Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 19: Sorhin – I Det Glimrande Mörkrets Djup

Sorhin - I Det Glimrande Mörkrets DjupEdellisen osan hiukan kevyemmän otatuksen jälkeen palautetaanpa artikkelisarja jälleen takaisin raiteilleen ja siirrytään todellisen rakkauteni, black metalin, pariin. S-kirjaimen kohdalla olisi tosin ollut paljon muitakin vaihtoehtoja: yliarvostettu Slayer, suomalaisen melankolisen metallin suurin ja kaunein Sentenced, Saksan lahja thrash metallille Sodom sekä vaikkapa Islannin ylpeys Sólstafir ja lukuisia muita.

Black metal on musiikkilajina ylivertaista, ja tämä Sorhinin vuonna 1997 julkaistu debyyttialbumi on loistoesimerkki siitä. Jumalauta, eihän tällaisia levyjä edes nykypäivänä tehdä! Siinä missä ruotsalaisen black metalin aallonharjalla tällä hetkellä ratsastavat yhtyeet, kuten vaikkapa Marduk ja Dark Funeral, hiovat uusia albumeitaan kuukausitolkulla studiossa, on ”I Det Glimrande Mörkrets Djup” laitettu purkkiin viiden päivän aikana – ja se myös kuuluu, mutta lähinnä positiivisin merkein.

Musiikillisesti Sorhinista löytyy pieniä yhtäläisyyksiä toiseen ruotsalaiseen edesmenneeseen legendaan, Dissectioniin, mutta oikeastaan se hiukan hämmästyttävästi muistuttaa enemmän norjalaista black metalia 90-luvun puolivälistä. Satyriconin kaksi ensimmäistä albumia, Darkthrone ”A Blaze in the Northern Skyn”, ”Under a Funeral Moonin” sekä ”Transilvanian Hungerin” aikaan sekä hitaimmassa kohdissa jopa Burzum BM-aikoinaan tulevat aika ajoin mieleen. Ei sillä, että Sorhin mikään klooni olisi koskaan ollut, ei sinne päinkään. Oikeastaan voisi todeta jopa päinvastoin. 90-luvun skandinaaviseksi black metaliksi Sorhin on jopa hämmästyttävän tunnistettavissa omaksi itsekseen.

Sorhin - I Det Glimrande Mörkrets Djup (kansi)Jopa musiikillista nerokkuutta tärkeämpi asia yhtyeen debyytillä on kuitenkin tunne, niin kuin useasti tapana on, mutta Sorhinin tapauksessa se jopa ylikorostuu. ”I Det Glimrande Mörkrets Djup” on toki ihan kelpo levy kuunnella näin elokuisena iltanakin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. Jo albumin äärimmäisen kauniissa kansitaiteessa näkyvät kylmyys ja synkkyys heijastuvat myös albumin nimestä ”In the Glimmering Depths of Darkness”. Ne ovatkin se juttu, jotka tästä albumista tekevät ainutlaatuisen. Sorhinin debyytti on albumi, joka on kuin tehty pimeisiin talvi-iltoihin. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, koitapa kävellä yksinäsi pimeässä öisessä talvimetsässä kuunnellen tätä albumia, ja voin vannoa, että ymmärrät, mitä black metalin todellinen kylmyys ja synkkyys tarkoittavat. Jos et ymmärrä, tämä musiikkityyli ei ole tehty sinua varten laisinkaan.

Kliseiseltä kuulostaa varmasti sekin, että täydelliseltä albumilta lienee turha poimia yksittäisiä kappaleita. Levyn keskivaiheilla kuultava ”Tills Döden er Alla Tar” Dissection-tyylisellä kitaraliidillä varustettuna saattaisi olla se yksittäinen kappale, jolla levyä yrittäisin siitä tietämättömälle myydä, jos ei koko levyä saa soittaa. Toisaalta myös kakkosraita ”När Helvetet Kallar” kertoo jo nimessäänkin kaiken oleellisen. Sorhinin debyyttiä kuunnellessa jopa helvetti kylmenee.

Sorhin on tai oli kenties yksi kaikkien aikojen aliarvostetuimmista black metal -yhtyeistä. Kaikkitietävä Metal Archives kertoo yhtyeen olevan tauolla, mutta tosiasiassa yhtyeen viimeisin julkaisu, ”To Give Death by the Sword of Christ!” -split EP yhdessä industrial-yhtye Puissancen kanssa on jo neljäntoista vuoden takaa. Täyspitkiä albumeita yhtye ei urallaan julkaissut kuin kaksi, joista toinen – lähestulkoon yhtä loistava albumi – ”Apokalypsens Ängel” julkaistiin vuonna 2000. Sorhinin jälkeen ainoastaan yhtyeessä vaikuttaneet rumpalit ovat olleet aktiivisena black metalin tai ylipäätään musiikin saralla. Vuosina 1996-2000 yhtyeessä kannutellut Zathanel on 2000-luvun puolella vaikuttanut rumpalina ainakin Blot Minessa, Born For Burningissa sekä soittanut bassoa Setherialissa, jossa mies oli myös rumpujen takana yhtyeen alkuvuosina 90-luvun puolella. Sorhinin ensimmäinen virallinen rumpali, vuosina 1993-1995 yhtyeessä vaikuttanut Shamaatae, tunnetaan sen sijaan nykyisin sooloyhtyeestään Arckanum. Sen sijaan yhtyeen ydinduetto, pääasiallinen säveltäjävelho Eparygon sekä sanoittaja Nattfursth, näyttävät kadonneen metallipiireistä tyystin, mikä on sääli sinällään. Paljon Sorhin black metalille antoi, vaikkakin sen diskografia ei järisyttävän pitkäksi muodostunut. Silti uskon, että paljon sillä olisi myös ollut annettavaa. Näin nerokkaita sävellyksiä ja jäätävää tunnelmaa harvemmin enää nykypäivän black metalissa kuulee.

Kirjoittanut: Riku Mäkinen

”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.

Kommentoi julkaisua