Allas Live rikkoi kävijäennätyksiä – yli 105 000 keikkakävijää kesällä 2026
Helsingin Katajanokalla sijaitsevan Allas Liven kesäkausi 2026 keräsi ennätysyleisön. Kauden aikana järjestettiin yhteensä 55 konserttipäivää, joista 23 myytiin loppuun. Konserteissa vieraili kesän mittaan kaikkiaan yli 105 000 kävijää.
Ohjelmisto ulottui rockista ja popista räppiin, jazziin ja iskelmään. Kesän kansainvälisiin rock-nostoihin lukeutui Garbage, joka palasi Suomeen lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Negative puolestaan käynnisti comeback-kiertueensa Altaalta, ja ruotsalainen The Cardigans esiintyi loppuunmyydylle yleisölle.
Kauden konserttipäivistä 18 oli kansainvälisten artistien ja yhtyeiden konsertteja ja 38 kotimaisten esiintyjien keikkoja. Loppuunmyytyjen konserttien joukkoon kuuluivat muun muassa Charlie Puth, Garbage, Mirella, The Cardigans, Poets of the Fall, Pete Parkkonen, LP, Bizi, BEAT, Alvaro Soler, Vesala, Emmylou Harris, Avain, J. Karjalainen ja Haloo Helsinki!.
Kesän ohjelmistoon sisältyi lisäksi viisi kotimaista ikärajatonta konserttia.
Allas Livessä katseet on jo suunnattu kesään 2027. Ensi kaudella tavoitteena on kasvattaa erityisesti kansainvälisten artistien osuutta samalla, kun ohjelmistossa halutaan säilyttää laaja kattaus kotimaisia artisteja.
”Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kesää. Haluamme tuoda Helsingin kesän keikkatarjontaan entistä enemmän kansainvälisiä artisteja, mutta samalla pitää kiinni siitä, että ohjelmistossa on myös tilaa kotimaisen musiikin koko kirjolle”, Jääskeläinen kertoo tiedotteessa.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
Allas Liven mukaan kesän 2027 ensimmäinen artistijulkistus on luvassa jo syksyn aikana.

