Alter Annalan ensimmäisen soololevyn ennakkomyynti on alkanut: levy ilmestyy elokuussa
Mokoman Marko Annalan luotsaaman Alter Annalan ”Alert!”-albumi julkaistaan 21. elokuuta vinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti.
Levyn ennakkomyynti on nyt alkanut. Soolodebyytiltä on jo julkaistu kappaleet ”Save Room” ja ”Kuolinpesä”. Vielä ennen albumia on luvassa yksi ennakkomaistiainen.
”On kyllä upea fiilis, kun puolitoistavuotta kestänyt luova työ on ohi ja pääsee esittelemään jengille valmista levyä! ’Alert!’-albumia tehdessä oli vahva tunne, että tällaista musaa ei oo Suomessa aiemmin tehty. Kävipä hyvä säkä, et olin vieläpä ite tekemässä”, artisti kertoo tulevasta levystä.
Alter Annala esiintyy ensimmäistä kertaa livenä yhtyeensä kanssa Tavastialla 29. elokuuta. Illan lämppärinä nähdään Nenerchy.
Kiertue jatkuu seuraavasti:
- 12.9. Teatro, Turku
- 25.9. Lutakko, Jyväskylä
- 16.10. BUMBUM, Järvenpää
- 17.10. FINLANDIA-KLUBI, Lahti
- 30.10. Kannusali, Espoo

