Amorphis klubikiertueelle joulukuussa

Amorphis-yhtyeen 20-vuotisjuhlat jatkuvat Magic & Mayhem – Tales From The Early Years –julkaisulla. Levytys sisältää helmiä yhtyeen kolmelta ensimmäiseltä legendaariselta albumilta (”Karelian Isthmus”, ”Tales From The Thousand Lakes” sekä ”Elegy”) nyt uudelleen äänitettyinä versioina Tomi Joutsenen toimiessa laulusolistina. ”Magic & Mayhem” julkaistaan Suomessa 17. syyskuuta ja muualla Euroopassa syyskuun loppuun mennessä. Lue lisää nähdäksesi koko lehdistötiedote sekä lisätiedot keikoista.

Arvostettu metalliyhtye nauttii myös kaupallista suosiota, kokoonpanon neljä viimeisintä albumia ovat myyneet Suomessa kultaa. Heinäkuussa ilmestynyt DVD Forging The Land Of Thousand Lakes oli viisi viikkoa Suomen myydyin musiikki DVD. Kattava paketti on edelleen sijalla kaksi Suomen virallisella musiikki DVD -listalla.

Amorphiksen juhlavuosi huipentuu joulukuussa tapahtuvaan Suomen suurimpiin kaupunkeihin keskittyvään kiertueeseen. Kiertue starttaa 9.12. Tavastialta ja päättyy uuden vuoden viettoon Tampereen Pakkahuoneella. Keikoilla soitetaan materiaalia Magic & Mayhem -julkaisulta, joten radiohittejä viime vuosilta ei ole luvassa…

Seinäjoella, Oulussa ja Tampereelle lavan ottaa haltuun myös Ensiferum.

MAGIC & MAYHEM -TALES FROM THE EARLY YEARS / FIN TOUR:

9. joulukuuta 2010
HELSINKI TAVASTIA (K18)
Liput 22,00 eur / 20,00 eur
Ovet 20.00, Show 21.30
Ennakko: Tiketti

10. joulukuuta 2010
LAHTI FINLANDIA KLUBI ( S )
Liput 17,00 eur
Ovet 20.00, Show 21.30
Ennakko: Lippupalvelu

11. joulukuuta 2010
JYVÄSKYLÄ LUTAKKO ( S )
Ovet 20.00, Show 23.00
Liput: 18,00 eur / 15,00 jäsenille
Ennakko: www.jelmu.net

16. joulukuuta 2010
TURKU KLUBI (K18)
Ovet 21.00, Show 22.00
Liput: 18,00 eur
Ennakko: Tiketti

17. joulukuuta 2010
SEINÄJOKI RYTMIKORJAAMO ( S )
( + Ensiferum)
Ovet 21.00, Show 22.00
Liput: 18,00 eur
Ennakot: Tiketti ja Lippupalvelu

18. joulukuuta 2010
OULU CLUB TEATRIA (K18)
(+ Ensiferum)
Ovet 21.00, Show 22.00
Liput: 25,00 eur/ 30,00 eur
Tiketti ja Lippupalvelu

31. joulukuuta 2010
TAMPERE PAKKAHUONE (K18)
(+ Ensiferum)
Ovet 19.00, Show 20.00
Liput: 27,00
Tiketti ja Lippupalvelu

Kommentoi julkaisua