Alter Bridge – AB III.5

Kirjoittanut Juha Attola - 15.11.2011

Aina välillä eteen osuu julkaisu jonka tarkoitusta voi vain ihmetellä. Tässä on nyt yksi sellainen, nimittäin special edition-versio Alter Bridgen kolmannesta levystä. Tämä julkaisu kantaa nimeä ”AB III.5” ja sen tarkoitus menee, ainakin minulta täysin ohi. Tai siis rahastushan se tarkoitus lienee, mutta kuitenkin.

Ensinnäkin on mielestäni jokseenkin turhaa julkaista uudelleen vasta vuosi sitten julkaistua levyä. Toiseksi, kun kyseessä on vielä yhtyeen heikoin ja muutenkin kaikin puolin tylsä levy, ei tätä julkaisua voi oikein mitenkään puolustella. Toki paketista löytyy hieman bonus materiaaliakin, mutta kun se koostuu kolmesta ylimääräisestä kappaleesta ja tunnin dokumentista, eivät nekään anna syytä tähän julkaisuun. Tässä ei todellakaan hellitä kuuntelijaa, kun jo entuudestaan todella väsyttävään ja tylsään levyyn vielä lisätään kolme turhanpäiväistä kappaletta. Kun bonus DVD:ltä löytyvä ”One By One” -niminen dokumenttikin on juuri tuota perus bonus DVD-osastoa, ei sieltäkään ole lisäpisteitä tulossa. Perus haastattelupätkiä ja fanien mielipiteitä, höystettynä muutamilla live-clipeillä. Eipä oikein jaksa innostaa muita kuin yhtyeen kovimpia faneja, jos heitäkään. Haluaisin kyllä tietää jos joku on tosissaan katsonut kyseisen dokkarin useampaankin otteeseen.

Levyn kaikki 17 kappaletta tuntuvat olevan kuin yhden ja saman kappaleen eri versioita, ne eivät juuri toisistaan erotu. Tokihan Myles Kennedy laulaa ihan kohtalaisen hyvin tälläkin levyllä ja löytyy joukosta muutama ihan kelvollinen kitara osio, mutta se on aika vähän levylle jolta löytyy 17 kappaletta. Bändi oli alkuaikoinaan pirteän kuuloinen ja pystyi jopa jossain määrin luomaan omankuuloisen soundinkin itselleen. Tällä levyllä se tuntuu täysin junnaavan paikoillaan. Ja kun tosiaan jo ennestään tylsälle levylle lyödään kolme kappaletta lisää, kun niitä ennemminkin pitäisi karsia pois, ei tämä kuuntelukokemuksena ole kovinkaan kaksinen. Joku tietysti jaksaa huomautella siitä, että tämä on yhtyeen menestynein albumi ja se on saanut hyviä arvosteluja joka puolella. Olkoon vaan, kyllähän Lady Gagakin on saanut hyviä arvosteluja, mutta ei se siltikään ainakaan minua jaksa kiinnostaa. Tämä on niin turha uusinta julkaisu, että vähennän vielä yhden pisteen siitä mitä alkuperäinen olisi saanut, koska jouduin kärsimään läpi myös nuo bonus-osuudet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3/10

Kappalelista:

1. Slip To The Void
2. Isolation
3. Ghost Of Days Gone By
4. All Hope Is Gone
5. Still Remains
6. Make It Right
7. Wonderful Life
8. I Know It Hurts
9. Show Me A Sign
10. Fallout
11. Breathe Again
12. Couer D’Alene
13. Life Must Go On
14. Words Darker Than Their Wings
15. Zero
16. Home
17. Never Born To Follow

http://www.alterbridge.com/default.aspx

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Juha Attola

Luetuimmat

Uusimmat