”Alusta asti oli selvää, että musiikin pitää olla raskasta ja synkkää”: Kaaoszinen haastattelussa hiljattain debyyttialbuminsa ”A Lifetime Spent On Dying” julkaisseen HARMSin kitaristi Jussi Loiri

HARMS on lappeenrantalainen loppuvuodesta 2017 perustettu metallibändi, jonka jäsenillä on historiaa mm. Worth The Pain, Madred, Another One Dead, 53 Stabwounds sekä Shed -kokoonpanoista. Maaliskuussa ilmestyneellä debyyttialbumillaan ”A Lifetime Spent On Dying” yhtye liikkuu varsin syvissä vesissä ja levyllä kuljetaankin aina masennuksesta maailmanloppuun ja niiden yli. Kaaoszine tavoitti sähköpostitse yhtyeen kitaristina toimivan ja pääasiallisesti kappaleista vastaavan Jussi Loirin ja keskusteli 14. päivä toukokuuta vinyylinä julkaistavasta debyyttialbumista, bändin musiikillisista esikuvista sekä yhtyeen suunnitelmista tulevaisuuden suhteen. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Morjensta. Kuinkas vuosi 2021 on otettu vastaan Harmsin leirissä?

Jussi Loiri: Vuosi on otettu erittäin innolla vastaan. Maaliskuussa julkaistiin meidän täysipitkä debyyttilevy ”A Lifetime Spent On Dying” striimauspalveluissa ja toukokuun 14. päivä levy julkaistaan vinyylinä. Samalla julkaistiin muun muassa uusi musiikkivideo. Ja lupaavasti näyttää siltä, että tämä maailmantilannekin alkaa tästä pikkuhiljaa parantua ja päästään takaisin esimerkiksi keikoille.

Viimeinen vuosi on ollut koronan vuoksi vähintäänkin erilainen maailmalla. Millainen viimeinen vuosi on ollut teillä bändin osalta? Onko luovuuteen löytynyt nyt enemmän aikaa kuin normaalisti, kun maailma on enemmän paikoillaan?

Jussi Loiri: Bändin osalta viimeinen vuosi meni oikeastaan kokonaan tuon levyn teossa. Nauhoitimme viimeiset demot levyä varten juuri maaliskuussa sitä viikkoa edeltävänä viikonloppuna, kun koko maa meni sulkutilaan. Koronan takia itse levyn nauhoitusten aloitus siirtyi huhtikuun lopusta heinäkuun puoliväliin. Levyä tehtiin pitkään ja hartaasti, ja viimeisiä osuuksia nauhoitettiin vielä joulukuussa. Tosin tuolloin levy oli jo pääosin miksattu ja muuten valmis.

Vaikka nauhoitukset siirtyivätkin, antoi se lisää aikaa ideoida ja soittaa levyn biisejä. Tämä varmasti vaikutti siihen, että oli melko selkeä kuva studiossa siitä mitä kaikkea halutaan tehdä. Eli tuolla tavalla tilanne vaikutti positiivisesti.

Teidän yhtyeenne on perustettu Lappeenrannassa vuonna 2017 ja soittajilla on taustaa erilaisista hardcore- sekä metallibändeistä kuten Worth The Pain, Madred, Another One Dead, 53 Stabwounds sekä Shed mutta nykyinen bändinne on enemmän kallellaan black, death sekä doom metalliin. Mistä bändin identiteetti sai aikoinaan alkunsa ja millaiset yhtyeet siihen ovat toimineet suurimpana musiikillisena vaikutteena?

Jussi Loiri: Pääpointti oli se, että tehdään jotain erilaista kuin aikaisemmin. Kaikkia meitä yhdisti metallimusiikki, joten tuntui luontevalta perustaa metallibändi ilman core tai muitakaan liitteitä. Tämä mahdollisti myös paljon enemmän vapauksia musiikinteon suhteen, sillä ei ollut mitään genrejä rajaamassa tekemistä. Alkuun soitettiin At The Gatesin ”Blinded By Fearia”, Nailsin ”Wide Open Woundia” ja Entombedin ”Wolverine Bluesia”. Nämä bändit eivät varsinaisesti olleet mitään suurimpia vaikuttajia, mutta noita soitellessa sai aika hyvät suuntaviivat siihen mikä toimi ja mikä ei. Alusta asti oli selvää, että musiikin pitää olla raskasta ja synkkää.

Suunnan löydyttyä minä tein ensimmäisen biisin ”Sorrowhold” ja bändin toinen kitaristi Visa teki seuraavan biisin ”Eternal Sleep”. Noiden kahden biisin kanssa mentiin suoraan studioon, jotta kuultiin miltä bändi kuulostaa. Siitä syntyi samalla meidän ensimmäinen julkaisumme tuplasingle ”Eternal Frost Of The Northern Soul”. Tämän jälkeen oli helppoa käydä kirjoittamaan materiaalia täyspitkälle levylle.

Toimit Jussi itse yhtyeessä kitaristina. Mitkä bändit ovat itsellesi olleet ne suurimmat syyt että ylipäätänsä päätit aloittaa soittamaan kitaraa? Mistä olet ammentanut ideoita ”A Lifetime Spent On Dying” -albumin kitarariffeihin?

Jussi Loiri: Silloin kun ekoja bändejä aikoinaan perustettiin, halusin olla laulaja, vaikka ei mitään sen kummempia laulunlahjoja ollutkaan. Soittelin salaa isoveljen kitaralla ja tein biisejä, jotka vein bändin kitaristeille ja sanoin, että ”soittakaa näin, mutta skarpimmin ja nopeammin”. Kaverit olivat perustamassa bändiä ja kysyivät minua siihen soittamaan kitaraa, koska olin tehnyt biisejä kitaralla. Ajattelin, että voihan sitä kokeilla. Lauluhommat jäivät muutama vuosi tuon jälkeen, mutta kitaraa olen soittanut eri bändeissä siitä lähtien. Tuo tapahtui vuonna -97.

Minulla oli niin kova hinku tehdä biisejä, että jäi oikeastaan kokonaan se Metallican soittelu -vaihe välistä, joka useimmalla minun ikäiselläni on ollut, ja on varmaan monella vielä edelleenkin. Opin soittamaan kitaraa bändissä soittamalla. Myöhemmin olen tosin tuskaillut tämän asian kanssa ja miettinyt, että olisi joskus nuorempana pitänyt treenata enemmän tekniikkaa. Varmaan yksittäisiä bändejä enemmän kitaransoiton aloittamiseen vaikutti se, että päädyin jo nuoressa iässä metallimusiikin lisäksi punkin ja hardcoren pariin. Punk on matalan kynnyksen musiikkia, jossa pelkällä viitossoinnulla pääsee jo pitkälle.

”A Lifetime Spent On Dying” levyn riffejä tehdessä minulla soi paljon esimerkiksi Swallow The Sun, October Tide, Batushkan ”Litourgiya” sekä jotkut black metal -bändit. Näitten lisäksi tuli kuunneltua vanhempiakin klassikoita kuten vaikka Carcassin ”Heartworkia” ja Catharsiksen ”Samsaraa”. Eli tuolta jostain kaikesta se inspiraatio on itselleni tullut. Mutta on kuitenkin hyvä, ettei mitkään edellä mainituista suoraan kuulu meidän musiikissamme. Olemme onnistuneet luomaan jotain omaperäistä, mitä on aika vaikea lokeroida. Päätimme alun perinkin jättää tämän genrelokeroinnin muille.

Myös Visa on tehnyt riffejä levylle. Muiden tekemistä riffeistä saa aina myös itse inspiraatiota. On esimerkiksi mielenkiintoista jatkaa toisen aloittamaa biisiä. Jokainen tekee riffit omalla tavallaan, joten siinä pääse itsekin tekemään asioita vähän eri näkökulmasta. Tämän lisäksi ideoihin vaikutti paljon myös se, että pyrin tietoisesti pääsemään eroon vanhoista maneereista, joita on tarttunut matkaan vuosien varrella.

Teidän debyyttialbumi nimeltä ”A Lifetime Spent On Dying” julkaistiin maaliskuussa ja levy on konseptialbumi, jolla kuljetaan masennuksesta maailmanloppuun ja niiden yli. Mistä idea albumin sanoituksiin alunperin lähti ja oliko tiedossa heti kun aloitte levyä kirjoittamaan, että haluatte siitä nimenomaan konseptialbumin?

Jussi Loiri: Kun levylle oli tehty muutama ensimmäinen biisi, osa biiseistä käsitteli henkilökohtaisempia asioita ja osa biiseistä käsitteli muun muassa ihmisen suhdetta maapalloon. Tuolloin tuli idea, että nämä kaksi teemaa voisivat nivoutua yhteen ja muodostaa konseptin.

On olemassa symbolinen kello, ”Doomsday Clock”, joka ilmaisee ihmisen aiheuttaman globaalin katastrofin läheisyyttä ja todennäköisyyttä. Tällä hetkellä tuo kello on 100 sekuntia vaille keskiyön. Aika ilmoitettiin viime ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa sekunneissa. Samalla on käynnissä maapallon historian kuudes sukupuuttoaalto. Tällä levyllä ollaan tuon kuvitteellisen hetken, eli tuon keskiyön, edeltävässä ja jälkeisessä päivässä. Eli levyllä mennään nykyhetkestä kohti katastrofia ja sen jälkeiseen ”aamuun”, uuden alkuun.

Nuo kappaleet nivoutuvat myös levyn henkilökohtaiseen teemaan, jossa käsitellään muun muassa masennusta, surua ja yksinäisyyttä. Myös tässä teemassa mennään niin sanotusti pimeydestä kohti himmeää valoa. On siis kappaleita, jotka käsittelevät puhtaasti henkilökohtaisia asioita ja on kappaleita, jotka käsittelevät tuota maailmanlopun teemaa, ja sitten on vielä kappaleita, joissa tuo raja hämärtyy. Levyllä on myös muutama kappale, jotka eivät suoraan ole osa tätä konseptia, mutta jotka käsittelevät samoja teemoja.

Levyn sanoituksista yhden kappaleen (”Inherit a Void”) sanat ovat kokonaan laulaja Jussin kirjoittamat. Loput sanat ovat minun tai minun sekä Jussin kirjoittamia. Levyltä löytyy muutama lause myös basistiltamme Juholta.

Yleensä konseptialbumin tekeminen on haasteellisempaa kuin irrallisten omista kappalekohtaisista sanoituksista koostuvan levyn tekeminen. Tuliko se yllätyksenä kuinka hankalaa se levy on nivoa saman konseptin ympärille?

Jussi Loiri: Tälle levylle tuo konsepti syntyi melko itsestään. Kappaleet nivoutuvat toisiinsa melko abstraktilla tasolla ja jossain määrin se ei ollut aina edes itselleni selvä sanoja kirjoittaessa, että kumman teeman näkökulmasta sanoissa edetään. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii levyn avausraita ”Dusk”. Kumminkin tuo edellä mainitsemani levyn punainen lanka oli alusta asti selkeä.

Kertoisitko meille hieman levyn sanoituksista kappaleiden tasolla. Mistä olet ammentanut ideoita levyn sanoituksiin?

Jussi Loiri: Levyn kappaleiden ideat syntyivät tästä elämästä; henkilökohtaisista asioista ja maailman tilanteesta. Ei ollut tarvetta hakea inspiraatiota tuon pidemmältä. Nykyään tuntuu, että moni paikka pursuaa ehkä jopa hieman teennäistä ja päälle liimatun oloista positiivisuutta. Muun muassa sosiaalinen media on tulvillaan täydellisiä kuvia ja irrallisia motivoivia lainauksia. Tämä on ihan ok, eikä siinä ole mitään väärää. Olen itsekin positiivinen ihminen ja kannatan positiivista ajattelua. Veikkaan kuitenkin, että tuo aiheuttaa monille ihmisille ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta, kun oma elämä ei olekaan yhtä kiiltävää kuin kaikissa noissa kuvissa. Halusimme tarjota vastapainoa kaikelle tuolle. Elämässä ja tässä maailmassa asiat eivät usein ole hyvin, ja näistä asioista saa myös ja pitää puhua. Ei pidä tukahduttaa tunteita ja ongelmia teennäisen julkisivun taakse. Toivottavasti tämä levy toimii vertaistukena muille samalla tavalla kuin moni muu bändi on toiminut itselleni.

Levyn nimi ”A Lifetime Spent On Dying” viittaa siihen, että eletään elämää peläten. Pelätään kuolemaa niin paljon, ettei uskalleta elää. Pelätään epäonnistumista niin paljon, ettei uskalleta edes yrittää. Samalla levyn nimi on viittaus masennukseen, sekä siihen, että ihminen on yhden eliniän aikana aiheuttanut maapallolle enemmän tuhoa kuin koko ihmisen olemassaolon aikana. Tällä tavoin se myös nivoutuu tuon konseptin ympärille.

Albumistanne on luvassa myös vinyylipainos toukokuussa. Mitä vinyyli teille itsellenne merkitsee formaattina?

Jussi Loiri: Vinyyli on formaattien kuningas. Varsinkin nykypäivänä, jos haluaa julkaista levyn fyysisessä muodossa, vinyyli on oikeastaan ainut ja paras vaihtoehto. Ja on oikeastaan aina sitä ollutkin. Vinyylissä on sellaista fiilistä, jota ei esimerkiksi kasetista tai cd:stä löydy. Ja vaikka näiden kahden formaatin comebackeista onkin ollut puhetta, on vaikea uskoa, että niistä tulisi retroilua suurempaa ilmiötä. Myös kansitaide pääsee omiin oikeuksiinsa juuri vinyylissä.

Pari vuotta sitten tuli pakattua kaikki cd-levyt laatikoihin sängyn alle. Silloin kävin miettimään, että onko näitä enää järkeä ostaa. Tämän jälkeen on tullut ostettua pelkästään vinyyleitä. Ja kun tuossa muutama viikko sitten saatiin levyn testpress painosta, niin kyllähän se kuulosti hyvältä vinyyliltä.
”A Lifetime Spent On Dying” on kokonaisuus, joka on tarkoitettu kuunneltavaksi alusta loppuun ja jossa biisijärjestys on tarkkaan mietitty. Tähän tarkoitukseen vinyyli on paras vaihtoehto.

Kuinka te yleisellä tasolla kulutatte musiikkia? Onko Spotify kovassa käytössä vai suositteko mielummin fyysisten äänitteiden ostamista?

Jussi Loiri: Edellisestä vastauksesta huolimatta joudun myöntämään, että varmaan 90 % kaikesta kuuntelemastani musiikista tapahtuu Spotifyn kautta. Vinyyleiden kuuntelusta on tullut enemmän sellaista kiireettömän viikonloppuaamun hommaa. Laittaa jonkun hyvän levyn soimaan ja keittelee kaikessa rauhassa kahvia. Fyysistä levyä kuunnellessa siihen keskittyy jotenkin eri tavalla. Toisaalta Spotify on siitä helppo, että sieltä löytyy lähes kaikki tarvittava musiikki ja se kulkee aina mukana.

Mikä on ensimmäinen fyysinen äänite, jonka muistatte itse omilla rahoillanne ostaneenne? Entäpä se viimeisin?

Jussi Loiri: Tämä on vaikea. Olen kuunnellut musiikkia jo jostain 6-vuotiaasta lähtien. Viikkorahoilla tuli ostettua isoveljen vanhoja kasetteja. Ensimmäinen 12” vinyyli taisi kuitenkin olla Bad Religionin ”Against The Grain” ja ensimmäinen cd oli legendaarisen lappeenrantalaisen bändin Slumgudgeonin debyyttilevy ”Durga”. Jos ei Sticky Zinen mukana tullutta Pää Kiin flexi 7” lasketa, viimeisin levy, jonka ostin, taitaa olla saman porukan julkaisema Death From Aboven ja Boltin splitti 7”.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia yhtyeellä on yleisellä tasolla? Joko seuraavan albumin työstäminen on koronasta johtuen hyvällä mallilla vai pyritäänkö ensin pääsemään keikkailemaan tämän levyn tiimoilta, ennenkuin aletaan siirtämään katseita kohti seuraavaa?

Jussi Loiri: Joo, ensimmäisenä tavoitteena on päästä soittamaan keikkoja mahdollisimman paljon. Tässä on opitkä tauko keikkailusta takana niin kuin monella muullakin bändillä. Lisäksi emme ole vielä ehtineet soittaa yhtään keikkaa rumpalimme Vinskin kanssa, joka liittyi bändiin muutama kuukausi ennen viime kevään sulkutilaa. Levynjulkkarikeikkakin on vielä soittamatta.

Olen myös jonkin verran jo siirtänyt katsetta kohti seuraavaa levyä. Uusia riffejä on syntynyt hyvää tahtia ja aika hyvin on jo alkanut muodostua käsitys siitä mitä seuraava levy voisi olla. Tavoitteena on mennä joka levyllä eteenpäin ja kehittyä johonkin suuntaan, eikä tehdä samaa levyä aina uudestaan ja uudestaan.

Kiitoksia paljon ajastanne ja kaikkea hyvää teille tulevaisuuteen. Haluatteko sanoa vielä jotain viimeisiä sanoja Kaaoszinen lukijoille?

Jussi Loiri: Kiitos haastattelusta! Kun tilanne alkaa helpottamaan, tulkaa katsomaan keikkoja, tukekaa bändejä ja musiikkialaa muutenkin. Vaikeat ajat ovat takana ja vaikeita aikoja on varmasti myös edessä, joten kaikenlainen tuki kelpaa kaikille, jotka tällä alalla toimivat. Pääasia on, että nyt päästään pikkuhiljaa palaamaan normaaliin ja päästään keikoille, joten nähdään siellä!

https://www.facebook.com/weareharms/