Amaranthe julkaisi uuden singlen ”Chaos Theory” – tulevasta albumista luvassa ”erittäin energinen kokonaisuus”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.2.2026

Ruotsalainen pop metal -yhtye Amaranthe on julkaissut uuden singlen Chaos Theory. Kappaleesta on nyt nähtävillä myös virallinen musiikkivideо, jonka on ohjannut belgialaisen Panda Productionsin Jens De Vos. Biisin miksauksesta ja masteroinnista vastasi yhtyeen pitkäaikainen yhteistyökumppani, tanskalais­tuottaja Jacob Hansen.

Yhtye on esittänyt kappaletta jo livenä käynnissä olevalla Euroopan-kiertueellaan yhdessä Epican kanssa, ja fanien kuvaamia livevideoita onkin kiertänyt ahkerasti verkossa.

Kitaristi Olof Mörck avasi tuoreessa haastattelussa uuden musiikin taustoja ja vihjasi samalla seuraavan albumin suunnasta. Hänen mukaansa ”Chaos Theory” ei ole vielä varsinaisesti tulevan levyn ensimmäinen single, vaan ennemminkin esimakua siitä, mitä on tulossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”En sanoisi, että uusi albumi on tulossa ihan heti, mutta tämä on selvä vihje siitä, että uutta musiikkia on matkalla. Olemme kirjoittaneet jo suurimman osan levystä. Halusimme antaa faneille kiertueelle jotain aivan uutta kuultavaa.”

Mörck kuvailee kappaletta nopeaksi ja eteenpäin katsovaksi, mutta samalla se ammentaa myös yhtyeen varhaisvuosien tunnelmista.

”Siinä on vähän ensimmäisten levyjen fiilistä, kuten ’Amaranthe’ ja ’The Nexus’, mutta samalla se kuulostaa täysin tältä päivältä – tai oikeastaan vuodelta 2026.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Seuraava albumi on tarkoitus äänittää kokonaisuudessaan vielä tämän vuoden aikana, ja julkaisu ajoittuisi loppuvuoteen 2026 tai alkuvuoteen 2027. Musiikillisesti luvassa on selkeästi energisempi ja suoraviivaisempi kokonaisuus kuin vuoden 2024 ”The Catalyst”.

”Uudesta levystä tulee erittäin energinen. Jos ’The Catalyst’ oli tyylillisesti monipuolinen ja kokeileva, nyt haemme armottomampaa tempoa ja intensiteettiä. Jotain todella nopeaa ja jännittävää.”

Vuonna 2023 mukaan liittynyt murinalaulaja Mikael Sehlin on tuonut bändiin myös oman mausteensa.

”Kun vaihdat jäsenen, se muuttaa aina soundia. Mikael tuo omat ideansa pöytään, ja esimerkiksi ’Chaos Theoryssa’ en muuttanut hänen osuuksistaan mitään. Se on ollut todella inspiroivaa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Chaos Theory” toimii siis vahvana lupauksena siitä, että Amaranthe aikoo nostaa kierroksia entisestään tulevilla julkaisuillaan.