Amorphis julkaisee seuraavan ”Halo” -nimisen albuminsa helmikuussa: levyn tiedot julki

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.11.2021

Metalliyhtye Amorphis on saanut valmiiksi uransa 14. albuminsa. ”Halo” -nimeä kantava pitkäsoitto julkaistaan 11. helmikuuta 2022 Atomic Fire Recordsin kautta maailmanlaajuisesti.

Yli 30 vuotta nousujohteista uraa luonut Amorphis on suomalaisen metallin ehdoton kulmakivi. Yhtyeen vuonna 2015 julkaisema albumi ”Under The Red Cloud” oli startti albumitrilogialle, jota seurasi vuonna 2018 julkaistu ”Queen of Time”. Ympyrän sulkee ja trilogian täydentää helmikuussa 2022 julkaistava ”Halo”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Halo” edustaa energistä, raskasta ja koskettavaa Amorphista parhaimmillaan ja nostaa yhtyeen jälleen täysin uudelle tasolle. Albumi on progressiivinen, melodinen ja melankolinen mestariteos.

On hienoa huomata, että pystymme edelleen tuottamaa relevanttia musiikkia yhtyeenä. Ehkä tietynlainen itsekritiikki ja pitkä kokemus summautuu näissä viimeisimmissä albumeissa. Koko yhtyeelle Halo kuulostaa samaan aikaan tutulle ja erilaiselle. Albumi on tunnistettavaa Amorphista hiukan raskaammalla ja progressiivisemmalla otteella.” – Amorphis.

Albumin sanoituksista vastaa yhtyeen pitkäaikainen lyriikkamestari Pekka Kainulainen ja tuottajana toimi Amorphiksen luottomies ruotsalainen tuottajaguru Jens Bogren.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kappalelista:
01. Northwards
02. On The Dark Waters
03. The Moon
04. Windmane
05. A New Land
06. When The Gods Came
07. Seven Roads Come Together
08. War
09. Halo
10. The Wolf
11. My Name Is Night

Amorphis:
Tomi Joutsen | vocals
Esa Holopainen | guitars
Tomi Koivusaari | guitars
Santeri Kallio | Keyboards
Olli-Pekka Laine | bass
Jan Rechberger | drums

www.amorphis.net
www.facebook.com/amorphis
www.instagram.com/amorphisband
www.greybeard.fi/artists/amorphis

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy