Amerikkalaisen Red-yhtyeen keikka siirtyy kolmannen kerran: yhtye nähdään Suomessa syksyllä 2021

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.11.2020

Vuonna 2004 Nashvillessä perustettu yhdysvaltalainen suuria ja vaihtoehtoisia sävyjä sisältävää raskasta rockia soittava Red saapuu ensimmäiselle keikalleen Suomeen.

Koronatilanteen vuoksi keikka siirretään jo kolmannen kerran. Red pistää Tampereen Olympia-korttelin kuumuudesta punaiseksi sunnuntaina 12. syyskuuta 2021. Jo aiemmit hankitut pääsyliput kelpaavat sellaisinaan uutena päivänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Red on kotimaassaan erittäin suosittu ja menestynyt yhtye. Kuusi albumia julkaissut ryhmä on ollut mm. kaksi kertaa Grammy-ehdokkaana ja noussut kahdella albumillaan Billboardin kymppikärkeen. Ja mikä merkittävintä, Red on niittänyt menestystä useissa kategorioissa ja ihmisryhmissä, mm. hard rockin ja christian rockin saroilla.

Redin seitsemäs albumi ”Declaration” ilmestyi 10. huhtikuuta. Orkesteri palaa halusta esittää myös sen materiaalia livenä, kun keikkailu on jälleen mahdollista.

thebandred.com
olympiakortteli.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nem Agency & Triffid and Danger Concerts present:
su 12.9.2021 Tampere, Olympia-kortteli
Red (USA) + supports

Liput alk. 25,50 e (Tiketti) / 28 e ovelta
– edellisten keikkapäivien liput kelpaavat sellaisinaan uutena päivänä
– mahdollinen lippujen palautus 12.1.2021 asti: www.tiketti.fi/palautalippuja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat