Amorphis-kitaristi Tomi Koivusaaren Bjørkølta uusi video – ”Vaka Lokan” laulussa kuullaan Sólstafir-yhtyeen Addi Tryggvasonia
Amorphis-kitaristina tunnettu Tomi Koivusaari julkaisi Bjørkø-yhtyeensä debyyttialbumin ”Heartrot” reilu vuosi sitten. Levyn soittajakaartista löytyy osaamista, kun peruskokoonpanosta löytyy rumpali Waltteri Väyrynen (Opeth, ex-Paradise Lost), basisti Lauri Porra (Stratovarius) sekä kosketinvelho Janne Lounatvuori (Hidria Spacefolk). Levyn jokaisella lauletulla kappaleella on lisäksi kuultu mielenkiintoisia vokalisteja äärimetallilegenda Jeff Walkerista (Carcass), Mariskan kautta Ismo Alankoon sekä Nightwishista tuttuun Marko Hietalaan. Albumin saaga jatkuu yhä, sillä tänään on julkaistu uusi Bjørkø-video, joka sisältää keinoälyntuottamaa tajunnanvirtaa jylhissä pohjoisissa maisemissa – sekä jälleen kerran mielenkiintoisen vokalistivieraan.
”Koska Heartrotin julkaisusta on kulunut vuosi, on syytä juhlistaa tapahtunutta vielä yhdellä musiikkivideolla. Vaka Loka on albumin vahvimpia kappaleita. Yksi iso syy kappaleen onnistumiseen on kappaleen sanoittajan Addi Tryggvasonin (Sólstafir) voimakas tulkinta. Videon tuotannosta on vastannut vanha ystäväni Sami J Kosonen (Studio Publivox), joka on keinoälyn avulla luonut komean visualisoinnin kappaleelle. Tämän julkaisun myötä haluan kiittää kaikkia, jotka ovat hankkineet soololevyni sekä olleet edesauttamassa sen syntyä”, Koivusaari kertoo.
Koivusaari oli työstänyt Bjørkøn debyyttialbumia pitkään. Osa materiallista juontaa juurensa 15 vuoden taakse, toisaalta pandemia antoi aikaa ja laittoi vauhtia kokonaisuuden loppuunsaattamiseen. Kappalekavalkadi on muokkaantunut pitkällä aikajänteellä, joten lopputulos on moniulotteinen, raikas ja omaperäinen. ”Heartrot” ei ole tavanomainen projektibändin albumi tai temaattinen kokonaisuus, vaan kyse on kokoelmasta erilaisia sävellyksiä ja näkökulmia.
”Heartrot on soundtrackin kaltainen visio kuvitteelliseen elokuvaan, johon on luonnollisesti vaikuttanut kaikki kuuntelemani musiikki vuosikymmenien varrella. Albumin soundimaailmaa ohjaa vahva visuaalinen luontoyhteys ja tunnetilat, jotka ovat harvemmin onnellisia tai positiivisia. Kappaleita yhdistää taustalla vallitseva melankolia”, elokuvaäänisuunnittelua opiskellut Koivusaari nivoo yhteen levyn taustoja.
Bjørkøn ”Heartrot” ilmestyi joulukuussa 2023 digitaalisesti sekä fyysisissä formaateissa. Levy on saatavilla parhailta levykauppiailta kautta maailman – ja tietysti Svart Recordsin verkkokaupasta.