Amoral – In Sequence

Melkein tarkalleen kaksi vuotta sitten tässä lehdessä arvioitu”Fallen Leaves & Dead Sparrows” esitteli aiempaa progressiivisemman Amoralin. Levy koettiin onnistuneeksi sekä kuulijoiden että kriitikoiden keskuudessa. Ja ilmeisesti myös yhtye pitää löydettyä polkua oikeana, sillä tämän kuun lopussa Japanissa ja 5.2. muualla julkaistava ”In Sequence” jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Kaikilla osa-alueilla mennään vain tällä kertaa pidemmälle ja syvemmälle. Progeilussa noustaan seuraavalle tasolle. Ja Niko Kalliojärven paluun myötä myös kuolonkorina ja raskaampi ote nostavat päätään. Samalla värisävyjen määrä kasvaa. Kuinka tällainen paletti on hallittavissa? Onko Amoral päässyt seitsemännen levynsä myötä lopultakin sinuiksi itsensä kanssa? 

Nimikappale avaa reissun ottamalla kuulijan mukaansa hieman eri sfääreissä leijailevaan kyytiin. Leveä pensseli maalaa suurempaa kuvaa hitaasti, nautiskellen. ”Rude Awakening” nivoo yhteen riffittelyä, melodisuutta, rujoutta ja eeppisyyttä. ”The Betrayalin” luomu intro koukkaa itämaisissa shamaanitunnelmissaan hämmentävän läheltä Kimmo Pohjosen viimeisintä levyä. Kappale jatkuu moneen suntaan mutkittelevana metallisena myrskynä. ”Sounds Of Home” on rauhoittava ja kaunis otos jonkin elämää suuremman hetken tai asian ääreltä. Sakari Kukon tyylittelyä muistuttavat puhallinsoittimet tuovat mukaan lisää maailmanmusiikin kaikuja. 1970-luvun skandinaavinen proge ja suomalainen luonto ovat vahvasti läsnä.

Next One To Gon” hidasteleva väliosa huuruilee ilahduttavan narkoottisesti samoissa mielen sopukoissa, joissa Opeth on viime vuosina operoinut. Introssa ja kertosäkeessä aistii nykyisestä Anathemasta muistuttavia sävyjä. Myös Amorphis on pakko mainita. Sen verran läheltä ajoittain mennään. Samoin viimesenä tarjoiltava järkäle ”From The Beginning (The Note Part 2)” referoi Kalevalametallin suuruutta retroilevasti ujeltavilla  kosketinsoittimillaan. Teho Majamäen perkussiot ja Jonsun (Indica) laulu antavat levyn rikkaalle äänimaisemalle oman lisänsä.

Kolikolla on kääntöpuolensa ja ”Defuse The Past” onkin sitten jotain aivan muuta. Toki tuoltakin suunnasta löytyy eeppisyyttä, mutta karun tiukka yleisilme ja Nikon örinälaulu ovat ennen kaikkea kädenojennus yhtyeen historialle äärimetallin maailmassa. Ari Koivusta ei kuulla tällä raidalla. Aluksi kappale tuntui kokonaisuudesta irrallaan olevalta, eksyneeltä sudelta. Useamman kuuntelun myötä palaset loksahtavat kuitenkin paikoilleen ja rujompi lähestymitapa muuttuu perustelluksi. Irtiotto on silloin tällöin paikallaan ja kyllästymisen hetteikkö ohitetaan tehokkaasti. Moneen suuntaan rönsyilevän tyylikirjon käsittelyssä on omat vaaransa, mutta Amoral pitää paletin kasassa suvereenisti.

Kokonaiskuvassa Nikon lauluosuudet ovat lopulta”vain” lisämauste. Ari Koivunen on edelleen yhtyeen pääasiallinen laulaja ja hänen edustama pehmeän melodinen laulutyyli saa hyvää kontrastia sieltä täältä esiin puskevista aggressiivisista pistohyökkäyksistä. On tietenkin makuasia, haluaisiko  mittasuhteen olevan erilainen tulevilla levyillä. Tälle levylle ei sopisi mikään muu rakenne.

”In Sequencella” paluumuuttaja Kalliojärven tärkein tehtävä on ollut liittyminen samaan rintamaan Ben Varonin ja Masi Hukarin kanssa. Kolmen kitaran barrikadi maalaakin kuulijan eteen rikasta äänimattoa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että tästä osastosta olisi voinut saada vielä enemmän irti. Ihmettelen kokonaisuuden äärellä samaa asiaa kuin kaikkien Iron Maidenin 2000-luvun julkaisujen kohdalla. Onko tässä ihan kaikki, mitä tuosta arsenaalista irtoaa? Missä se kolmas kitara on? Mahdollisuuksien määrä kasvaa, mutta tilaisuutta ei käytetä sataprosenttisesti hyväksi. Toisaalta, levyllä on muutamia mysteerejä, jotka odottavat vielä ratkaisuaan. Ehkä kitaraosasto puhkeaa täyteen kukkaansa seuraavien ovien avautumisen myötä.

Uutuudella riittää tutkittavaa pitkäksi aikaa. Alku ei ollut helppo ja kerrostumien havaitsemiseen on tarvittu keskimääräistä enemmän kuunteluja. Havaitsen nauttivani ”In Sequencen” musiikillisesta seikkailusta aina vain enemmän ja jokaisella uusintakierroksella eteen ilmestyy jotain uutta ja kiehtovaa. Amoral on löytänyt tiensä. Leveä valtaväylä koostuu useista sivupoluista. Maisemat ovat mystisen rikkaita. Mihin tuo tie vie? Voiko Amoral mennä vielä pidemmälle? Mureneeko kokonaisuus palasiksi seuraavalla kerralla vai räjähtääkö kuulijan tajunta? Aika näyttää. Nyt tiedämme jo, että enemmän on tosiaan enemmän.

8/10


Kappalelista:
1.In Sequence (Prologue)
2. Rude Awakening
3. The Betrayal
4. Sounds Of Home
5. Next One To Go
6. Helping Hands
7. Defuse The Past
8. From The Beginning (The Note Part 2)

Amoral In Facebook

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

 

 

 

Kommentoi julkaisua