Alternative rock -yhtye Free Carmen aloittaa matkansa kohti talvipäivänseisausta uudella singlellä ”Sail Away”
Free Carmen jatkaa päivänseisauksen tematiikkaa käsittelevän kahden albumin sarjaa. Kesäpäivänseisauksena 21.6. julkaistu ”Solstice I” saa jatkoa, kun albumikokonaisuuden toinen osa, ”Solstice II”, ilmestyy vuoden pimeimpänä päivänä 21. joulukuuta. Nyt julkaistu ensimmäinen single ”Sail Away” tarjoaa kurkistuksen tulevaan albumiin.
Tuottaja Väinö Karjalaisen ja miksaaja Mikko Gordonin kanssa työstetty kappale on intiimi, orgaaninen ja lämmin, vaikka sen tekstit käsittelevätkin etäisyyttä, kestävyyttä ja irti päästämistä. Soundillisesti ”Sail Away” liikkuu Free Carmenille hieman uudella alueella – kappaleessa on kevyempi sointi, joka pehmentää bändin aiemmin rock-painotteista ilmaisua.
“’Sail Away’ on elämäni ensimmäinen kappale, jonka olen tehnyt täysin yksin – ja jo siksi sillä on erityinen paikka sydämessäni. Huomaan usein kirjoittavani tekstejä asioista, jotka toteutuvat elämässäni vasta myöhemmin, ja tämä biisi on ehdottomasti yksi niistä. Tällä kertaa oivallukseen meni poikkeuksellisesti lähes viisi vuotta, mikä tekee kappaleesta entistäkin merkityksellisemmän. Se on minulle hyvin rakas, ja olen odottanut sen julkaisua jo monta vuotta”, yhtyeen laulaja-kitaristi Veeti Mäkinen kertoo.
Syksyllä 2024 yhtye vetäytyi E-Studiolle äänittämään molemmat levyt Väinö Karjalaisen (mm. Arppa, J. Karjalainen, Ursus Factory) kanssa. Keväällä 2025 albumit miksattiin Lontoossa Mikko Gordonin (mm. The Smile, IDLES, Arcade Fire, Pete Townshend) kanssa, ja albumi masteroitiin Graeme Lynchin toimesta Liverpoolissa. Yhtyeen musiikki on orgaanista, ja bändisoiton voima luo vahvan yhteyden kuulijaan.
“Kakkoslevy jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jäi, ja loppu jääköön jokaisen oman tulkinnan varaan. On tärkeää muistaa, että nämä ovat yhden kokonaisuuden kaksi osaa, jotka toimivat parhaiten yhdessä. On ollut mielenkiintoista kantaa valmista levyä ’taskussa’ puolen vuoden ajan – ja tuntuu mahtavalta, että se saa vihdoin tulla kuulluksi”, Mäkinen jatkaa.
Maamme johtaviin liveyhtiöihin lukeutuva Fullsteam Agencyn juuri kiinnittämä Free Carmen juhlistaa tulevaa albumiaan Solstice II Korjaamon Kulmasalissa 21. joulukuuta. Liput tulivat myyntiin maanantaina 22. syyskuuta.