Alter Bridge suunnittelee julkaisevansa uuden albumin syyskuussa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 25.4.2022

Yhdysvaltalainen rock-yhtye Alter Bridge on nauhoittanut kaikessa rauhassa tulevaa studioalbumiaan. Nyt yhtye kertoo hieman tarkemmin julkaisusuunnitelmistaan.

Tuoreessa RockSverigen haastattelussa bändin kitaristi Mark Tremonti kertoo, että yhtye suunnittelee julkaisevansa uuden albuminsa syyskuussa.

Levyn tilanteesta Tremonti kertoo:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Rummut ovat valmiit ja bassoäänitykset alkoivat juuri. Minä menen ensi viikolla. Me kaikki menimme myös tekemään esituotantoa. Myles [Kennedy, laulu] ja minä sävelsimme demoja, ja sitten yksi kerrallaan käymme niitä läpi, kunnes olemme tyytyväisiä levyyn. Sovitimme 14 kappaletta, ja sitten tuottaja sanoi: ’Hei, tässä on totuuden hetki: meidän on leikattava niistä kaksi.’ Se on pahinta, joten minä ja Myles totesimme, että ’leikkaamme molemmat yhden biiseistä, jonka teimme.'”

Yhtyeen edellinen albumi ”Walk the Sky” ilmestyi vuonna 2019.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat