greater Men Have Fallen” ei itselleni aiheuttanut aivan samanlaisia tunteita kuin nyt käsittelyssä oleva yhtyeen seitsemäs täyspitkä. Tuo kahdeksaskin albumi tuli arvostelua.
Mutta mennäänpäs takaisin tähän ”Redemption at the Puritan’s Hand” -albumiin, jolle tosiaan tuli rykäistyä täydet 10/10 pistettä arvostelussa. Nyt, viisi vuotta myöhemmin väitän, ettei pisteissä ole laisinkaan ylimääräistä, mistään alkuhuumasta ei siis ollut kyse. Yksi asia on silti ehkä hiukan muuttunut. Siinä missä levyn julkaisuvuonna 2011 tuli hehkutettua suuresti levyn päätösraitaa ”Death of the Gods”, ovat levyn suosikkikappaleeni hiukan vaihtuneet. Jos tänä päivänä saisin levyn uudestaan arvosteluun, ja kappas, niinhän minä perkele sainkin, hehkuttaisin ehkä pikemmin levyn kakkosraitaa ”Lain With the Wolf” sekä päätösraitaa edeltävää kappaletta ”The Puritan’s Hand”. Ei sillä, että ”Death of the Gods” olisi vieläkään huono kappale, eihän 10/10-levyltä luonnollisesti huonoja kappaleita löydy, mutta suosikkikappaleet ovat vain vuosien saatossa hiukan muuttuneet. Voi tietysti olla, että sen sadantuhannen kuuntelukerran jälkeen ko. kappaleeseen hiukan turtui. Niin täydellistä kappaletta tai levyä ei ole tehtykään, etteikö näin jossain vaiheessa kävisi.
Mutta ajan hammasta ”Redemption at the Puritan’s Hand” kestää – siitä on täydet pisteet ansaitsevassa levyssä kyse. Vaikka albumi on vasta viitisen vuotta vanha, uskaltaisin väittää, että kyseessä on se Primordial-albumi, jota tullaan noin 15 vuoden päästä muistelemaan kaikennäköisillä uusintajulkaisuilla, kiertueilla jne. Ja kuka tietää, ehkä vuonna 2041 joku nuorempi toimittaja tekee aikamatkan 30 vuoden taakse muistellen tätäkin teosta. Tulevasta klassikosta on siis kyse.
Primordialin nerokkuus on lähes koko sen pitkän uran ajan perustunut sen vokalisti Alan Averill Nemtheangan ulosantiin, joka tällä albumilla on viritetty äärimmilleen. Se voima ja se tunne, jolla mies albumilla laulaa, on suorastaan mykistävä. Ja ennen kaikkea se itsevarmuus julistavassa laulutyylissä, joka kuulostaa siltä, että mies todellakin uskoo joka sanaan, jonka suustaan päästää. Kuunnelkaapa esimerkiksi avausraitaa ”No Grave Deep Enough”, joka saa todella uskomaan, ettei tätä miestä tai tätä yhtyettä todellakaan voi haudata vielä aikoihin. Ei ole niin syvää hautaa, josta Primordial ei nousisi. Mitä albumin lyriikoihin noin muuten tulee, niin esimerkiksi kakkosraidan ”Lain with the Wolf” sanoitukset koskettavat jo liki henkilökohtaisella tasolla: ”You cannot escape the beast, when you wear his mark.”
Jollain tasolla ”Redemption at the Puritan’s Hand” tuo itselleni tietynlaisen turvallisuuden tunteen. Ikään kuin olisin ollut matkoilla ja kuullessani pitkästä aikaa tätä albumia sekä A.A. Nemtheangan ääntä tietäisin tulleeni kotiin. Primordialin seitsemäs albumi on minulle kuin pitkäaikainen vaimo. Ei sen kanssa jaksa ehkä enää joka päivä peuhata, mutta kyllä sen viereen silti kelpaa vaikka nukahtaa.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Riku Mäkinen
”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.
