”Julma satiiri amerikkalaisesta unelmasta” – Klassikkoarvostelussa 40-vuotias Dead Kennedys -debyytti ”Fresh Fruit For Rotten Vegetables”
Monellakin tapaa kansainvälisesti punk rockin kurssia suunnanneen ja pitkälle tulevaisuuteen asti määritelleen sanfranciscolaisen Dead Kennedysin ensimmäinen studioalbumi ”Fresh Fruit For Rotten Vegetables” julkaistiin 2.9.1980. Euroopassa albumi julkaistiin Cherry Red Recordsin toimesta, kun taas Yhdysvalloissa albumin julkaisusta vastasi yhtyeen laulaja ja sanoittaja Eric Reed Boucherin aka Jello Biafran oma riippumaton levy-yhtiö Alternative Tentacles. Taiteilijanimensä herra otti Jell-O -hyytelöstä ja Nigerian valtiosta 1960-1970 omaksi Biafran valtioksi erottautuneesta, massiivista nälänhätää kärsineestä maakunnasta. 14 biisiä sisältävä ja vain reilu 33 minuuttia kellottava albumi on yhtyeen kaikkien aikojen myydyin fyysinen julkaisu ja ehkä myös juuri se tunnetuin. Nixonin ja Reaganin aikaisesta konservatismista, sodankäynnin glorifioimisesta, häikäilemättömästä kansan sumuttamisesta ja silkasta röyhkeyden sekaisesta idioottimaisuudesta sisältönsä ammentavalla albumilla ei asioita paineta villaisella. Vaikka yhtyeen soitannollinen ote onkin albumilla vielä hieman hapuileva ja biisit noihin aikoihin päätään nostavaan hardcoreen verrattuna vielä maltillisen säyseitä, sisälsi se kuitenkin aimo annoksen tarttuvuutta ja silkkaa kaistapäistä riemukkuutta. Musiikillisesti se piti sisällään niin Ramonesin suoruutta, vääntynyttä rockabillya kuin perinteiseen tapaan tanssittavia surf-musiikin elementtejä, vanhakantaisen amerikkalaisen pop-musiikin melodioita ja Zappamaista outoilua unohtamatta. Se oli meluisaa, nopeatempoista mutta dynaamista ja musiikilliselta ulkoasultaan erittäinkin omintakeista mekastusta. Albumi pyrittiin äänittämään mahdollisimman livenä, mahdollisimman vähän jälkikäteen tehtyjä paikko- ja päällekkäisäänityksiä hyödyntäen. Kyseisiä korjaus- ja päällekkäisäänityksiä jouduttiin hyödyntämään ainoastaan laulujen ja joidenkin lisäkitaroiden äänittämisen osalta.
Mainos päättyy
Yhtyeen soundimaisema poikkesi monessakin mielessä kolmea sointua sahaavien, keskilinjan uuden aallon ja punk rock -yhtyeiden soundista. Biafran Johnny Rottenin (Sex Pistols, Public Image Ltd.) änisevää lauluääntä muistuttavalla laulusoundillaan tulkitsemat, inhorealistisen sarkastiset tekstit yhdistettynä East Bay Rayn jäljittelemättömään surf-kitarointiin ja Klaus Flouriden pitkin soittimen kaulaa pulputtaviin, biisejä äkkiväärästi rikastuttaviin kuvioihin loivat aivan uuden ja omaleimaisen tyylin soittaa punk rockia. Albumin julkaisun jälkeen yhtyeen jäsenistä rumpali Ted tyytyi erittäin pelkistettyyn ja paikoin jopa varovaiseen soitantaan. Tätä se oli varsinkin myöhemmillä Dead Kennedys -albumeilla soittaneen D.H. Peligron soitannollisiin otteisiin verrattuna. Aivan yhtyeen alkuaikojen kakkoskitaristi 6025 ehti mukaan jättämään kädenjälkensä yhtyeen debyyttialbumille, mies soittaa kappaleella ”Ill In The Head”. ”Fresh Fruit”- albumilla vieraili myös liuta vierailevia taustalaulajia, kosketinsoittajia ja muita ääntelijöitä. Heistä mainittakoon San Fransiscon punk-klubeja pyörittänyt keikkamoguli Dirk Dirksen sekä ”Drug Me”- ja ”Stealin’ People’s Mail” -kappaleissa urkuja soittanut Paul Roessler joka teki sittemmin yhteistyötä mm. Saccharine Trustin, Nina Hagenin ja Smashing Pumpkinsin kanssa. Paul on myöhempien aikojen Black Flag -basisti Kira Roesslerin isoveli.
Perusilmeeltään Dead Kennedys -debyytti on leikkisässä inhorealistisuudessaan riemastuttavan groteski. Se on kiistatta yhdysvaltalaisen yhteiskunnan epäkohtia tarkkanäköisen piikikkäästi esiin kaivava punk rockin mestariteos. Albumin kappalemateriaali pitää sisällään useita loistavia, kieroutuneita mutta helposti mieleen tarttuvia biisejä. Albumin lyyriset teemat ovat vielä näin 40 vuoden jälkeen, uuskonservatismin vallalaolon aikakautena, pelottavankin ajankohtaisia. Albumilla Biafran lyyrisiin kynsiin joutuvat mm. tuolloin presidenttikisaan pyrkinyt, Kalifornian fasistisia mielipiteitä ilmaissut muka-liberaali kuvernööri Jerry Brown, 1980-luvun aerobic-julkkis Jane Fonda, Kalifornian äärioikeistoryhmittymät ja Las Vegasin uusrikkaiden kasinoelämän juppikulttuuri.
Mainos päättyy
Albumilta vuosien 1970-1980 aikana julkaistut, perinteisen punk rockin rajoja usealla eri tavalla rikkoneet singlebiisit ”Kill The Poor”, ”Holiday In Cambodia” ja ”California Uber Alles” saivat rinnalleen liudan jopa astetta huikeampia vetoja: ”Let’s Lynch The Landlord”, ”When Ya Get Drafted”, ”Forward To Death”, ”Funland At The Beach”, ”I Kill Children”, ”Stealin’ People’s Mail”, ”Your Emotions” ja ”Drug Me”. Kaiken kruununa albumin päättävä Elviksen tunnetuksi tekemä Dead Kennedys -muottiin hirtehisesti näivetetty klassikko ”Viva Las Vegas”.
Albumin tuottajaksi merkattiin East Bay Rayn lisäksi henkilö nimeltä Norm. Todellisuudessa Norm oli albumin äänittäjä Oliver DiCiccon kissa. Kyseessä oli punk-henkeen luotu fiktiivinen hahmo, joka esiintyy myös myöhemmin julkaistujen Dead Kennedys -albumien tuotantokrediiteissä. Toisena äänittäjänä albumilla toimi John Cuniberti, joka äänitti myöhemmin Joe Satrianin, Xentrixin, Victims Familyn ja Flipperin menestysalbumeja. Albumin masteroinnista vastasivat puolestaan Kevin Metcalfe ja Paul Stubblepine. Albumin kansikuva on Judith Calsonin ottama ja yhtyeen hovitaiteilija Winston Smithin sommittelema. Kyseessä on 21. toukokuuta 1978 otettu kuva palavista poliisiautoista San Franciscon Vaalean Yön mellakoiden aikana. Albumin sisäkansiin sijoitettu Winstonin koostama hulvaton kuvakollaasi on vielä jotain rajumpaa. Ensinäkemällä se saa taiteen kokijan aivot nyrjähtämään parikin kertaa. Kansikuvaan liittyen mielenkiintoinen seikka on myös, että tuolloiset mellakat puhkesivat San Franciscon pormestari George Mosconen ja neuvonantajansa Harvey Milkin murhista heppoisin rangaistuksin tuomitun, korruptoituneen kaupunginvaltuutettu Dan Whiten armahtamisen protestoimiseksi. Kyseisten murhien jälkeen Biafra itse sai ajatuksen pyrkiä kotikaupunkinsa pormestariksi ja toteuttikin aikeensa puoliksi vitsillä. Hänen vaalilupauksinaan oli pystyttää Dan Whitelle patsas, jonka ympärille hänen luvallaan ja kustantamanaan lastattaisiin läjäpäin heitettävää: kananmunia, tomaatteja ja kiviä.
Kerrang!-lehden mukaan ”Fresh Fruit For Rotten Vegetables” on yksi hienoimmista maailmaa parantavista levyistä koskaan. Yhdysvalloissa albumi nousi ilmestymisensä jälkeen Billboardin indie-albumilistan toiseksi. Briteissä albumi on saavuttanut kultalevyyn oikeuttavan 100 000 myydyn fyysisen albumin rajapyykin. Vuonna 2010 albumi oli ylittänyt Euroopassa timanttilevyrajan, 250 000 myydyn levyn lukumäärän.
Mainos päättyy
Vuonna 2014 julkaistiin Alex Ogg:n kirjoittama kirja ”Fresh Fruit For Rotting Vegetables”, jossa perehdytään monisyisesti albumin vaikutteisiin, synnytysprosessiin, syihin, seurauksiin ja kaikkia niitä ympäröiviin ilmiöihin. Suomenkielisen käännöksen kirjasta julkaisi Like.
”Fresh Fruit” -albumin kappaleita on ylistetty ja coveroitu lukuisten rock-, punk- ja metalliyhtyeiden toimesta vuosikymmenten varrella lukemattomia kertoja.
Mainos päättyy