”American Beauty”: Country rock -helmi 50 vuotta

Kirjoittanut Olli Lehtonen - 1.11.2020

Sähköisistä live-esiintymisistään ja pitkistä jammailuosioistaan tunnettu kalifornialainen Grateful Dead on kaikkien aikojen ikonisimpia rock-bändejä. 1960-luvun puolivälistä aina omaleimaisen kitaristi-laulaja Jerry Carcian kuolemaan vuonna 1995 kestäneen uran aikana yhtye kävi läpi useita vaiheita, aina lysergiinihappoa tihkuvasta psykedeelisestä rockista radioystävälliseen AOR:ään. Samalla bändi saavutti kulttimaineen, mistä bändiä konsertista konserttiin seuraava Dead Heads -faniyhteisö on keskeinen todiste.

Yhtye aloitti akustispainotteisena nimellä Mother Mother McCree’s Uptown Jug Champions, ennen siirtymistä sähköiseen rockiin. Yhtye tuli tunnetuksi erityisesti kirjailija Ken Keseyn luotsaamista LSD-kokeista, joissa he soittivat housea bandinä nimellä the Warlocks. Nimi Grateful Dead vakiintui vuonna 1966, ja vuotta myöhemmin bändi debytoi nimikkoalbumillaan levy-yhtiö Warner Recordsin tallissa. Kolmen psykedeelisen studioalbumin jälkeen Grateful Dead siirtyi akustisvetoiseen, country-tyyliseen musiikkiin, jossa pitkät sähkökitarasoolot korvattiin muun muassa pedal steelillä, jota Carcia soitti yhtä mestarillisesti. Yhtye omaksui myös bluegrass-musiikkia muistuttavan tavan laulaa stemmoja, joihin vaikutti keskeisesti Crosby, Stills & Nashin David Crosby. Tätä paluuta yhtyeen jäsenten country- ja folk-juuriin edustavat vuoden 1970 albumit ”Working Man’s Dead” ja ”American Beauty”, joista jälkimmäinen täyttää 50 vuotta 01.11.2020.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Akustissävytteistä edeltäjäänsä hienostuneempi, yhtyeen viides studioalbumi ”American Beauty” on oivallinen esimerkki 1960–1970-luvun taitteen countryn ja rockin tyylikkäästä yhdistämisestä sekä näiden kahden rajojen venyttämisestä. Albumin aloittaa rauhallisesti rullaava ”Box of Rain”, jossa keskiössä ovat tunteikkaat melodiat ja bluegrass-musiikkia muistuttavat lähiharmonialaulut. Reipas ”Friend of the Devil” on taas ehtaa kantrirokkia, jonka kruunaa David Grishamin helisevä mandoliini. Bob Weirin kirjoittama ja laulama, rento ja juurevasti rokkaava ”Sugar Magnolia” on harmonialaulujensa ja kitaratyöskentelynsä vuoksi yksi albumin parhaimpia kappaleita.

Mieleenpainuvalle kitaranäpäilyriffille perustuva blues-tyylinen ”Operator” kertoo miehestä, joka yrittää puhelinkeskuksen kautta tavoittaa tilapäistä naistuttavuutta. Kappale oli yhtyeen entisen keulahahmon, kiipparisti-huuliharpisti Ron ”Pig Penn” McKernanin ainoa esiintyminen albumilla, jolla hän laulaa ja soittaa huuliharppua. McKernan kuoli maksakirroosiin vuonna 1973, jolloin hänet korvasi jazz-orientoituneempi Keith Godchaux.

”Operator” saattelee rennosti salaperäiseen shuffle-kappaleeseen ”Candyman”, jolla kuullaan Carcian tyylikästä laulua ja country-tyylistä soittoa. Maukkaan säväyksen antaa myös Ned Laginin piano. Rennolla ja konstailemattomalla shufflella ja David Grishamin tyylitellyllä mandoliinilla maustettu akustinen ”Ripple” toimii siltana hidastemoiseen, sielukkaaseen pianovetoiseen balladiin ”Brokedown Palace”. Kappaleella Carcia kuorruttaa laulavalla steel-kitaralla seesteisen kudoksen taustalla, pianon jammaillessa. Rauhallisista tunnelmista siirrytään rokkaavaan biisin ”Till the Morning Comes”, jossa ajoittainen akustinen kitarakomppi luo ilmavan fiiliksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Hitaassa, lähes virsimäisessä ”Attics of My Lifessa” kuullaan yhtyeen stemmalaulua kauneimmillaan. Lisäksi melodinen bassokierto luo biisiin erityistä letkeää groovea. Albumin lopettaa riffipohjainen blues rock -iloittelu ja live-suosikki ”Truckin’”, jonka inspiraationa oli yhtyeen hotellihuoneeseen tehty huumeratsia New Orleansin kaupungissa vuoden 1970 konserttikiertueella. Kappaleella yhtyeen jäsenet tarjoilevat parastaan soolo-osioissaan. Lisäksi vuonna 1996 Amerikan kongressin kirjasto julisti kappaleen kansallisaarteeksi.

Albumi ”American Beauty” on yksi parhaimpia 1970-luvun country rock -albumeita, jossa yhdistyvät onnistuneesti rockin tiukka asenne ja countryn tunteikkuus. Albumilla yhtye palasi country-juurinsa, mikä merkitsi lopullista läpimurtoa albumilistoilla. ”American Beauty” onkin ohittamaton klassikkolevy ja oivallinen valinta niille, joille geneerisempi country on liian makeaa.