Alkuvuoden monipuolisin black metal -albumi — Arviossa …And Oceansin ”The Regeneration Itinerary”
Vaasalaislähtöinen …And Oceans tuli ysärin lopulla kansan huulille kokeellisena industrial black metal -yhtyeenä. Pitkän tauon jälkeen 2020-luvulla pari mainiota kokopitkää julkaissut ryhmä palaa uuden levyn kanssa nyt keväällä 2025. Ehkä perinteisemmän black metal -ilmaisun piireissä jopa ylenkatsottu bändi on mielestäni onnistunut laittamaan pihalle uransa kovimpia levyjä, nimenomaan nyt comebackin jälkeen uudella lineupilla. Nimihirviö ”The Regeneration Itineraryn” kansi on ehkä makuuni hieman valju ”As in Gardens, So in Tombsin” jälkeen, mutta sisältöhän se on mikä ratkaisee.
”The Regeneration Itinerary” on kokeellisinta ja rohkeinta …And Oceansia paluun jälkeen. Avausraidan konemusiikkiosio tuo mieleen alkupään levyt, jonkinlaista paluuta juurille tässä selvästi viritellään. Soundit on edeltäjien tapaan viilattu ponnekkaiksi ja selkeiksi. Kliinisistä soundeista albumi hyötyy materiaalin ollessa monisyistä. ”Förnyelse i tre akter” mylvii tutun melodisena ja pääriffi jää pyörimään päähän ilkeänä ja koukuttavana. Terävät ja korviin tarttuvat melodiat ovat olleet bändin tavaramerkki alusta alkaen varsinkin paluulevyillä, eikä näistä elementeistä suinkaan ole luovuttu, vaikka jotain uuttakin on tuotu mukaan. ”The Regeneration Itinerary” kuulostaa synkemmältä kuin edeltäjänsä, tulkintaa voisi kuvailla jopa julistuksenomaiseksi etenkin laulusuoritusten osalta. ”Förnyelse i tre akterin” piinaavat kellonlyönnit alleviivaavat julistavaa tunnelmaa.
”Chromium Lungs, Bronze Optics” räyhää, mutta myös taipuu hymnimäiseksi mahtipontiseksi pläjäykseksi kohti loppuaan. Riffeissä on terää ja konemusapumppaus säkeistöissä luo painostavaa tunnelmaa, kuten myös bendailevat kitarat väliosissa. Matthias Lillmåns kuulostaa totutusti hyvältä, kuten koko albumilla. ”The Form and the Formless” kuulostaa kolmen erinomaisen kappaleen jälkeen täytebiisiltä ja ei onnistu jäämään mieleen niin hyvin kuin aiemmat vedot, ehkä tuo kertsiä edeltävä melodia olisi kaivannut vähän lisäpontta. Rumpalina kunnioitan kuitenkin ratkaisua, jossa peräjälkeen kaksi biisiä alkaa kunnon rumpufillillä. Kauko Kuusisalo on erinomainen rumpali, joten hattua päästä siihen suuntaan.
”Prophetical Mercury Implement” biisi on oppikirjaesimerkki hyvästä …And Oceans biisistä. Huippumelodiat joille annetaan tilaa, eteenpäin vyöryvät rytmisektiot ja Lillmånsin riipivät vokaalit, kaikki sulassa sovussa samalla raidalla. Sopivassa suhteessa kireää rääkynää ja jylhää örinää. Levyn ensimmäisen puolisko on lähellä täysosumaa, Muy Bueno!
Levyn jälkimmäinen puolisko näin vinyyliharrastajan vinkkelistä polkaistaan käyntiin lyhyellä synäintrolla ja ”The Fire In Which We Burnin” alussa tuplabasareille näytetäänkin heti kaapin paikka. Levyn nopeampaa päätä edustava biisi ryskää eteenpäin kuin harvakseltaan ajoissa oleva Pendolino, ja syntikoita on käytetty hyvällä maulla. Dimmu Borgir olisi voinut tehdä jotain tämän kaltaista, jos norskit eivät olisi päätyneet tekemään, no, sanotaan nyt vain, että sitä mitä nykyään tekevät.
Lisää rumpuintroja saadaan ”The Ways Of Sulphurin” alkuun, sen jälkeen Antti Simosen laittaessa muun bändin säestyksellä urkuja solmuun. Rikin tiet kätkee sisälleen levyn vahvimpia vetoja, mukaan mahtuu Maiden-henkisiä bassokuvioita, discokomppia, kosolti koukkuja ja mahan täydeltä rumpufillejä. Kappale jatkaa siitä, mihin erinomainen ”The Fire In Which We Burn” lopetti. ”I am Coin, I am Two” tuo kolikon vippailun sijaan riffeiltään mieleen varhaisen Gorgorothin, mutta kokonaisuus kuulostaa vahvasti pohjanmaalaiselta. Mahdotonta välttyä biisinimileikiltä, kun kupari ja kolikot mainitaan samalla levyllä, mutta tämäkin biisi on maailmanluokan esimerkki siitä, miten syntikat sovitetaan tyylitajuisesti riffien lomaan, eikä vain liimata kokonaisuuden päälle.
”Towards the Absence of Light” kaahaa taasen räväkämmin, biisin luodessa mielleyhtymiä edeltäjänsä kovimpiin lukeutuvaan ”The Collector And His Constructiin”, paitsi että ”Towards…” on osaltaan huomattavasti vihaisemman kuuloinen versio aiemmasta. Biisimittelössä ”Towards the Absence of Light” ei jää pekkaa pahemmaksi, vaan saa ilman muuta puhtaat paperit ja on levyn parhaimmistoa, jos näin hyvältä albumilta pitää marjoja poimia.
Päätösraita ”The Terminal Filter” on summa blastbeatia, tremolokitaraa ja törkeän hyvää kiipparisoundia. …And Oceansille ominaisesti kitaramelodioitakin on ammuttu sekaan, ja siinä missä lopetusbiisin merkitystä ei mielestäni voi korostaa liikaa, on bändi tehnyt kuten tehdä pitää – levyn huippuhetki on säästetty loppuun. Törkyisen hyvä biisi, joka toivottavasti löytää tiensä myös livesettiin ja mieluusti sen viimeiseksi biisiksi outroineen.
Kokonaisuutena ”The Regeneration Itinerary” on todella tasokas albumi, eikä tuota pettymystä millään osa-alueella. Yksi vähän heikompi veto yhdeksän loistobiisin joukossa ei paljon pisteitä tiputa. …And Oceans kuulostaa freesiltä, mutta myös itseltään, yrittämättä liiaksi toistaa edellisten levyjen parhaita juttuja. Vuoden 2025 kovimpia julkaisuja tähän asti, katsotaan miten korkealle riittää loppuvuoden AOTY-listalla, mutta paikka omallani on näillä puhein lunastettu. Ei muuta kuin sankoin joukoin katsomaan Kaaos Festivaleille Vaasaan, yhtyeen kotikentälle! Liput haltuun tästä.