Ambulancen esikoisalbumi ”Factory Second” on julkaistu
Ambulance on joitakin vuosia sitten Kouvolan Haitaritehtaalla treeniskommuunissa perustettu yhtye, jonka jäsenistö koostuu jo pitkään muissa yhtyeissä (Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?, Raatokärpäset, Hyvästikomitea, Kvart, Kung-Fu Zombies) soittaneista muusikoista. Bändin musiikki on laaja-alaista kipinöiden aina nopeammista garage rock -kappaleista psykedeelisempiin kokonaisuuksiin. Yhtyeen nimi on puolestaan syntynyt ideariihen tuloksena.
Yhtyeen tuorein julkaisu on 3. huhtikuuta ilmestynyt ensimmäinen pitkäsoitto ”Factory Second”, jonka julkaisijana toimii Grey Beton Records. Suurin osa levystä on äänitetty yhdessä, noin kymmenen päivän mittaisessa sessiossa, ja jäljelle jääneet overdubit sekä miksaus tehtiin ripotellen seuraavan puolen vuoden aikana. Bändi kertoo julkaisusta näin:
”Albumin instrumentit äänitettiin yksi kerrallaan, sillä Joona on tottunut äänittämään rumpunsa yksin ilman apuraitoja. Toisaalta studiossa ei olisi ollut tilaakaan liveäänityksille…
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy’Babylonia’ poikkeaa levyn muista kappaleista siten, että sen pitkä intro, loppu sekä kraut-keskikohta luotiin täysin studiossa. Joona soitti vain tietyn määrän komppia niihin kohtiin, ja kaikki muu improvisoitiin ja luotiin myöhemmin niiden päälle. Lopputulos lienee kaikkien bändiläisten suosikkeja. ’Summer’ taas edustaa levyn ytimekkäämpää garage rock -laitaa.
Suosittelemme ’Factory Secondia’ kuunneltavaksi kaikille musiikkidiggareille, jotka pitävät aidoin instrumentein tehdystä rockmusiikista!”
Kokoonpano:
Roni Kola – laulu, basso
Erik Lintunen – kitara, laulu
Pete Muurinen – kitara, laulu
Joona ”Bono” Rasalahti – rummut
Seuraa bändiä Facebookissa. Tuoreen pitkäsoiton löydät yleisimmistä suoratoistopalveluista tai tästä:
