Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin, osa 8: Horna – Hiidentorni
Suomenkielisen black metalin ensiaskeleet ovat siinä mielessä jopa hiukan huvittavia, että vielä tänäkään päivänä ei yhtä levyä mainita kiistattomasti ensimmäiseksi kokonaan kotimaisella lauletuksi black metal -albumiksi. Vuonna 1997 julkaistu Hornan ”Hiidentorni” se muuten toki olisi, mutta kyseessähän ei ole yhtyeen debyyttialbumi vaan 40 minuutin kestostaan huolimatta yhtyeen toinen demo – siitäkin huolimatta, että kasettijulkaisun jälkeen kyseinen demo julkaistiin hyvin pian myös CD-versiona saksalaisen Solistitium recordsin toimesta.
Vuonna 1998 julkaistu varsinainen debyyttialbumi ”Kohti Yhdeksän Nousua” sen sijaan sisälsi myös englanninkielistä materiaalia, ja sitä seurannut virallinen kakkosalbumi ”Haudankylmyyden mailla” julkaistiin taas samana Saatanan vuonna 1999 Hyvinkäältä nousseen Azaghalin debyyttialbumin ”Mustamaa” kanssa. Nippelitietoa, jolla ei sinällään ole yhtään mitään merkitystä, paitsi että väittäisin joidenkin levy-yhtiöiden käyttävän kyseistä tietoa hyvin mielellään markkinoinnissa, jos ja kun joskus vuosien jälkeen näistäkin albumeista vielä uusintajulkaisuita tullaan markkinoilla näkemään. On toki nähtykin jo. Kuten tarkkasilmäiset yllä olevasta kuvasta huomaavat, ei kyseessä ole se alkuperäinen painos vaan vuoden 2010 Woodcut recordsin julkaisema uusintaversio.
Siihen, miksi ”Hiidentorni” ylipäätänsä edes valikoitui tähän artikkelisarjaan, on oikeastaan kaksi syytä. Ensimmäisenä tietysti muistot, ne niin rakkaat muistot siitä skenetouhusta, jossa itsekin tuli oltua tämän tuotoksen julkaisuaikoina aktiivisesti mukana. Otetaan esimerkkinä vaikkapa puhelinhaastattelu (!), jonka teimme silloisen pienlehteni Ichorin kakkosnumeroon yhdessä Horna-kaksikko Shatraugin ja Nazgulin kanssa. Puhelinhaastattelu tehtiin tuohon aikaan lankapuhelimella, puhelinvastaajalla ja c-kasetilla. Ja voin kertoa, että sen kasetin puhtaaksikirjoittaminen ei ollut mikään maailman helpoin homma, sillä neljä (2 haastattelijaa ja 2 vastaajaa) lankapuhelinluuria oli 90-luvun teknologialle liikaa. Sitä suhinan ja kohinan määrää tavattiin harvemmin edes tuohon aikaan skenessä paljon liikkuneissa treenidemoissa. Jossain alitajunnan syövereissä se suhina tulee esille vieläkin ”Hiidentornia” kuunnellessa.
Mainos päättyy
”Hiidentornista” tekee omasta mielestäni mainion albumin sen nerokas duettovokalisointi, jota olisi voinut käyttää enemmänkin yhtyeen seuraavilla albumeilla. Siinä missä yhtyeen perustajajäsen Shatraug keskittyy nykypäivän Hornassa lähinnä kitaran soittamiseen ollen äänessä vain taustalauluissa, ”Hiidentornilla” hän vielä vuorotteli päävokalisointia toisen laulajan Nazgulin kanssa. Ei Horna ole myöhemminkään kaatunut vokalisointien heikkouteen millään lailla, vaan sekä nykyinen laulaja Spellgoth että edellinen laulaja Corvus ovat täyttäneet tonttinsa vallan mainiosti. Silti, jos laulujen osalta pitäisi valita paras Horna-teos, minä kallistuisin ”Hiidentorniin”. Ehkäpä se nuoruuden ja alkuaikojen vimma kuuluu ”Hiidentornilla” laulujen osalta jopa hiukan liikaa, mutta minä nautin siitä. Siinä on jotain niin rehellistä ja primitiivistä raivoa.
”Hiidentorni” sisältää yhden Hornan kautta aikojen tunnetuimmista kappaleista: sen päätösraitaa ”Sinulle… Mätänevä Jehova” kuullaan yhtyeen keikoilla edelleen. Ja kyllähän tuo rokkaavaa black metalia edustava kappale toki toimii, mutta ei kuulu omiin suurimpiin levyn suosikkeihini. Sen sijaan alun raivokas ”Kun Lyömme Jumalan Kodin Liekkeihin” sekä mustanpuhuva ”Hiidentorni Huokui Usvansa” ovat niitä kappaleita, joista minä nautin jo liki 20 vuotta sitten ja nautin tänäkin päivänä albumilla eniten.
Vaikka ”Hiidentornin” jälkeen sekä Horna itse että alussa mainittu Azaghal sekä lukuisat muut yhtyeet ovat julkaisseet runsaasti suomenkielistä black metalia, on teos edelleen heittämällä vähintään kyseisen kategorian top10:ssä. Ja sillä, oliko ”Hiidentorni” ensimmäinen laatuaan, ei loppupeleissä ole edes mitään merkitystä. Kaikesta huolimatta se on suomenkielisen black metalin kulmakivi. Vahva perusta, josta on rakentunut sekä Hornan edelleen jatkuva loistelias ura että kotimaisella lauletun black metalin nykyisyys ja tulevaisuus.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Riku Mäkinen
”Alice Cooperista Watainiin – Matka erään toimittajan levyhyllyihin” on artikkelisarja, joka kurkistaa intohimoiseksi levynkeräilijäksi tunnustautuvan toimittajan levyhyllyyn. Artikkelisarjan tarkoitus on poimia muisteltavaksi yksi levy per kirjain, pyrkimyksenä kuitenkin sivuuttaa jossain määrin ne oleellisimmat ja tätä kautta hakea sarjaan mukaan hiukan harvinaisempia albumeita. Sarjaa ei tosin ole kirjoitettu kokonaan etukäteen valmiiksi, joten matkan ennustaminen on mahdotonta. Levy kerrallaan eteenpäin, kunnes aakkoset loppuvat.