Alpha Tiger – Beneath The Surface

Kirjoittanut Juha Attola - 27.1.2013

Alpha Tiger tulee saksasta ja soittaa perinteistä heavyä. Ei mikään kovinkaan erikoinen yhdistelmä, mutta täytyy tietysti muistaa että saksasta on vuosien varrella tullut useita tämän genren kovimpia nimiä. Yhtyeen debyytti-albumi ”Man Or Machine” julkaistiin 2011 Sonic Attack Recordsin toimesta, ja ainakin itseltäni se meni täysin ohi. Uutukainen on saanut nimekseen ”Beneath The Surface” ja sen julkaisee Century Media, joten ainakin siinä mielessä luulisi tämän albumin saavan hieman enemmän huomiota kuin edellinen.

Intron jälkeen pyörähtää käyntiin ”The Alliance” niminen kappale, jossa kitarat soivat varsin mallikkaasti heti alusta lähtien. Kappale ei myöskään vesity kun vokalisti avaa suunsa, vaikka hän ei tässä avausraidassa ole kaikkein parhaimmillaan. Kaverin ääni on mielenkiintoinen yhdistelmä Kingdom Comen laulaja Lenny Wolfia ja monestakin yhteydestä tuttua Michael Kiskeä.

”From Outer Space” jatkaa varsin hyvin rokkaavilla linjoilla, mutta esimerkiksi tässä kappaleessa toivoisi laulajalta hieman vahvempaa suoritusta. Tämä suoritus ei ole kaikkein huonoin, mutta jättää hieman vaisun kuvan. ”Waiting For A Sign” on hieman rauhallisempi kappale, josta löytyy hienoja melodioita ja kappale itsessään on varsin hyvä veisu, mutta jotenkin lauluosuudet ovat jälleen päällimmäisenä mielessä. Kaverilla on hyvä ääni ja taitoa käyttää sitä, mutta kuitenkin jotain tuntuu taas puuttuvan. Ei aivan nappisuoritukseen päästä tässäkään kappaleessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Reipasta heavy metal-ilottelua tämä albumi kuitenkin tarjoaa, ja isoimmilta virheiltä vältytään. Yhtye on vielä kuitenkin kasvuvaiheessa, joten annettakoon pienemmät virheet vielä anteeksi. Mikäli yhtye jaksaa keskittyä omaan tekemiseensä, ja jos varsinkin laulaja jaksaa treenata, niin tässä saattaa olla parin vuoden päästä varsin kova heavy-ryhmä. Ehdottomasti takuuvarmaa tavaraa Iron Maiden, Saxon ja Helloween-faneille.

7/10

Kappalelista:

1.Intro
2.The Alliance
3.From Outer Space
4.Waiting For A Sign
5.Beneath The Surface
6.Along The Rising Sun
7.Eden Lies In Ruins
8.Rain
9.Crescent Moon
10.We Came From The Gutter

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.alphatiger.de/en/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat