Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 21: Ulver – Kveldssanger
Vuonna 1996 black metal -skeneä kohahdutettiin toden teolla norjalaisen Ulverin kakkosalbumilla. Se nyt tiedetään, kuinka kauas black metal -juuristaan yhtye on tänä päivänä eksynyt, mutta luonnollisestikaan tuohon aikaan ei Ulverin tulevaisuudesta ollut vielä tietoa. Ulver liitettiin vahvasti black metal -piireihin, yhtyeen vokalisti Kristoffer ”Garm” Rygg esiintyi legendaarisessa ”Pimeyttä, pahuutta, kylmyyttä” -dokumentissa nuorena vahvasti kristinuskon vastaisena koviksena, ja vuonna 1995 julkaistua yhtyeen debyyttialbumia ”Bergtatt – Et Eeventyr i 5 Capitler” pidetään edelleenkin yhtenä norjalaisen black metalin kulmakivistä.
Mutta jotain erilaista Ulver halusi tehdä jo tuolloin – jotain, mitä ei ollut aiemmin kuultu. Kyllähän siinä saattoi useammankin black metal -teinipojan leuka loksahtaa auki, kun Ulverin kakkosalbumi ensimmäistä kertaa soittimessa pyörähti. Poissa olivat kirskuvat sähkökitarat, blastbeateja hakkaavat rummut ja kärinälaulut. ”Kveldssanger” oli yhtä kaukana yhtyeen debyytistä kuin Varg Vikernes sunnuntain jumalanpalveluksesta ollen täysin akustinen folk-albumi.
Ehkä vertailu Varg Vikernesiin ja jumalanpalvelukseen on aavistuksen liioiteltua, sillä huolimatta siitä, että ”Kveldssanger” on musiikillisesti aivan toiselta planeetalta kuin bändin debyytti, on tunnelma albumilla kuitenkin jollain tavalla samankaltainen. Yhtye ihannoi vahvasti norjalaista luontoa jo debyytillään, nyt samaa tunnelmaa pikemminkin korostettiin. Black metal -juuretkin näkyivät vielä albumilla, jos eivät muuten niin ainakin kansitaiteessa epäsymmetrisen pentagrammin ansiosta.
Tavallaan ”Kveldssanger” on jopa hiukan omituinen teos, jos näin voi sanoa. Etenkin maagisen debyytin jälkeen se kuulostaa hiukan puolihuolimattomasti tehdyltä väliteokselta. Akustisella kitaralla, huilulla, rummuilla ja puhtailla lauluilla rakennettu albumi kuulostaa väkisinkin siltä, että kolme nuorta metallimiestä istuu nuotion äärellä paistamassa makkaraa ja juomassa olutta soitellen samalla vähän musiikkia omaksi ilokseen. Joku nyt vain sattui nauhoittamaan tämän herrojen Garm, Haavard sekä AiwarikiaR nuotioillan. Silti albumin sisältö on huikean kaunista kuunneltavaa ja kuten niin useasti, sen tunnelma on likimain käsin kosketeltava. Albumia kuunnellessa voi sulkea silmänsä ja kuvitella itsensä mukaan tuohon nuotiohetkeen. Norjalaisen metsän mystiikka on niin vahvasti läsnä, ettei sitä pelkästään kuule vaan sen voi riittävän mielikuvituksen avulla jopa haistaa ja nähdä.
Jos tästä albumista pitää jotain negatiivista hakea, niin laulettujen kappaleiden määrä olisi saanut olla suurempi, sillä albumin kolmestatoista kappaleesta vain neljä sisältää laulua ja näistäkin ”Ord” on vain 17 sekunnin kestoinen. Ne muut laulua sisältävät kappaleet, avausraita ”Østenfor Sol og vestenfor Maane”, keskivaiheilla kuultava ”Kledt i Nattens Fanger” sekä päätösraita ”Ulvsblakk”, ovat kuitenkin ehdottomasti levyn parhaimmistoa. Toki lukuisat instrumentaalitkin toimivat levyllä hyvin, etenkin runsas huilujen käyttö tuo kappaleisiin riittävästi täyteläisyyttä, laulujen poissaolosta huolimatta.
”Iltalaulujen” jälkeen Ulver teki vielä vuotta myöhemmin sen blackmetallisimman albuminsa ”Nattens Madrigal – Aatte Hymne til Ulven i Manden”, kunnes pikkuhiljaa siirtyi jo vuoden 1998 albumilla ”Themes from William Blake’s The Marriage of Heaven and Hell” enemmän kokeellisen metallin pariin. Valitettavasti täytyy todeta, ettei yhtye ole itselleni juurikaan mitään sitten kolmen ensimmäisen levyn antanut. Siitä huolimatta Ulverin kohdalla leijuu jokin mystinen kunnioituksen pilvi. Minulle riittää, että saan nauttia näistä kolmesta albumista, ja toivon mukaan joku muu saa enemmän irti yhtyeen myöhemmästä materiaalista.
Kirjoittanut: Riku Mäkinen
”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.
