All That Remainsin Phil Labonte kommentoi edesmenneen Oli Herbertin puuttumista Grammy-gaalan muisto-osuudesta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 12.3.2019

Julkaisimme sivustollamme hiljattain uutisen, jossa kerroimme vuoden 2018 Grammy-gaalan jättäneen kesällä menehtyneen, Panterasta ja Hellyeahista tunnetun rumpalin Vinnie Paulin ulos muisto-osuudestaan. Grammyissa nähdään joka vuosi erillinen osio, jossa mainitaan vuoden aikana menehtyneitä muusikkoja ja musiikkialan vaikuttajia. Saman kohtelun sai aikanaan muun muassa vuonna 2013 menehtynyt Slayer-kitaristi Jeff Hanneman. Myöskään lokakuussa 2018 menehtynyttä All That Remains -kitaristi Oli Herbertia ei mainittu menehtyneiden joukossa. Nyt yhtyeen solisti Phil Labonte on kommentoinut edesmenneen yhtyetoverinsa nimen uupumista gaalasta BREWtally Speaking -podcastissa:

”En ole yllättynyt siitä, että Grammyissa tehtiin niin kuin tehtiin. Mielestäni Lamb of Godin Randy [Blythe] teki oikein päättäessään olla osallistumatta ja huutokaupatessaan ehdokasmitalinsa hyväntekeväisyyteen. En tarkoita siis sitä, että odottaisin meidän koskaan olevan ehdolla. Metallin on tarkoitus olla mullistavaa, tiedäthän? Metallin on tarkoitus olla heitä varten, jotka eivät koe kuuluvansa joukkoon, joten kun ihmiset harmistuvat siitä, että metalliyhteisöä kaihdetaan, ajattelen vain, että vitut heistä. Miksi välitätte? En ole todellakaan yllättynyt. Olen pahoillani heidän puolestaan, jotka pettyivät. Ehkä olen vain kyyninen, mutta en usko Grammyjen onnistuvan missään, ainakaan metallin kohdalla. Tämä ei ollut minulle siis suuri yllätys. He tekivät sen, mitä tekevät aina, eli kusivat koko homman.”

https://soundcloud.com/brewspeakpod/phil-labonte2