Allegaeon julkaisi ”Dark Matter Dynamics” -videon Adrian Belluen kanssa
Yhdysvaltalainen tekninen death metal -yhtye Allegaeon on julkaissut musiikkivideon kappaleelleen ”Dark Matter Dynamics”. Kyle Lamarin ohjaamalla videolla nähdään vierailijana kitaravirtuoosi Adrian Bellue. Biisi on peräisin yhtyeen viime vuonna ilmestyneeltä ”The Ossuary Lens” -albumilta.
Kitaristi Greg Burgess kuvailee kappaletta henkilökohtaiseksi virstanpylvääksi. Se yhdistää teräskieliseen akustisen soiton yhtyeen omaan soundiin. Bellue on Burgessille tärkeä nimi, sillä hän arvostaa tätä suuresti muusikkona ja yhteistyö tuntui luontevalta.
Vokalisti Ezra Haynes kertoo Burgessen esitelleen hänelle Belluen. Haynesin mielestä kappaleen kertosäkeen riffi on paras, mitä yhtye on ikinä kirjoittanut. Hän myös nostaa esiin, että kappale istuu hyvin yhtyeen tiedepohjaisiin teemoihin ja näyttää ”The Ossuary Lens” -levyn kirjon. Tunnelmalliset osuudet ja raskaammat osuudet vuorottelevat luontevasti.

