Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 22: Vondur – The Galactic Rock n’ Roll Empire
No, nyt! En oikein tiedä, mikä perversio tai muu mielenhäiriö sai minut ottamaan tämän levyn kuunteluun ja kirjoittamaan siitä muutaman sanasen, mutta ihmismieli on välillä arvaamaton. Oikeastaan tarkemmin katsottuna, ei V-kirjaimen kohdalla loppujen lopuksi ihan valtaisaa ylitarjontaa ole. Vinterlandin legendaarinen UG-klassikko ”Welcome My Last Chapter” olisi ehkä ollut musiikillisesti kovin vaihtoehto, mutta muuten V-kirjaimen kohdalla hyllyt on täytetty lähinnä Viikatteen ja Venomin tuotannolla.
Ruotsalainen Vondur oli vuosina 1993–1998 toiminut projekti, jossa vaikuttivat muun muassa Ophthalamiasta ja Abruptumista tuttu sekopääkaksikko Tony ”It” Särkkä ja Jim ”All” Berger. Yhtye julkaisi elinvuosinaan yhden täyspitkän albumin ”Striðsyfirlýsing” (1996) sekä kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneen EP:n ”The Galactic Rock n’ Roll Empire”, joka otetaan nyt hiukan tarkempaan syyniin.
Vondurin tarkoitus oli ilmeisesti tehdä jonkin sortin parodiaa black metalista, tai sitten ei? Kuka tämän kaksikon tekemisistä oikeasti otti koskaan mitään tolkkua. Yhtyeen debyyttialbumin kannessa komeili itse Star Wars -elokuvista tuttu Darth Vader, ja syystä tai toisesta laulukieleksi oli ainakin kappaletitteleiden perusteella valittu islanti. Albumi on toki kulttikamaa, ei siitä pääse mihinkään. Loppupeleissä se vain on yksinkertaisesti niin huono, ettei se jaksa edes naurattaa, hetkittäisiä välähdyksiä lukuun ottamatta.
Mitä sitten tähän EP:hen tulee, niin tällä julkaisulla Vondur keskittyi lähinnä cover-kappaleiden esittämiseen, sillä seitsemästä kappaleesta vain 2½ on yhtyeen omaa käsialaa. Ja oikeastaan nämä omat kappaleet ovat myös EP:n turhinta antia. Avausraita ”Kill Everyone” sekä päätösraita ”The Raven’s Eyes Are as Mirrors of the Bottom of Satan’s Black Halls” ovat tyystin mitäänsanomattomia black metal -parodiointeja, se “puolikas cover” “Panzer Legions of Vondur” joka ainakin nimensä puolesta imitoi ruotsalaisen black metalin suurta nimeä Mardukia, alkaa olla jo vähän sinnepäin. Varsinainen cover ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä kappaleen musiikki ei ole Mardukin.
Mitä varsinaisiin cover-kappaleisiin tulee, niin tällä lyhyehköllä 17 minuuttia kellottavalla EP:llä kaksikko rypistää omalla persoonallisella tyylillään läpi Bathoryn kulttikappaleen ”You Don’t Move Me (I Don’t Give A Fuck)”, vanhaa kunnon Judas Priestia ”Rocka Rolla” veisun voimin, Mötley Crüen ”Red Hotin” sekä kirsikkana kakun päällä itsensä Elviksen klassikon ”Love Me Tender”. Näistä oikeastaan kolme ensimmäiseksi mainittua ovat vielä suhteellisen normaaleita covereita, toki black metal -tyyliin tehtyjä kärinälauluineen jne., mutta helposti tunnistettavissa kuitenkin. Sen sijaan Elvis vedetään läpi semmoisella blastbeatilla, että alkuperäisestä kappaleesta mukana on käytännössä enää sanoitukset.
Lähes kertakäyttöhuumoriahan tämä EP on siinä mielessä, ettei se monta kuuntelua peräkkäin jaksa naurattaa. Mutta kyllähän tämä näin suurin piirtein 10 vuoden välein stereoissa käy. Oman lisämausteensa julkaisulle tuo kansista löytyvät bändikuvat, joissa mm. Mötley Crüeta sekä Elvistä parodioidaan black metal -tyyliin.
Missä tämä sankarikaksikko It ja All on nykypäivänä? Sitä olen pähkäillyt tässä kirjoittaessani pitkään. Viimeisimmät metallialbumit, joilla kumpikaan vaikuttaa, löytyvät 90-luvun puolelta. Sen jälkeen ei kummastakaan juuri löydy tietoa. Tarina kertoo, että It myi kaikki black metal -tavaransa, muutti Ruotsista Suomeen ja jätti koko skenen totaalisesti joskus 90-luvun lopulla johtuen perheeseensä kohdistuneista uhkailuista. Siitä, onko tarina totta, en tiedä. Sen sijaan Allin kohtalosta ei internet tahdo kertoa edes pieniä huhupuheita. Olivatpa herrasmiehet sitten nykypäivänä missä tahansa, oman kädenjälkensä ruotsalaisen black metalin historiaan kaksikko jätti hyvinkin vahvasti.
Kirjoittanut: Riku Mäkinen
”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.
