Alternative rockin nälkäiseltä tulokkaalta Antivalentilta uusi kappale ystävänpäivän tunnelmissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 24.2.2019

Kotimainen vaihtoehtorockia soittava Antivalent on julkaissut verkkoon kappaleensa ”Lonely Call”. Jo kuluneen ystävänpäivän teemaan sopiva, hieman erilainen kappale vie biisin riipaisevassa musiikkivideossa katsojan aina ankeudesta värien ilotulitukseen. Bändin kundit kommentoivat kappaletta musiikkivideoineen näin:

Laulaja-kitaristi Omar Zouiter:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Lonely Call’ -kappale sai alkunsa pienessä yksiössäni alkutalvesta 2017. Kyseinen ajanjakso oli minulle haastava, koska monen vuoden jälkeen päädyin tilanteeseen, jossa elän elämää ilman kumppania. Halusin ammentaa uudesta elämäntilanteesta ja sen tuomasta yksinäisyyden ja yksinolon tunteesta palasia ja parsia niitä erilaisiin kuvitteellisiin skenaarioihin. Olen aina ollut hieman kehno puhumaan ja avautumaan asioista, joten tuntuu luonnolliselta kanavoida näitä vaikeita ja itseäni hämmentäviä asioita musiikkiin.”

”Halusimme videolle ankeaa ja ahdistavaa sekä räiskyvää ja värikästä tunnelmaa kuvastamaan kappaleen sisintä tematiikkaa”, Omar kertoo. ”Meillä oli pari pitkää, mutta mahtavaa kuvauspäivää. Oli hienoa päästä näkemään, kuinka ammattimaisesti nuoret jätkät tekee hommia”, basisti Tomi Latvala jatkaa.

”Jokainen musavideoprojekti on aina erilainen, ja jokaisen biisin saaminen visuaaliseen muotoon vaatii ennen kaikkea molemminpuolista kommunikointia bändin ja tuotantotiimin välillä. ’Lonely Call’ oli avointa ideoiden vaihtamista parhaimmillaan, ja alkukankeuksien selvittyä saimme kiinni punaisesta langasta, joka kylläkin näyttäytyi projektin edetessä erilaisina violetin sävyinä ja saavutti muotonsa kauniina ja värikkäänä villapaitana. Tästä todella kaukaa haetusta vertauskuvasta huolimatta ja sitä enempää analysoimatta voin rehellisesti ja selkokielellä todeta, että musavideosta tuli juuri sellainen kuin odotinkin!” rumpali Joni kiteyttää bändin tunnelmat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat