The Sounds - Allas Seapool, Helsinki

Allas Live uudistuu ja lunastaa lupauksia merkittävänä kaupunkikulttuurin tekijänä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.3.2023

Allas Live tuo elävän musiikin Helsingin upeimmalle ulkoilmatapahtumapaikalle, Allas Sea Poolin uniikkiin tapahtumapaikkaan. Konserttisarjallaan Allas Sea Pool tekee merkittävää kulttuurityötä keskeisellä sijainnilla merellisessä Helsingissä, aivan Kauppatorin vieressä. Allas Live on kasvanut monille kesään kuuluvaksi konserttisarjaksi, jonne yleisö tulee katsomaan suosikki artistiaan ympäri Suomea.

On hienoa nähdä, että Allas on vakiinnuttanut paikkansa kesän ykkös konserttipaikkana. Tänä vuonna halusimme lunastaa viime kesien tapaan mahdollisimman kattavan ohjelmiston kävijöille. Ohjelmistossa on huomioitu nousevat artistit sekä suosituimmat yhtyeet. Koimme myös tärkeäksi tehdä konsertteja alaikäisille, joten Altaan kesässä tullaan näkemään sarja kaikille sallittuja konsertteja.” kertoo Allas Liven palkittu ohjelmapäällikkö Eero Jääskeläinen.

Altaalla esiintyy tänä kesänä huikean monipuolinen kattaus Isac Elliotista J.Karjalaiseen ja Behmistä Battle Beastiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Olemme nyt joka kevät tulleet uuteen Allas Live kauteen isompana kuin koskaan ja tänä kesänä lunastamme lupauksiamme elävän kaupunkikulttuurin puolesta jälleen suuremmin kuin aikaisempina kesinä.” lupaa Elina Rapeli, Allas Sea Poolin markkinointipäällikkö. ”Allas Live ei ole vain meidän suuri tapahtumatuotanto vaan se tuo elinvoimaa myös Helsingin ydinkeskustalle.

Tänä vuonna kesän avausviikonloppuna on 2.6. Saimaan ja Pyhimyksen kesän ainoa keikka ja 3.6. lavalle nousee taidepopin supertähti, Yona.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat