Amaranthe tähdittämään joulukuussa Joensuu Areenassa järjestettävää Unholy Winter Festia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.6.2023

Neljättä kertaa järjestettävä Itä-Suomen raskain sisäfestari Unholy Winter Fest soi joulukuun 2. päivä Joensuu Areenalla. Illan päättää kansainvälisillä musiikkimarkkinoilla suuresta suosiosta nauttiva, Göteborgissa vuonna 2008 perustettu pop metalia soittava ruotsalais-tanskalainen Amaranthe.

Unholy Winter Festin suomalaisesiintyjät ovat vahvasti kiinni itäisessä Suomessa. Lemiltä Suomen suosituimmiksi metallibändeiksi ponnistaneet Stam1na ja Mokoma tuovat festivaaleille sitä kaivattua pitin pyöritystä ja polveilevaa synkkyyttä. Mikkeliläinen Blooodred Hourglass kiinnitti paikkansa kotimaisen metallin eturiviin viimeistään lähes seitsemän miljoonaa striimausta keränneellä, viime vuoden lokakuussa julkaistulla ”Your Highness” -albumillaan. Melodista kuolonmetallia räimivä bändi oli kiinnitettynä myös viime vuoden Unholy Winter Festiin, mutta se joutui valitettavasti perumaan festivaalipäivän keikkansa sairastapauksen vuoksi.

”En varmasti ole ainut, jota BRHG:n keikan peruuntuminen viime vuonna jäi kaivelemaan isosti: yhtyettä ei ole nähty Joensuussa hetkeen, ja sisäfestarikeikka suurella lavalla on kuitenkin aina oma keikkaelämyksensä”, kertoo Kerubin markkinointipäällikkö Jarno Pitko.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomalaisten bändien osalta Itä-Suomen edustusta viimeistelee Joensuusta kotoisin oleva progemetallibändi Nerve End. Yhtye ponkaisi yleisön tietoon jo yli kymmenen vuotta sitten ja julkaisi juuri ensimmäisen kokopitkän albuminsa ”The Cycle”.

”Raskaampaa musiikkia ei ole Joensuussa nähty areenamittakaavassa hetkeen, ja voimme todella ylpeänä Kerubina seistä nyt julkaistun ohjelman takana. Tuomme ensimmäistä kertaa Unholy Winter Festeille ulkomaalaisen artistin, ja meidän tavoitteena on kasvattaa festivaalia tästä entisestään tulevina vuosina. Tuomme kaupunkiiin festaritunnelmaa läpi vuoden”, päättää Pitko.

Unholy Winter Festin liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteelle maanantaina 12. kesäkuuta klo 10.00. Myynnissä on 49 euron Early Bird -hintaiset liput ja 89 euron Unholy VIP -liput. Unholy VIP -lipulla on pääsy VIP-alueelle, jossa on tarjolla pirullisen herkullinen aidolla puuhiiligrillillä grillattu menu ja runsaasti pöytiä ja istuimia. Lippujen hinnat tulevat nousemaan 1. elokuuta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisätiedot ja haastattelut:

uwf.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat