Amorphista, Parkway Drivea, Lamb Of Godia, Mokomaa.. katso Kaaoszinen toimituksen valinnat vuoden 2015 parhaista albumeista

2015-albumitVuosi 2015 on jo lopussa ja kuten monessa eri mediassa on tapana, myös Kaaoszinen toimitus on listannut omat suosikkilevynsä vuodelta 2015. Kaaoszinen toimituksen valinnat vuodelle 2015 ovat seuraavanlaiset:

 

 

 

 

Arto Mäenpää:

  1. Bring Me The Horizon Thats The Spirit 2015Bring Me The Horizon – That´s The Spirit
    Bring Me The Horizon otti jälleen kerran varsin ison musiikillisen harppauksen muuttuen kertaheitolla metalcore-bändistä elektronista rockia soittavaksi yhtyeeksi. Yhtye on aina onnistunut säilyttämään oman identiteettinsä
  2. Lamb Of God – VII: Sturm und drang
    Albumi, joka piti tilata yhtyeen oman verkkokaupan kautta nimikirjoitetun julisteen kera. Lamb Of God on yksi niitä harvoja yhtyeitä, jotka eivät petä koskaan. Ei ehkä vedä vertoja ”Sacramentille” mutta silti äärettömän kova levy ja ansaitsee paikan TOP 3:ssa. 
  3. Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
    Tuomas Holopainen on säveltäjänä ja kappaleiden tekijänä täysin omaa luokkaa Suomessa, mistä ”Endless Forms Most Beautiful” on jälleen yksi osoitus. Yhtye on myös livenä Kai Hahdon ja Floor Jansenin mukaan tulemisen myötä kovemmassa iskussa kuin koskaan, joten Provinssin keikkaa odotellaan jo kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa.
  4. Parkway Drive – IRE
    Parkway Drive on Bring Me The Horizonin ohella toinen yhtye, joka otti hypyn tuntemattomaan ja palasi takaisin voittajana. ”IRE” on ehdottomasti bändin monipuolisin albumi tähän päivään mennessä ja osoitti sen, että Parkway Drivella on vain taivas rajana. Täyden kympin suoritus!
  5. Amorphis – Under The Red Cloud
    Amorphis on toinen kotimainen yhtye, joka ei tunnu pettävän koskaan. ”Under The Red Cloud” on soinut soittimessa julkaisusta asti ja on ehdottomasti yksi yhtyeen koko uran parhaimmista.
  6. Santa Cruz – Santa Cruz
    Kotimaisen rockin seuraava suuri nimi Santa Cruz lunasti ehdottomasti kovat odotukset toisella albumillaan. ”Santa Cruz” on äärettömän loistava ja monipuolinen albumi, jota ei todellakaan ole turhaan kehuttu yhdeksi kotimaisen rockin vuosikymmenen parhaaksi albumiksi. Loistava levy ja hatunnoston arvoinen suoritus.
  7. Bullet For My Valentine – Venom
    Edellinen Bullet For My Valentinen albumi, josta jaksoin innostua kunnolla, oli bändin debyytti ”The Poison”. Mielestäni kaikki sen jälkeen julkaistut albumit ovat olleet enemmän tai vähemmän kaupallista skeidaa, mutta yhtyeen uusin julkaisu ”Venom” palautti jälleen uskoni yhtyeeseen. Helsingin jäähallissa soitettu Black Boxin keikka osoitti, että yhtye on myös livenä varsin kovassa iskussa.
  8. Turmion Kätilöt – Diskovibrator
    Mitä olisikaan top10-lista ilman kotimaan omaa ”discoheavy”-poppoota Turmion Kätilöitä? No, ei todellakaan mitään. ”Diskovibrator” on omasta mielestäni yksi Kätilöiden kautta aikain parhaita levyjä ja ansaitsee paikkansa ehdottomasti listalla.
  9. Sotajumala – Raunioissa
    Sotajumalan ”Raunioissa” kamppaili omalla listalla loppuun asti Mörbid Vomitin ”Doctrine Of Violencen” kanssa vuoden parhaasta kotimaisen death metal -albumin tittelistä ja nousi lopulta hiuksenhienosti ohi. ”Raunioissa” on tinkimätön death metal -albumi, joka ansaitsee paikkansa jokaisen itseään kunnioittavan death metalin ystävän levyhyllyssä.
  10. August Burns Red – Found In Far Away Places
    Listan lopuksi vielä hieman sitä kaikkien vihaamaa metalcorea. August Burns Red on yksi niitä harvoja yhtyeitä, joka pystyy vielä löytämään uusia asioita metalcoresta – ja ”Found In Far Away Places” on loistava esimerkki siitä. Omasta mielestäni metalcoren saralla kirkkaasti vuoden kovin levy.

Riku Mäkinen:

  1. Zuriaake - Gu YanZuriaake/ 葬尸湖 – Gu Yan/ 孤雁
    Kiinalaisen depressiivistä black metalia soittavan Zuriaaken kakkosalbumi ei sinällään loistavuudellaan itseäni yllättänyt, sillä yhtyeen potentiaali oli kuultavissa jo sen aiemmilla tuotoksilla, kuten kahdeksan vuoden takaisella debyyttialbumilla ”弈秋 / Afterimage of Autumn”. Mutta se tunne, joka albumilta huokuu, on niin vahva ja kaunis, että nostaa Zuriaaken vuoden 2015 levyjen ykköseksi.
  2. Psychonaut 4 – Dipsomania
    Hiukan samoilla linjoilla Zuriaaken kanssa jatkaa georgialainen Psychonaut 4 kakkosalbumillaan ”Dipsomania”, sillä myös tämä yhtye edustaa depressiivistä black metalia, mutta Psychonaut 4:n kohdalla ei oikein voi sanaa ’kaunis’ käyttää. Alkoholismia, huumeriippuvuutta, itsemurhaa, masennusta jne. käsittelevissä kappaleissa tunne on kuitenkin vahva ja koskettava, olkoonkin että tässä tapauksessa se tunne on lähempänä epätoivoa kuin yhtään mitään kaunista.
  3. My Dying Bride – Feel the Misery
    Samaa vahvojen tunteiden linjaa listallani jatkaa brittiläinen doom metalin veteraani My Dying Bride uusimmalla albumillaan. Jo pelkästään avausraita ”And My Father Left Forever” vokalisti Aaron Stainthorpen tulkitsemana, vain tovi oman isänsä kuoleman jälkeen, on yksinkertaisesti mykistävä – aivan kuten koko albumikin.
  4. Verjnuarmu – 1808
    Tätä on odotettu näiltä savometallin sanansaattajilta vuoden 2006 debyyttialbumista ”Muanpiällinen Helevetti” lähtien. Potentiaalia on ollut ja yhtyeen albumitkin ovat olleet tähän mennessä vähintään hyviä, mutta nyt julkaistu neljäs täyspitkä on Verjnuarmulta ensimmäinen napakymppi. Selkeästi edellisiä albumeita vaihtelevampi ”1808” on samalla yhtyeeltä ensimmäinen albumi, jossa punainen lanka säilyy koko albumin ajan.
  5. Sigh – Graveward
    Japanilainen avantgarde black metalin veteraaniyhtye Sigh on tehnyt omaa juttuaan jo vuosikymmenten ajan, mutta siirtynyt ennen kaikkea viimeisillä albumeillaan entistä hämärämpiin suuntiin. Jazzia, bluesia ja oikeastaan ihan mitä tahansa black metaliinsa sekoittava yhtye kuulostaa tähän kirjoitettaessa sekavalta, mutta levyltä kuunneltaessa Sighin konsepti yksinkertaisesti toimii. Tästä esimerkkinä yhtyeen uusin albumi ”Graveward”.
  6. Alfahanne – Blod Eld Alfa
    Black metal meets Hurriganes. Ruotsalaisen, vanhoista black metalin ”skenemiehistä” kootun Alfahannen kakkosalbumi ”Blod Eld Alfa” on yhdistelmä räväkkää punkkia, rujoa rock’n rollia sekä melankolista black metalia. Hämmentävä rajoja rikkova kokonaisuus toimii kerta toisensa jälkeen aina vain paremmin.
  7. Shape Of Despair – Monotony Fields
    75 minuuttia painostavaa funeral doomia luulisi olevan liikaa, mutta ei sinne päinkään. Kotimaisen Shape Of Despairin nelosalbumi ”Monotony Fields” on silkkaa hidastettua murhaa alusta loppuun. Tunnelma on tälläkin levyllä tärkein, siitä pitävät huolen sekä toimivat melodiat että duon Henri Koivula – Natalie Koskinen upea laulanta. ”Monotony Fields” on ensimmäinen kerta elämässäni, kun olen kuunnellut funeral doomia aika tasan tarkkaan viisi tuntia putkeen ilman kyllästymisen häivääkään.
  8. Djevel – Saa Raa og Kald
    Norjalainen Djevel ei keksinyt kolmannellakaan albumillaan pyörää uudestaan vaan jatkoi siitä, mihin edeltäjillään ”Dødssanger” (2011) ja ”Besatt av Maane og Natt” (2013) jäi. Vaikka ”Saa Raa og Kald” on edeltäjiään aavistuksen monimuotoisempi teos, on albumi kuitenkin parasta 90-luvun norjalaista black metalia julkaistuna vuonna 2015.
  9. Motörhead – Bad Magic
    Niin kauan kun Lemmy Kilmister yhtyeineen tekee levyjä, voi Motörheadin suosiolla laittaa vuoden albumeihin. Ei ”Bad Magic” ole Motörheadin tasolla mikään klassikkoalbumi, mutta kova se on silti. Rock’n roll.
  10. Paradise Lost – The Plague Within
    Toinen brittiläisen doom metalin pioneeri, Paradise Lost, on tehnyt viimeisimmillä albumeillaan paluuta juurilleen vuosituhannen vaihteen gootti/doom-seikkailuiden jälkeen. ”The Plague Within” on raskainta Paradise Lostia aikoihin, ja koska listani aloitettiin tunteista puhuen, niin lopetetaan se myös niin: Nick Holmesin vahva tulkinta levyllä on niin tunteikasta, ettei albumia yksinkertaisesti voi tältäkään listalta unohtaa.

Vuosi 2015 oli omasta mielestäni metallin saralla äärimmäisen tasokas, ja siksi TOP10-listan teko vuoden albumeista todella haastavaa. Rannalle jäi ruikuttamaan lukuisia mainitsemisen arvoisia albumeita, kuten:
Mgla – Exercises in Futility
A.R.G. – Redemption from Refaim
Drudkh – Борозна обірвалася (A Furrow Cut Short)
Turmion Kätilöt – Diskovibrator
Horna – Hengen Tulet
Amestigon – Thier
Azaghal – Madon Sanat
Swallow The Sun – Songs from the North
Marduk – Frontschwein
Amorphis – Under the Red Cloud

Tia Salmela:

  1. Mokoma Elävien Kirjoihin 2015Mokoma – Elävien Kirjoihin
    ”Elävien Kirjoihin” on jälleen taattua Mokomaa ja ehdottomasti yksi Mokoman parhaimpia albumeita. Rankempi osasto on edustettuna tällä albumilla niin musiikin kuin sanoituksienkin osalta.
  2. Sotajumala – Raunioissa
    Tätä on kuulkaas odotettu! Ja ”Raunioissa” onkin todistanut olleensa odottamisen arvoinen. Jokainen kappale toimii niin albumilla kuin livenäkin, enkä ainakaan vielä ole kyllästynyt albumin sisältöön.
  3. Amorphis – Under The Red Cloud
    Kun yhtye julkaisi ”Circlen” kaksi vuotta sitten, luulin, ettei yhtye voi tästä vetää enää paremmaksi. ”Under The Red Cloud” kuitenkin todistaa minun olleen väärässä.
  4. Lamb Of God – VII: Sturm Und Drang
    Vaikka albumin nimestä tuleekin mieleen eräs teinibändi, sisältö ei (luojan kiitos) kuitenkaan viittaa mitenkään kyseiseen yhtyeeseen. ”VII: Sturm Und Drang” on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimpia albumeita.
  5. Slayer – Repentless
    Slayer
    in papat jaksavat heilua, mikä tuli todistettua Hartwall-areenalla tämän kuun alussa. ”Repentless” sisältää uusia Slayer-klassikoita, kuten albumin nimikkoraita ja ”When the Stillness Comes”.
  6. Santa Cruz – Santa Cruz
    Tässä on yhtye, joka oli debyyttialbuminsa aikana ainakin itselleni vain ”Mötikkä-kopio”, mutta nyt se on kuitenkin omalla nimikkoalbumillaan onnistunut murskaamaan suuren yleisön ennakkoluulot ja todistanut, ettei Santa Cruz ole vain jokin pikkuruinen yhden hitin ihme. Kun yhtyeen debyytti oli pyörän uudelleen keksimistä ja vanhan toistamista, ”Santa Cruz” sisältää enemmän yhtyeen omaa ääntä.
  7. Ghost – Meliora
    Tässä on tämän vuoden yllättäjä! Ikinä en olisi uskonut, että Ghostin albumi olisi omalla listallani, mutta tämä outo poppoo räjäytti tajuntani kolmannella albumillaan. ”Meliora” on yllättävän raskas ja todella synkkä kokonaisuus, joka jollain oudolla tavalla onnistuu yhdistää popmelodioita rankempaan musiikkiin.
  8. Nightwish – Endless Forms Most Beatiful
    Floor Jansenin ääni on kuin luotu Nightwishiä varten. Itse en juurikaan ole välittänyt Anette Olzonin aikaisesta Nightwish-materiaalista, mutta Jansen herätti vahvalla äänellään tämän yhtyeen jälleen eloon, mikä myös kuuluu uusimmalla albumilla. Ehkäpä juuri tämän takia ”Endless Forms Most Beatiful” on tälläkin listalla.
  9. Inkvisitor – Doctrine Of Damnation
    Inkvisitor on Lost Societysta seuraava. Tiukkaa rässimättäystä albumin ensimmäisistä minuuteista viimeisiin. Jos tämä yhtye ei vielä ole hallussa, suosittelen ottamaan pikimmiten.
  10. Michael Monroe – Blackout States
    ”Blackout States” sisältää pirteää perusrokkia, joka toimii aina. Albumi todistaa, ettei herra Monroessa ole havaittavissa vanhenemisen merkkejä.

Ville Syrjälä:

  1. Riverside-Love-Fear-and-the-Time-Machine-2015.jpgRiverside – Love, Fear And the Time Machine
    Pitkään sitä olikin odoteltu. Puolan progeihmeellä on ollut käsissään jo vuosia taito tehdä hyvää musiikkia ja toimivia levyjä, mutta aina on jotain jäänyt hampaankoloon eikä sitä napakymppiä ole ikinä aivan napsahtanut. Tämän levyn myötä asiat ovat toisin. ”LFTM” (turha lyhennys) on samalla yhtyeen parhain, mutta myös minun silmissäni täysi kymppi ja vuoden 2015 paras albumi!
  2. Klone – Here Comes the Sun
    Riversiden lailla tämä ranskalainen progemetallibändikin onnistui tekemään uransa parhaan albumin tänä vuonna. Höllentämällä ilmaisuaan raskaammista vesistä kevyemmille laineille antoi se musiikilleen tilaa imeä itseensä enemmän tyylilajeja ja erilaisia fiiliksiä. Tämä albumi on taideteos, maalaus täynnä tuhansia sivellinvetoja, joita ei pysty pyyhkimään pois, vaikka kuinka hihansa sotkisi sen väreihin ja maalihuuruihin.
  3. Hanging Garden – Blackout Whiteout
    Tänä vuonna saimme kuulla suru-uutisen Ghost Brigaden siirtyessä määrittelemättömän pituiselle tauolle. Ensivitutuksesta selvisin miettimällä, että onhan noita muitakin yhtyeitä, jotka pystyvät astumaan esiin toisen kadotessa esiripun taakse. Yksi niistä on Hanging Garden, joka myös onnistui tekemään uransa parhaan lätyn. Vaikeasti aukeava, mutta kuuntelijansa ruhtinaallisesti palkitseva albumi voi käydä yhdeltä istumalta raskaaksi, mutta niinhän se elämäkin tekee. Aina ei ole bileiden aika, välillä täytyy siivota sielunpalasensa lattialta, ja sen touhun taustalle ”Blackout Whiteout” sopii täydellisesti.
  4. Diablo – Silvër Horizon
    Avaruusmatka 2015! Seitsemän vuotta edellisestä lätystä on pitkä reissu, mutta tällä albumilla yhtye palaa taitavampana ja laadukkaampana kuin koskaan! Tämä kuulkaas on armoton, nuhteeton, löystymätön ja ajaton paketti!
  5. Lamb of God – VII: Sturm und Drang
    Randyn vankila-ajat antoivat kätevän alustan pudottaa tämän raskaan annoksen lautaselle. Se ei ole vankilamuonan tyylistä kuivaa korppua ja mautonta velliä vaan Manun illallinen! Kakkuun piiloitettu viila, suihkunlattialle pudotettu saippua, hammasharjasta teroitettu puukko – asioita, jotka tuntuvat ja vaikuttavat ihmiseen vahvasti hänen pyöriessä elämän neljän seinän sisällä. Tämä albumi tuikkaisee yhtä lailla ihmislihaan, voisi jopa sanoa tämän olevan kuin loma vankilasta. Kiva päästä vapaaksi välillä, vaikka tiedätkin pian joutuvasi takaisin kaltereiden taakse.
  6. Shining – International Blackjazz Society
    Keskittymisvaikeus on vaikea asia muovata yhteen järjestystä vaativaan, mutta huomiostasi kilpailevaan maailmaan. Sekava mieli lepää aina, kun maailma ajautuukin järjettömään kaaokseen, joka nostaa maan sisään haudatut ja tukahdetut hallitsemattomat sekasorron voimat jälleen esiin. Tämä albumi tekee järjettömyydestä vesikanttiinisi ja hallitsemattomasta raivosta revolverisi. ”Villi länsi” – pikemminkin päätön pohjoinen!
  7. Raised Fist – From The North
    Päättömästä pohjoisesta puheenollen, Ruotsissakin osataan räyhätä! Yhtye on vuosien myötä keventänyt kouransa hengen riistävää otetta, jolloin veri pääsee vähän aivoissa kiertämään. Pelkkä riekkuminen käy nopeasti vanhaksi ja väsyneeksi, jolloin kevyt muutos on aina paikallaan ja pitää kuuntelijalauman valppaana. Levy onkin hieno ja eheä jatkumo bändin diskografialle.
  8. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Tämä ei kenties aivan ”Kuoleman Laulukunnaiden” veroinen ole, mutta parasta Mokomaa sitten tuon levyn. Sanoitukset varsinkin kolahtavat kovaa, jos olet samanlaisissa pimeissä vesissä itsekin kahlannut. Armottoman henkilökohtainen ja raaka albumi, vaikka seassa onkin kelmuilua ja vehkeilyä!
  9. Keinuva Lahna – Runosielu/Haaleita kylpyjä
    Olisihan se nyt ihan mahdoton vääryys, jollei vuonna 2015 toisi esiin ääniä 90-luvulta ja listaisi sitä uutena ja tuoreena! Tämä Savonlinnan märkä kädenpuristus maailmalle on musiikillista iloittelua ja lyyrista hulluutta juuri sopivassa eli ylitsevuotavassa suhteessa! 2015 on vuosi, jonka tunnelmaa leimasi läpitunkeva nihkeys! Det är inte så far från Åbo och Nykarleby.
  10. Lil Bub – Science & Magic: A Soundtrack to the Universe
    Nyt kun tämä listani on jo muutenkin karannut käsistä, sen häntäpäähän sopii vallan mainiosti internetistä tutun kissan musiikkia! Äläkä anna sen yksityiskohdan hämätä, albumi on täynnä iloista kasibittisoundia, mainiota rumputyöskentelyä ja paljon hyvää positiivista mieltä, eikä sovi unohtaa kehräystä ja muita kissaääniä! On vaikea olla vakava, yltiöanalyyttinen ja kusipäinen musa-arvostelija, jollei välillä antaudu tämänsorttiselle kevytmieliselle ajanvietolle ja anna sen viedä kohti rauhoittelevia vesiä pois tästä julmasta ja kyynisestä maailmasta. Se vasta jos mikä on tiedettä ja taikaa!

Ville Kangasniemi:

  1. Malarian_pelko[1]Paperi T – Malarian Pelko
    Ehdottomasti odotetuin soololevy pitkään aikaan. Välittömästi genrensä klassikoiden joukkoon.
  2. Shining – IX – Everyone, Everything, Everywhere, Ends
    Levy, joka paranee kuin viini. Shiningin evoluutio saisi puolestani jo loppua, tätä lisää!
  3. Faith No More – Sol Invictus
    Comeback, joka löi laudalta kaikki epäilijät.
  4. Pyhimys – Pettymys
    Lopettamispuheista huolimatta Pyhimys jatkaa timanttisen soolomateriaalinsa työstämistä. Levy, jonka sanoman tajuttuaan ei enää halua kuunnella sitä.
  5. Lapko – Freedom
    Pistää miettimään, miksi Lapko ei ole jo tällä markkinointi- ja musiikkiponnistelulla maailmanmaineessa.
  6. Hisser – Hisser
    Musiikkia minun makuuni: Savuista, synkkää ja sopivasti kieroutunutta.
  7. Mors Subita – Degeneration
    Julkaistiin tänä vuonna yksi hyvä raskasmetallialbumikin. Kiitos siitä Mors Subitalle, jatkakaa samalla linjalla!
  8. Saimaa – Matka mielen ytimeen
    Musiikkimaun laajeneminen on hieno asia. Missä olisinkaan, jos vieläkin kuuntelisin pelkkää metallia?
  9. Swallow The Sun – Songs from the North
    Kuuntelematta listoille. Swallow The Sun, muutaman muun kotimaisen pumpun ohella, on luotettava valinta aina, kun uusi levy julkaistaan. Huonoa sieltä ei voi tulla.
  10. Ronskibiitti – Las Italo
    Vuoden kovin sisääntulo suomiräpin laajaan skaalaan.

Miikka Tuovinen:

  1. Death Hawks - Sun Future MoonDeath Hawks – Sun Future Moon
    ”Sun Future Moon” on niin loistava levy, että se veti muutamankin tahon toimituksesta hetkellisesti  sanattomaksi. Levyä oli mahdotonta kuvailla millään tasolla järkevästi. Mitkään sanat eivät tehneet oikeutta levylle, jota tullaan kaukana tulevaisuudessa pitämään kulumattomana helmenä ja klassikkona, vuoden 2015 kirkkaimpana hetkenä. Näin ollen arvostelua ei levystä ikävä kyllä koskaan julkaistu. Nyt on sitten pakko käyttää vihonviimeinen oljenkorsi ja tuoda verbaalisesti esille näkymä, jonka tämä hieno taiteellinen kokonaisuus maalaa suljettujen silmieni verkkokalvoille. ”Sun Future Moon” on suloisen lämmin elokuinen yö. Pimenevä taivaanranta aaltoilee mielettömissä värisävyissä. Sisävesilaiva lipuu hiljalleen jossain joella keskellä metsää. Laivalla on käynnissä kosmisella tasolla väreilevät bailut, joissa ei ole varsinaista käyttäytymiskoodia. Tärkeintä on kokonaisvaltainen koko keholle mielihyvää tuova mielenrauha. Joku hippityttö tanssii omissa sfääreissään, hänen miesystävänsä meditoi vieressä jollain korkeammalla tasolla. Joen ranta on valaistu koko matkalta erilaisilla lyhdyillä. Metsä näyttäytyy mystisenä kokonaisuutena, ja rikkaasta kasvustosta pystyy havannoimaan hämäriä välähdyksiä. Ja tuo jokilaiva voi kulkea Suomessa, Englannissa, Italiassa, keskellä Afrikan viidakkoja, oikeastaan missä vain. ”Sun Future Moon” on monitasoisessa ja sielua parantavassa rikkaudessaan parasta, mitä olen kuullut tai muuten vain  aistinut pitkään, pitkään aikaan. Levy, jota olen etsinyt vuosikausien ajan. En oikeastaan tiedä, kuinka edes jatkaisin mielekkäästi  tutkimustyötäni. Jotkut tarvitsevat narkoottisia aineita kokeakseen edellä mainittuja näkyjä. Toiset joogaavat. Minulle riitää Death Hawksin ajoittain okkultistinen otos toisenlaisesta maailmasta.
  2. Eagles Of Death Metal – Zipper Down
    EODM on päässyt neljännellä levyllään liiallisesta tarpeestaan parodioida hyvää rock-yhtyettä. Aiemmin Jesse Hughesin ja Josh Hommen kombo on tuntunut lähinnä Spinal Tapin jatkeelta. Toki tässä mennään yhä kieli poskessa, mutta ”Zipper Down” on oikeasti seksikästä, aidosti tyylikästä ja kaikkia aisteja elävöittävää rock n’ rollia, joka kulkee eteenpäin alkukantaisella rytmillä. Ja nyt EODM on hauska sortumatta kertakäyttövitsiksi. Mukaansa tempaiseva levy sisältää hienon version Duran Duranin ”Save A Prayer” -klassikosta, mutta myös omat kappaleet ovat simppelin hiomattomassa groovessaan tutustumisen arvoisia.
  3. Duran Duran – Paper Gods
    Kun Duran Duran mainittiin tuossa ylempänä, niin jatketaan toki samalla teemalla. Vuonna 1982 näki päivänvalon kokaiinihuuruissa luotu mestariteos ”Rio”. Nyt, 33 vuotta myöhemmin Duran Duran lyö tiskiin uransa toiseksi parhaan levyn. Saavutus ei ole ihan vähäinen. Nimetkää toinen yhtye tai artisti, joka pystyy luomaan näin innovatiivisen kokonaisuuden 37 vuoden olemassaolon jälkeen. Vastausta miettiessä voi tutustua vaikka tähän läpeensä tyylitajuiseen pop-taideteokseen, joka huokuu hyvällä tavalla elämää ja vankkaa kokemusta. Loistavia kappaleita riittää, ja kärkeen voisi nostaa paalupaikalta löytyvän yli seitsemän minuuttia kestävän levyn nimikappaleen, joka on ensimmäinen oikea klassikko tältä orkesterilta sitten vuoden 1993 ”Ordinary Worldin”. ”Paper Gods” pursuaa koko kestonsa ajan yhtyeelle ominaisia koukkuja ja eipä haitaksi ole sekään, että levyllä vierailee ainakin ”Notorius”-ajoilta tuttu yhteistyökumppani Nile Rodgers. ”Paper Gods” viittaa silloin tällöin menneisyyteen olematta silti kertaakaan löperön nostalginen. Duran Duran on tiukasti kiinni tässä päivässä, eikä pelkästään siksi, että se on toiminut inspiraationa monelle tänä päivänä valokeilassa paistattelevalle artistille. Se on päivittänyt sointiaan juuri sopivasti. Oikeastaan tämän levyn kuuluisi olla jaetulla toisella sijalla.
  4. Dave Lindholm – Ajaton On Ajoissa
    Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mikäli ymmärtää enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä Davelle hyvin ominainen aforismi löytyy uuden levyn sisäkannesta. Rockia, bluesia, countrya ja folkia luomulla otteella  yhdistelevä Lindholm kulkee muutenkin uudella levyllä omaa, yksinäistä polkuaan. Kappalemateriaali vaatii muutaman kuuntelun, mutta kokonaisuuden avautuessa havaitsee, että kyseessä on paras maestron luoma kokopitkä 2000-luvulla. ”Ajaton On Ajoissa” katselee monta kertaa 1970-luvulle, ja lyriikoissa havaitsee suoranaista vittuuntumista nykyiseen maailmanmenoon. Tässä on levy, joka saa kuulijan tuntemaan itsensä edes hetken ajan kokonaisemmaksi, ehyemmäksi. Noustaanko tällä kertaa 1990-luvun alkuvuosien tasolle, jopa yläpuolelle? Aika näyttää. Veikkaan, että Davea ei tuo seikka kiinnosta, mutta meidän on tehtävä vertailuja jollain tasolla.
  5. Billy Gibbons And The BFG’s – Perfectamundo
    ”Olen juuri viettänyt puolitoista tuntia Billy Gibbonsin kanssa ja olen oppinut tuona aikana enemmän kitaran soittamisesta kuin missään muualla tai kenenkään muun opeissa viimeisen 20 vuoden aikana”. Näin kommentoi kokemastaan selvästi liikuttunut Josh Homme eräässä Desert Sessionsin yhteydessä tallennetussa dokumentissa. Oman tyylinsä tappiin asti hionut kitaristi saa jostain syystä yllättävän harvoin julkisesti vastaavia tunnustuksia näkemyksistään soittajana. Billy Gibbons suosii juurevaa ja näennäisesti yksinkertaista soittotyyliä, jossa myös soolot pidetään turhista nuoteista puhtaina. Tällä olennaisuuksien alueella hän on tietenkin jossain määrin velkaa Keith Richardsille. ”Perfectamundolla” (joka on ensimmäinen ZZ Topin jäsenen julkaisema soololevy) Billy seikkailee Meksikon ja Kuuban maisemissa. Kappaleiden takapotku ammennetaan latinorytmeistä. En muista, milloin herra Gibbons olisi soittanut viimeksi näin inspiroituneesti. Levyä tehtäessä on selvästi ollut hauskaa. Rikas rytmiviidakko ja muhkea basso pörräävät nekin paljon kiihkeämmällä otteella kuin ZZ Topin varsin jähmeäksi muuttunut rytmiryhmä. ”Perfectamundo” on maukas ja iloa täynnä oleva kokonaisuus. Tämä on sellaista musiikkia, jota suomalaisten pitäisi ehdottomasti kuunnella enemmän näinä pimeinä aikoina.
  6. Cheikh Lô – Balbalou
    Palkittu senegalilainen muusikko yhdistelee viidennellä levyllään jazzia, soulia, funkia, kuubalaista musiikkia ja erinäisiä muitakin  maailmanmusiikin vivahteita otteella, joka on hioutunut omanlaisekseen pitkän uran pyörteissä.  ”Balbalou” on sulattamo, jossa kaikki tyylit kietoutuvat toisiinsa. Samalla luodaan elämänhalua rauhoittavan lämpimällä tavalla sykkivä todellisuus, johon haluaa siirtyä aina vain uudestaan. Tässä musiikillisessa ympäristössä afrikkalaiseen maailmaan sijoittuvat sanoitukset eivät ole lainkaan ahdistavia. Ennemminkin tulee tunne, että suuristakin vaikeuksista huolimatta kaikki tulee kääntymään hyväksi. ”Balbalou” voisi soida mainiosti ranskalaisen kahvion terassilla iltapäivän auringon hyväillessä ihoa.
  7. Saimaa – Matka Mielen Ytimeen
    Matti Mikkolan musiikillinen masturbaatio sai aikaan ihastelevia huokauksia kriitikoiden ja kuluttajien keskuudessa, kun Saimaa yhdisti viime vuonna näkemyksensä Pepe Willbergin liikutuksen asti hienon tulkinnan kanssa. Nyt Saimaa on omillaan ja yhtye muistuttaa tällä cover-levyllä reilulla kädellä happoa nauttinutta viihdeorkesteria, joka myös rokkaa varsin vinkeällä otteella. Kappalevalinnat ja niistä tehdyt versioinnit osoittautuvat kaikki onnistuneiksi. Ja paikoin erittäin huuruisiksi. Varsinkin ”Lentävä Kalakukko” leijailee sen verran hämärissä mielen sopukoissa, että välillä ei ole täyttä varmuutta oman pään selvyyden tai valvetilan tasosta. Koko levy henkii korkeaa musiikillisen näkemyksen tasoa, ja levyllä käsiteltävä tyylilajien kirjo on häkeltävä. ”Matka Mielen Ytimeen” seikkailee 1970-luvun musiikillisissa maisemissa ja poikkeaa tasaisin väliajoin Mika Kaurismäen ”Arvottomat”-elokuvassa. ”Myrskyluodon Maija” viettää aikaansa jonkin sellaisen äärellä, mitä en osaa sanoin kuvailla. Silti tuntuu, kuin osa minusta olisi ollut siellä aina.
  8. Kohu-63 – Kaikuja Orjamarkkinoilta
    Tässä on levy, jota yritin saada monta kertaa kuultavaksi ennen virallista julkaisua. Olisin niin mielelläni halunnut antaa näkyvyyttä yhtyeelle ja varsinkin sen laulajalle, jotka kumpikin ovat arvostusasteikossa varmaan siellä ylimmällä tasolla vaihtoehtokulttuurin suosijoiden keskuudessa. Kohu-63:n ja lähipiirinsä maailmassa kaltaiseni kirjoittajat nähdään kuitenkin juntteina ja nuuskijoina, joiden on syytä suksia vittuun ja äkkiä. On tavallaan ihailtavaa, että periaatteista ei tingitä. Äärimmäisen rankkaa rock’n’ rollia sisältävä ”Kaikuja Orjamarkkinoilta” ilmentääkin rehellisesti tekijöidensä tapaa elää ja kokea todellisuutta. Nämä ovat tämän päivän taistelulauluja. Toisaalta on sääli, että sanoma ei pääse leviämään tiettyjä piirejä kauemmaksi  kivettyneiden ja vanhentuneiden asenteiden takia. Kyllä Lättä ja kumppanit voisivat avata jo ovea muullekin maailmalle, mutta ehkä he kokevat kaikki muut vihollisinaan. Miten vain, ”Kaikuja Orjamarkkinoilta” on viimeisen mohikaanin läpeensä suora lausunto  maailmasta, jossa kaikki on päin persettä. Kohu-63:n HC-Punkiin on hiipinyt vuonna 2015 ilahduttavasti sävyjä, jotka viittaavaat shamanistisuudessaan muualle Suomirockin historiaan, kuin myös vivahteita, joissa soi katurockin likaisin soundi. Omat lemmikit ovat tällä hetkellä vinyylimuodossa saatavilla olevan levyn A- ja B-puolien päätösraidat, jotka nostavat päätään ylös vakuuttavan kokonaisuuden keskeltä siksi, että noissa kappaleissa rikkaammat vivahteet, hurja imu ja draivi näyttäytyvät kokonaisvaltaisimmillaan.
  9. Keith Richards – Crosseyed Heart
    Keith Richardsin viimeisin soololevy ilmentää tekijäänsä niin rehellisesti, kuin jokin äänilevy voi vain tehdä. Yksi maailman legendaarisimmista elossa olevista rockmuusikoista on elänyt, hengittänyt, tissutellut ja fiilistellyt musiikin talteen täysin pakottomasti, vailla minkäänlaista painetta. Viimeksi olen kuullut näin sydämen sykkeellä etenevää musiikkia jollain reggaetuotoksella. Orgaaninen luomulle tuoksuva yleisilme on sekin peruja jamaikalaisen juurimusiikin maailmasta, jonka Richards tuntee erittäin hyvin muiden juuritason musiikkilajien lisäksi. Bluesia, soulia, reggaeta, countrya, Chuck Berrya ja hieman dekadentilla tavalla huojuvaa rock’ n’ rollia. Kaikki lajit hallussa suvereenisti yli 50 vuoden kokemuksella. Ainaisen kitaran sijaan nostan esille Keithin soittamat basso-osuudet, jotka osoittavat, että tämä mies on ollut monta kertaa myös The Rolling Stonesin syntisen grooven takana. Kappalemateriaali voisi olla parempaakin, mutta kun ”Crosseyed Heartin” olemus on tässä ajassa positiivisella tavalla täysin uniikki, levyn jättäminen listan ulkopuolelle olisi vakava rikos aidointa musiikkia vastaan.
  10. Swallow The Sun – Songs From The North I, II & III
    Jos Skandinavian luontoa ilmennettiin 1970-luvulla progen voimin, tapahtukoon vastaava tänä päivänä vaikkapa sitten melodisen death ja doom metalin voimalla. Ja millaisella voimalla? Swallow The Sunin tripla salamoi, möyrii, myrskyää, vierailee pimeämmällä puolella juhannusta, makailee kalmistossa, heittää niskaan virkistävää sadetta ja feidaa juuri hetkeä ennen auringon säteitä. Levypaketti on samanaikaisesti raskas, kaunis, painostava ja kaikkiaan hyvin vakuuttava näyttö siitä, että Suomessa luodaan vuodesta toiseen loistavaa ja koko ajan juoksuaan parantavaa metallia.

Vuonna 2015 on julkaistu niin paljon hienoja levyjä, että yllä olevan listan rinnalle voisi luoda helposti varjolistan jos toisenkin. Vaihtoehtoisille listoille voisivat päästä esimerkiksi Motörhead, Amorphis, Jukka Ja Jytämimmit, Kimmo Pohjonen, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, Blackberry Smoke, Hole In The Head, New Order, Pekko Käppi & K:H:H:L, Iron Maiden, W.A.S.P. ja Mokoma. Kaiken läpikäymiseen ei vain ikävä kyllä ole tässä yhteydessä mahdollisuuksia. Niin paljon upeaa musiikkia, niin vähän aikaa.

Tom Frankton:

  1. Baroness Purple 2015Baroness – Purple
    Vuonna 2012 vakavaan kolariin joutunut bändi palasi takaisin aivan loistavan levyn myötä. Jo ennalta julkaistujen kappaleiden takia ”Purple” olisi ansainnut sijan listalta, mutta itse levyn kuultuani olin myyty: tässä on vuoden paras julkaisu. Toivottavasti tämä bändi saataisiin Suomeen soittamaan juuri näitä kappaleita.
  2. Mutoid Man – Bleeder
    Cave Inin ja Convergen sivuprojektin esikois-LP on ehdottomasti omaperäisimpiä ja kaikessa outoudessaan kovimpia levytyksiä kuluneelta vuodelta. Jos psykedeelinen matikkastonerproge kuulostaa mielestäsi kiinnostavalta yhdistelmältä, suosittelen tämän katsastamista.
  3. Paperi T – Malarian Pelko
    Tämä levy on saanut vuoden aikana osakseen paljonkin hehkutusta, myös minulta. Popkulttuuriviittausbingo-rapmusiikin ehdoton ykkösteos tänä vuonna: tunnelmallinen, monitasoinen ja saa sinut pyörittämään levyä soittimessasi monen monta kertaa putkeen.
  4. Faith No More – Sol Invictus
    Kyllä se Mike Patton vaan on kova. “Sol Invictus” -levytyksellä bändi palaa lähes 20 vuotta viimeisen levytyksen jälkeen osoittamaan, että bändi on edelleen se sama genreluokituksen kannalta mahdoton bändi.
  5. Bring Me The Horizon – That´s The Spirit
    Vuoden 2013 “Sempiternal”-levystä edelleen kevyempään suuntaan kulkeva bändi ei osoita hellittämisen merkkejä. Sisältää toinen toistaan tarttuvampia kappaleita ja osoittaa, ettei keveneminen ole kirosana.
  6. Cancer Bats – Searching for Zero
    Äänimaailman vaihtuminen aiempaan tuotantoon nähden hieman raaempaan ja jopa post-punkmaiseen oli yllättävä muutos tällä kanadalaisen hardcorepoppoon uutukaisella, mutta se päätyi toimimaan paremmin, kuin olisin voinut odottaa. Ehdottomasti yksi vuoden suurimmista yllättäjistä.
  7. The Black Dahlia Murder – Abysmal
    Jos se ei ole rikki, älä muuta sitä. Levy sisältää yhtä tiukkaa ulosantia kuin bändin muukin tuotanto ja soi hieman raaemmalla äänimaailmalla viimeiseen muutamaan levyyn nähden. Etenkin lyriikat toimivat loistavasti dödiksen suurfani Trevor Strnadin totutusti mielikuvituksellisen kynäilyn ansiosta.
  8. Napalm Death – Apex Predator – Easy Meat
    Grindin kuninkaat osoittivat olevansa edelleen vahvasti vihaisia muutamastakin asiasta. Eipä sitä sen enempää oikein voikaan elaboroida: bändin tuotanto on ollut viime vuosina kovempaa kuin monella muulla kaltaisellaan ”pappabändillä” vanhentuessaan, eikä tämä levy osoita tippaakaan tämän putken heikkenemisestä.
  9. Periphery – Juggernaut Alpha/Omega
    Uudemman polven progeilijat loivat hitaasti aukeavan, nimensä mukaisesti järkälemäisen teoksen. Koko hoidon haltuun ottaminen kesti parikin kuukautta, mutta se oli kaiken tämän arvoista, sillä levy sisältää bändin tähän asti parhaita sävellyksiä, eikä bändi osoita laantumisen merkkejä.
  10. Sallan ja Miron Matka Maailman Ympäri – <3
    Yllätys! Minulle siis. Kenties lupaavin tämän vuosikymmenen suomalainen poprockmikälieketäedeskiinnostaa-yhtye, joka kulkee tarttuvuudellaan ja kauneudellaan muun muassa PMMP:n vanavedessä. Valitettavasti tämä bändi jatkaa tässä vanavedessä myös lopettamisen suhteen.

Rudi Peltonen:

  1. The 3rd Attempt - Born in ThornsThe 3rd Attempt – Born in Thorns
    Todella hieno uusi tulokas, josta löytyy osaamista. Monipuolinen debyytti, jossa liikutaan välillä punkin rajamailla ja palataan sitten black’n’rollin puolella. Tätä lisää, kiitos. Ja tuokaa nyt joku tämä Suomeen keikalle, sen verran kova rykäisy oli marraskuussa Oslossa.
  2. Helheim – RaunijaR
    Loppuvuoden selvästi odotetuin levy oli viikinkimetallibändi Helheimin uutukainen, ja se lunasti odotuksensa aivan kirkkaasti. Heittämällä vuoden parhaimmistoa.
  3. Horna – Hengen Tulet
    Suomen oma Horna ei pettänyt tänäkään vuonna vaan tarjoilee jälleen kylmää ja synkkää black metalia. Levy vain tuntuu kasvavan kuuntelukertojen lisääntyessä.
  4. Tsjuder – Antiliv
    Taattua 2010-luvun Tsjuderia tiukalla otteella. Vaikkei levy ylläkään Tsjuderin parhaiden levytysten tasolle, on se paikkansa vuoden top10:ssä ansainnut.
  5. A.R.G. – Redemption from Refaim
    Vuoden nostalgiapläjäyksestä vastasi A.R.G., joka julkaisi uuden levyn yli 20 vuoden jälkeen. Ja voi, minkä levyn se menikään meille tarjoilemaan! Tässä mennään vauhdilla ja taidolla eteenpäin, eikä levy päätynyt tälle listalle pelkästään nostalgiapisteillä!
  6. Diablo – Silvër Horizon
    Diablon paluulevy on samalla yksi bändin kovimmista. Diablo groovaa edelleen loistavasti, mikä on syksyn aikana todistettu myös bändin kiertueen keikoilla.
  7. Alfahanne – Blod Eld Alfa
    Nyt rokataan lujasti eteenpäin. Jopa levyltä bändin rähväkkä meno välittyy mukavasti.
  8. W.A.S.P. – Golgotha
    Bändi pääsi yllättämään tällä levyllä muutaman heikomman esityksen jälkeen. Ainakin itse olin jo ehtinyt ajatella, että W.A.S.P. on yhtä kuin sen klassikkolevytykset. Mutta niinpä vain vanha kehno (tästä sananvalinnasta Musti Laiton ei ehkä tykkäisi) tuli ja näytti osaavansa vielä tehdä hyviä kuuntelukokemuksia.
  9. Sacrificium Carmen – Ikuisen Tulen Kammiossa
    Taas debyyttilevy, jossa on todellista asennetta. Erityisesti levyn hitaampi materiaali lumosi jo ensimmäisellä kuuntelukerralla täysin.
  10. Kampfar – Profan
    Kampfar on hiipinyt suosikkilistalleni vähän salaakin. Pakanametallin suuntaan kumarteleva bläkkis vain yksinkertaisesti toimii, tälläkin levyllä.

Top10-listan teko on itselleni melkoista veivaamista, ja eri päivinä lista näyttää hyvin erilaiselta. Tämänpä vuoksi täytyy vielä listata muutama bubbling under -levy vuodelta 2015
Marduk 
– Frontschwein
Satyricon –
Live at Opera
Mgla
– Exercises in Futility
Archgoat – The Apocalyptic Triumphator
Djevel – Saa Raa og Kald
Vorna – Ei Valo Minua Seuraa
Havukruunu – Havulinnaan

Nina Hurme:

  1. Muse - Drones (2015)Muse – Drones
    Muse onnistuu joka kerta siinä ihmeessä, että se kuulostaa samaan aikaan itseltään ja tuoreelta. ”Drones” on huomattavan kantaaottava levy, joka aiheuttaa kylmiä väreitä pitkin selkäpiitä.
  2. Agent Fresco – Destrier
    Vastikään ”Destrier”-kiertueen osana Bar Loosessa mahtavan intensiivisen keikan heittänyt Agent Fresco vakiinnutti paikkansa levylautasellani viimeistään tuoreen levynsä myötä.
  3. FFS – FFS
    Kun kaksi indiesuuruutta lyö hynttyyt yhteen, lopputulos on väkisinkin valloittava. Franz Ferdinandin ja Sparksin yhteistyö on nimetty ytimekkäästi (ja nerokkaasti) FFS:ksi. Biiseissä löytyy yhtäläisyyksiä molempien bändien materiaaleihin, mutta lopputulos on selvästi enemmän kuin osiensa summa. Hyväntuulisten päivien soundtrack.
  4. Sin Cos Tan – Smile Tomorrow Will Be Worse (EP)
    Teemalevyn jälkeen tarvitaan vähän tuulettumista, ja mikäs sen parempi tapa kuin tehdä välipalaksi EP. ”Smile Tomorrow Will Be Worse” on taattua laatua – melankolista ja leijailtavaa musiikkia samanaikaisesti.
  5. Jori Hulkkonen – Oh But I Am
    Jori Hulkkonen, mastermind Sin Cos Tanin taustalla,  julkaisi tänä vuonna myös kaksi soololevyä. Ihmetellessäni miehen tuotteliaisuutta eksyin sulavasti syvemmälle elektronisen musiikin suohon myös soolotuotannon parissa. Näistä helpommin lähestyttävä ”Oh But I Am” valloitti useammaksi päiväksi soittolistani, joten se on ansainnut paikkansa myös vuoden levyissä.
  6. The Man-Eating Tree – In the Absence of Light
    Miehistönmuutoksia kokenut – ja ilmeisesti edelleen kokeva – The Man-Eating Tree julkaisi heti alkuvuodesta ”In the Absence of Light” -albuminsa. Vakuuttava paluu miehistönvaihdosten jälkeen ja ehdottomasti alkuvuoden kulutetuimpia albumeja.
  7. CMX – Mesmeria
    Monisyinen ”Mesmeria” lienee hyvinkin vuoden eniten soinut levy juuri moneen tunnelmaan sopivan äänimaailmansa takia. Melankolia ja rouhea soundi on tähän koko vuoden kestäneeseen syksyyn erinomainen soundtrack.
  8. Faith No More – Sol Invictus
    Pitkän tauon jälkeen levyttänyt ja kauhunsekaisin tuntein odotettu Faith No More vakuutti sekä levyllä että livenä. ”Sol Invictus” on äkäinen, räyhäkäs ja railakas, aivan kuten myös bändin esiintyminen Provinssissa.
  9. Florence And The Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
    Flow’ssa ehdottoman valloittavasti esiintynyt Florence And The Machine julkaisi sopivasti festivaalikesän alla tuoreen levyn. Levy on nimensä mukaisesti massiivinen, melankolinen ja kaunis kokemus.
  10. Belle & Sebastian – Girls in Peacetime Want to Dance
    Flow’ssa ihastuttanut Belle & Sebastian julkaisi tänä vuonna kovin tanssittavan levyn edellisten jatkoksi. Pehmeää ja kevyttä kuin höyhen. Toi kesää edes musiikillisesti, vaikka sitä muuten ei juuri kokenutkaan.

Jyri Kinnari:

  1. Motörhead - Bad MagicMotörhead – Bad Magic
    Usein käy niin, että levyarvostelua jälkeenpäin katsoessa tekisi mieli laskea arvosanaa, mutta Motörheadin ”Bad Magicin” kohdalla on käynyt aivan päinvastoin. 8/10 ei tunnu tekevän sille tarpeeksi kunniaa, vaikka levyllä onkin pari täytekappaletta. ”Bad Magic” on ollut minulle heittämällä vuoden kuunnelluin albumi. Pidän Motörheadin nykyistä tuotantoa vähintään yhtä suuressa arvossa kuin vanhoja klassikkolevyjä. Motörheadin raivoisa ja koruton rock ’n’ roll on yhtä väkevää kuin aina ennenkin.
  2. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Mokoma on sinetöinyt paikkansa yhtenä kotimaisen metallin historian suosituimmista yhtyeistä jo monta albumia sitten. Sekään fakta ei estänyt yhtyettä ylittämästä itseään 10. albumillaan. ”Elävien Kirjoihin” on Mokoman monipuolisin ja kiinnostavin albumi, eräänlainen kulminaatiopiste sen koko uralle.
  3. Ghost – Meliora
    Musiikkinsa ääripäitä edelleen toisistaan kauemmaksi vienyt Ghost on saavuttanut viimeistään kolmannella albumillaan suursuosion. Muutamassa vuodessa on kavuttu festareiden pikkulavoilta pääesiintyjäksi, jolle Suomen suurimmatkin klubit alkavat olla jo liian pieniä. ”Meliora” on parasta, mitä Ghost on tähän mennessä saanut aikaiseksi.
  4. Melrose – Got It Made
    Rock ’n’ roll -veteraani Melrose palasi 13 vuotta kestäneeltä levytystauolta todella vahvasti. Itse asiassa minä tutustuin Melroseen vasta tämän uuden ”Got It Made” -albumin myötä. Nähtyäni bändin livenä viime kesän Kivenlahti Rock -festareilla uusi levy oli saatava kuunteluun pikimmiten. Lähempi tutustuminen osoitti levyltä löytyvän kymmenen kappaleen verran suurella sielulla soitettua tyylipuhdasta, rentoa ja karismaattista rock-musiikkia.
  5. Korpiklaani – Noita
    Korpiklaani on jotenkin kyennyt ylittämään itsensä jokaisella viimeisimmistä levyistään. Juuri kun luulee, että tästä ei enää folk metal parane, Korpiklaani nostaa rimaa vielä entisestään. ”Noita” on yksi parhaita folk metal -albumeita, mitä on ikinä tehty.
  6. Battle Beast – Unholy Savior
    Juuri ennen dramaattista miehistönvaihdosta julkaistu ”Unholy Savior” on albumi, jonka tituleerasin jo vuoden alussa yhdeksi parhaista, mitä koko vuonna tultaisiin kuulemaan. Näin vuoden lopussa kuunneltuna ”Unholy Saviorin” vahvat, monipuoliset ja persoonalliset kappalekokonaisuudet kuulostavat vain entistä paremmilta.
  7. Lasten Hautausmaa – Lasten Hautausmaa
    Lasten Hautausmaan haikea ja tummanpuhuva rockmusiikki vietteli jo bändin ensimmäisellä EP:llä. Tänä vuonna saatiin ensimmäinen kokonainen albumi Lasten Hautausmaata, eivätkä valtavat odotukseni osoittautuneet liian suuriksi. Kyseessä on yksi vuoden 2015 mielenkiintoisimmista, raikkaimmista ja omaperäisimmistä levyistä.
  8. Iron Maiden – The Book of Souls
    Yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista heavy metal -yhtyeistä palasi vahvasti uudella albumillaan väsyneen ”The Final Frontierin” jälkeen. Iron Maidenin ensimmäinen tupla-albumi tosin kärsii siitä, että ihan kaikkea ylimääräistä kuonaa ei ole osattu karsia pois. Siltikin ”The Book of Souls” sisältää niin loistavia kappaleita, että paikka tällä listalla on täysin perusteltu. Maailmassa on todella vähän yhtyeitä, joita kunnioitan yhtä paljon kuin Iron Maidenia, joka ei pelkää uudistua ja viedä taiteellisia visioitaan koko ajan pidemmälle ja pidemmälle.
  9. Paperi T – Malarian Pelko
    Rap on minulle melko vieras genre, mutta Paperi T:n soolodebyytti on pyörinyt soittimessa tiuhaan tahtiin. ”Malarian Pelolla” ei ole yhtäkään huonoa kappaletta, vaan jokainen niistä edustaa vahvasti sympaattista ja aitoa albumikokonaisuutta.
  10. Ranger – Where Evil Dwells
    En aluksi innostunut Rangerin debyyttialbumista juurikaan, mutta muutaman kuuntelukerran ja pienen sulattelun jälkeen ”Where Evil Dwells” avautui minulle. Rangerin aggressiivinen speed metal ja eritoten taidokas lead-kitarointi kuulostaa vain paremmalta, mitä enemmän sitä kuuntelee. ”Where Evil Dwells” on albumi, joka tulee kestämään aikaa ja kuulostamaan hyvältä vielä vuosien päästä.

Tänä vuonna julkaistiin niin paljon hyvää musiikkia, että kymmenen parhaan albumin nimeäminen oli todella vaikeaa. Jos tekisin listan jonain toisen päivänä, se näyttäisi varmasti melko erilaiselta. Mikä tahansa seuraavista levyistä olisi voinut päätyä mukaan listalle:
David Gilmour – Rattle That Lock
J. Karjalainen – Sinulle, Sofia
Death Hawks – Sun Future Moon
Mörbid Vomit – Doctrine of Violence
Uncle Acid & The Deadbeats – The Night Creeper
Michael Monroe – Blackout States
Uhrijuhla – Jokainen on vapaa lintu
Ufomammut – Ecate
Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
Sammal – Myrskyvaroitus
Ismo Alanko – Ismo Kullervo Alanko
Jess & The Ancient Ones – Second Psychedelic Coming: The Aquarius Tapes
Pentagram – Curious Volume

Sami Elamaa:

  1. iron maiden_the book of soulsIron Maiden – The Book Of Souls
    Mitä tästä voisi sanoa? Vanhat konkarit tekivät sen taas! Iron Maiden tuli ja julkaisi jälleen kerran älyttömän hienon albumin. ”The Book of Souls” on näihinkin päiviin asti soinut soittimessa, eikä siihen vain yksinkertaisesti kyllästy. Iron Maidenin tuotannoksi ”The Book of Souls” on poikkeavan erilainen mutta onnistuu siitä huolimatta yllättämään minut ja monet muut kuuntelijat positiivisesti. Up the Irons!
  2. Carach Angren – This Is No Fairytale
    Lastensatuja voidaan ilmaista vaikka musiikilla. Tähän paras valinta on ehdottomasti Carach Angrenin uusin julkaisu ”This is No Fairytail”. Vaikka Carach Angrenin diskografia on ollut tuntematonta seutua, viimeistään ”This is No Fairytale” löi minut ällikällä. Sen jälkeen Carach Angrenista tuli yksi omiin suosikkeihini laskettavista yhtyeistä.
  3. Denner/Shermann – Satan’s Tomb
    Entisten Mercyful Faten kitaristien Michael Dennerin ja Hank Shermannin luotsaama Denner/Shermann-kokoonpano julkaisi pienimuotoisen EP:n syksyllä. Voi helvetti soikoon, miten kovasta paketista on kyse! ”Satan’s Tomb” on kuin suuri ylistys vanhalle loistavalle Mercyful Faten tuotannolle. Dennerin ja Shermannin kitaratyöskentely sekä Sean Peckin laulut toimivat todella, todella hyvin. Tätä haluan kuulla tulevaisuudessa lisää!
  4. Marduk – Frontschwein
    Mardukin tuorein julkaisu ”Frontschwein” on niitä harvoja black metal- julkaisuja, joihin olen tänä vuonna tutustunut. ”Frontschwein” on tyly, raskas ja julma paketti. Naapurivaltion mustan metallin eliitti ei pettänyt kuulijoita tälläkään kertaa.
  5. Melechesh – Enki
    Toinen hieno black metal -julkaisu tälle vuodelle on ehdottomasti Melecheshin kuudes kokopitkä ”Enki”. Edellisen albumin ”The Epigenesis” pitkähköt kappaleet eivät itselleni avautuneet kovin kummoisesti, mutta ”Enki” räjäytti oman tajuntani täysin. Ashmedi ja kumppanit ovat hioneet ”Enkin” siihen pisteeseen, että tähän albumiin palaa helposti yhä uudelleen ja uudelleen.
  6. Unleashed – Dawn of the Nine
    Ruotsin oma kuolonkone tuli ja tappoi tällä hienolla julkaisulla. Bändin ikä ei hidasta menoa millään tasolla, vaan se puskee yhä täydellä teholla. ”Dawn of the Nine” laskeutuu todellakin vuoden kovimpiin death metal- julkaisuihin.
  7. Turmion Kätilöt – Diskovibrator
    Kätilöiden edellinen julkaisu ”Technodiktator” todisti sen, miten hyvin pystyy yhdistämään metallin ja ysäridiskon. ”Diskovibrator” ei tee poikkeusta tälläkään kertaa. Albumi toimii todella upeasti ja pistää jopa tanssijalan vipattamaan albumin musiikin tahdissa. ”Diskovibrator” on mielestäni jopa parempi kuin ”Technodiktator”!
  8. Annihilator – Suicide Society
    Jeff Watersin pyörittämä Annihilator on hyvässä iskussa tällä uudella julkaisulla. Albumiin on onnistuttu panostamaan mallikkaasti, sillä lähes jokainen kappale on tarttuva. Viimeisimmät julkaisut ovat olleet hieman laimeita tuotoksia, mutta ”Suicide Society” tekee vihdoin poikkeuksen. Tämä albumi on askel parempaan suuntaan Annihilatorin nykytuotannossa.
  9. Symphony X – Underworld
    Symphony X on yhtä kuin Amerikan oman Dion Russell Allenin ääni ja Michael Romeon sävellykset. ”Underworld” on jälleen yksi hienoimpia tuotoksia, joka Symphony X:ltä 2000- ja 2010-luvulla löytyy. Tämän albumin parissa ihmettelen yhä, miten Michael Romeo ja kumppanit ovat onnistuneet tekemään ja sovittamaan tällaista musiikkia, joka kuulostaa vain ja ainoastaan Symphony X:ltä.
  10. Motörhead – Bad Magic
    Tämäkin rockin legenda jaksaa vain julkaista lisää kokopitkiä. Uusin tuotos on jo Motörheadin 22. kokopitkä, huh huh! Edellinen kokopitkä ”Aftershock” oli itselleni ihan ok -tasoinen, mutta ”Bad Magic” on enemmän rock’n’ roll, tiiviimpi sekä yksinkertaisempi tuotos, joka vain yksinkertaisesti toimii paljon paremmin. Lemmy on maailman kovin äijä!

Anna-Leena Harinen:

  1. Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
    Eniten tänä vuonna odottamani levy ilmestyi jo maaliskuussa. Vaikka ensisinkku ”Élan” olikin pettymys, albumi ei. ”Endless Forms Most Beautiful” on ehjä temaattinen kokonaisuus, jolta ei tunnetta puutu. Floor Jansenin toivoisin jäävän bändiin laulamaan paljon pitemmäksi aikaa kuin edellisen vokalistin; sen verran hyvin tämä liitto tuntuu toimivan, minkä huikeat live-vedot ovat osaltaan vahvistaneet.
  2. Stratovarius – Eternal
    Olen vieläkin yllättynyt siitä, miten kovaa Stratovariuksen uusi levy kolahti ja kolahtaa edelleen lukuisten kuuntelukertojen jälkeen. Viimeiseen 10 vuoteen en nimittäin ollut kovin aktiivisesti bändin touhuja seuraillut, mutta nyt päätin tämän uusimman tuotoksen katsastaa – ja voi pojat, se kannatti! Vuoden power metal -albumi on tässä?
  3. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Vuosien tauon jälkeen Mokoma kiinnostaa taas, mikä on yksinomaan loistavan ”Elävien Kirjoihin” -albumin ansiota. Masennusta ja siitä toipumista käsittelevät lyriikat osuvat ja uppoavat henkilökohtaisella tasolla, ja lähes jokainen albumin biiseistä osuu muutenkin aivan nappiin. ”Mutta minulta puuttuisi rakkaus” on levyn ainoa heikko kohta, mutta onneksi next-nappula mahdollistaa sen, ettei tämän yksittäisen huonon biisin tarvitse antaa pilata muuten toimivaa settiä.
  4. Amorphis – Under the Red Cloud
    Voidaan kai sanoa jo faktana se, että Amorphis otti uuden suunnan Tomi Joutsenen liityttyä yhtyeeseen vuonna 2004. Vuodet ovat vierineet, ja Amorphis on tehnyt hienoja levyjä mutta myös sortunut toistamaan itseään. ”Circle” oli ensimmäinen tuore tuulahdus vuosiin, ja nyt ”Under the Red Cloud” onnistuu taas tarjoamaan (sen tutun ja hyväksi havaitun lisäksi) jotakin uutta ja mielenkiintoista. Kiitos siitä!
  5. Lasten Hautausmaa – Lasten Hautausmaa
    Lasten Hautausmaan debyytti-EP:stä kohkattiin niin paljon sekä mediassa että omassa tuttavapiirissäni, että päätin ottaa selvää, mistä on kyse. EP ehtikin kuuntelussani kulua melkein puhki esikoisalbumia odotellessa. Tykästyin heti yhtyeen tummanpuhuvaan ja jopa aavemaiseen ilmaisuun, jonka ehkä olennaisin osa on Kristiina Vaaran sielukas ääni. Jos esikois-EP herätti nälän, niin esikoisalbumi tyydytti sen – toistaiseksi.
  6. Lamb of God – VII: Sturm und Drang
    Jännästi listalleni päätyi näköjään vain kaksi ulkomaista bändiä/levyä, joista ensimmäinen, Lamb of God, iskee jälleen kovilla. Tältä levyltä löytyy myös valitettavasti muutama heikompi veisu, mutta silti olen jaksanut kuunnella tätä aivan mahdottoman paljon, minkä takia haluan nostaa sen vuoden levyjen joukkoon. Toimii muuten erityisen hyvin siivousmusiikkina, saanen sanoa!
  7. Swallow The Sun – Songs from the North I, II, III
    Uutinen Swallow The Sunin tripla-albumista ilahdutti ja hämmensi. En tosin epäillyt hetkeäkään, etteikö näin loistava bändi pystyisi siihen. ”Songs from the North” on hieno uusi luku bändin lähes moitteettomaan diskografiaan. Kolmikosta rauhallisempi ”II” on kerännyt itselläni eniten kuunteluja, vaikka trio maistuu kokonaisuudessaankin erinomaiselta.
  8. Florence And The Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
    Florence Welchin luotsaama indiepoppoo julkaisi tänä vuonna kolmannen albuminsa, joka ei mielestäni yllä aivan samalle tasolle kuin edeltäjänsä ”Lungs” ja ”Ceremonials”. Tämäkin levy on silti vahva ja kaunis kokonaisuus, joka avautuu kuulijalleen hiljalleen ja tarjoaa sekä tanssittavaa että rauhallisemmin fiilisteltävää musiikkia.
  9. Scandinavian Music Group – Baabel
    Aluksi “Baabelista” oli jostain syystä vaikea saada otetta, mutta kun tarttumapinta löytyi, albumi alkoi avautua. SMG onnistuu aina kuulostamaan tunnistettavasti itseltään, mutta myös ajan hermolla olevalta. Sekä ”Terminal 2” että ”Baabel” kuulostaa nimittäin hyvin 2010-lukulaisilta. Täytyy myös erikseen mainita, että ihanan Terhi Kokkosen ääni tuntuu vain paranevan levy levyltä ja vuosi vuodelta.
  10. Inkvisitor – Doctrine of Damnation
    Tätä debyyttilevyä odotin kovasti, koska näin bändin pari kertaa livenä ja vaikutuin heidän energisestä ja itsevarmasta keikkameiningistään. Ennustankin, että Inkvisitor tulee keräämään mainetta nimenomaan kovana live-bändinä. ”Doctrine of Damnation” ei ole täydellinen levy, eikä vielä tässä vaiheessa uraa tarvitsekaan olla. Kyseessä on silti erinomainen esikoisalbumi, joka jättää odottamaan mielenkiinnolla Inkvisitorin tulevia metkuja.

Ville Raitio:

  1. Parkway Drive – IRE
    En varmasti itsekään vielä käsitä tämän levyn mahtavuutta, vaikka kovassa soitossa se on ollut. Parkway Drive yllätti faninsa julkaisulla, joka ei varmasti jokaiselle fanille uppoa niin syvälle kuin itselleni upposi – ainakaan ensimmäisellä kerralla. Vuoden paras levy.
  2. Sallan Ja Miron Matka Maailman Ympäri – <3
    Huolimatta typerästä ajatuksesta, että bändi julkaisi elokuussa täysmittaisen studioalbumin ja pisti pillit pussiin joulukuuhun mennessä, tämä levy ansaitsee korkean sijan omassa kymmenikössäni. Nykyään ei voi kuin voivotella orkesterin lopetuspäätöstä tätä kuunnellessa, mutta levyn musiikkia se ei muuta miksikään. Monien mielestä Sallan Ja Miron Matka Maailman Ympäri olisi ollut tulevaisuudessa menestyväkin nimi, esimerkiksi seuraava PMMP noin musiikillisesti.
  3. August Burns Red – Found in Far Away Places
    Parkway Driven tapaan August Burns Red jatkaa otteilla, joissa ei voimaa säästellä. Levy on juuri sitä, mitä ABR on aina ollut muutamalla erinomaisella nyanssilla ryyditettynä, mutta vaikka linja on pääosin suhteellisen tasainen, tällä julkaisulla se ei haittaa.
  4. Bring Me the Horizon – That’s the Spirit
    Täytyy sanoa, että en odottanut tältä bändiltä juuri mitään, sillä pari vuotta sitten julkaistu ”Sempiternal” sisälsi vain pari kuunteluun päätynyttä kappaletta. Tästä niitä löytyy koko levyllinen – erittäin positiivinen yllätys, vaikka onkin loppupeleissä entistä pehmeämpää. Sisältää mahdollisesti vuoden parhaan kappaleen.
  5. Infected Mushroom – Converting Vegetarians II
    Konemusiikin kummallisuus Infected Mushroom aktivoitui jälleen, ja israelilaisten jympytyskokoelma antaa jälleen sellaista kyytiä, että kassit ja silmämunat rutistuvat paineen alla ja poksahtelevat hyvällä tavalla varsinkin kuuntelukertoja lisätessä. Nupit kaakkoon vaan, vaikka tämä aluksi vaikuttaisikin pelkältä korvien raiskaukselta.
  6. Hollywood Undead – Day of the Dead
    Tämän vuoden Provinssin vetonaula hyppää jälleen ensi vuonna Suomen lavoille: Tampereen Pakkahuoneelle ja Helsingin The Circukseen. Uunituoreen levyn myötä bändi on jälleen käytävä katsastamassa, sillä aikaisempien julkaisujen tavoin ”Day of the Dead” toimii vähintään yhtä loistokkaasti.
  7. While She Sleeps – Brainwashed
    Itse odotin tätä levyä kuin kuuta nousevaa, mahdollisesti hieman liikaakin, sillä olisin kaivannut vielä aavistuksen lisää potkua kokonaisuuteen. Silti ”Brainwashedille” heittämällä top 10 -paikka, sillä onhan While She Sleeps yksinkertaisesti helvetin kova yhtye. Onneksi kävivät vihdoin Suomessakin esiintymässä.
  8. Marina And The Diamonds – FROOT
    Ei kyllä taida olla ketään, joka osaisi laulaa kuin Marina Dimandis. Joo, on varmasti, mutta voi luoja tätä kolmekymppisen neidon ääntä. Ja kun kappaleet toimivat ja tuovat hyvän olon tunnetta, ”FROOT” on enemmän kuin kuunneltava indiepoppilevy.
  9. Purity Ring –  Another Eternity
    Suurelle osalle kansaa vielä hyvin tuntemattoman Purity Ringin uusin tuli itsellenikin ihan puskista. Positiivisella tavalla persoonallista ja uniikkia erikoisine sovituksineen. Albumi yhdistelee upeasti nykypäivän mainstream-bilemusaa ja kevyttä hyvän fiiliksen musiikkia.
  10. Northlane – Rot
    Kummallisesti Northlane oli kamppailemassa pääsystä listalleni. Tässä on niin ikään yksi kovasti odottamani levy uusine vokalistineen. Välillä tämä toimii helvetin hyvin ja välillä ei ollenkaan, mutta mainittakoon esim. Ensiferumin ja One Directionin uusimmat, jotka Northlane päihittää tänä vuonna.

Janne Partanen:

  1. Lasten Hautausmaa – Lasten Hautausmaalasten hautausmaa
    Vuosi 2015 oli itselleni sangen ikimuistoinen ja kaikkien niiden muistojen takana soi Lasten Hautausmaa. Bändi iski totaalisesti puskista melankolisella otteellaan ja omintakeisella tyylillään. Aivan käsittämättömän mahtava levy, joka aiheuttaa syviä tuntemuksia minussa.
  2. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Aina kun kuvittelen Mokoman olevan ns. menneen talven lumia, onnistuu se tekemään hyvän levyn. Siinä missä ”Kurimus” oli suomimetallin ensimmäisiä helmiä, ”Sydänjuuret” tyylin kirkkainta antia, on bändin uutukainen ”Elävien Kirjoihin” osoitus siitä, että vanhat jäärät osaavat tehdä vielä hyvää musiikkia.
  3. Lamb Of God – Sturm und Drang
    Kyllä se vain hämmentää, kuinka kovia levyjä nämä miekkoset saavat aikaan. Joka levyllä omaa soundiaan hionut bändi on uusimmallaan täyttä timanttia, ja vokalistin vankilassa vietetty aika kuuluu bändin sanoituksissa ja muusikissa hyvässä mielessä.
  4. Mors Subita – Degenaration
    Oulun pojat vetävät kuuntelijaa turpaan semmoisella asenteella, että heikoimpia hirvittää. Bändi heitti myös vuoden kovimpia keikkoja Jalometallissa. Mukava osoitus modernin death metalin laadusta ja voimasta.
  5. Cattle Decapitation – The Anthropocene Extinction
    Ääriaggressiivisuuden perikuva Cattle Decapitation runnoon sangen äkäisen kuuloista deathgrindiä, joka on omassa tyylissään selkeästi omalla tasollaan. Tutustuin bändiin vasta tänä vuonna, ja tämä uusin levy onkin soinut siitä lähtien tasaisen tappavasti levysoittimessa. Vegan Death Metal!
  6. Act Of Defiace – Birth and the Burial
    Jos bändin mainostetaan olevan ”supergroup”, jätän levyn suosilla välistä. Olen myös totaalisen kyllästynyt Megadethiin. Joku sai minut kaikesta huolimatta kuuntelemaan Act Of Defiacen debyyttilevyä, ja huomasin kauhukseni pitäväni siitä. Bändin soitto on perus- jenkki thrash metalia parhaimmillaan, ja toivon syvästi, että tämä ei jää vain yhden levyn ihmeeksi.
  7. Down Among The Dead Men – Exterminate! Annihilate! Destroy!
    Hah! Tässä perään heti toinen ”supergroup”, ja äkäistä meno on taas tarjolla. Kun vokaaleissa häärää ex-Benediction Dave Ingram ja kitaroissa räimii monessakin sopassa keitetty Rogga Johansson, on nauhalle saatu yksi vuoden vihaisimmista albumeista.
  8. Turmion Kätilöt – Diskovibrator
    Kalakukon poijjat sitten paukuttivat uudella levyllään listaykköseksi. Enpä olisi sitä uskonut, kun aikoinaan bändin ensimmäisiä demoja kuuntelin. Turmion Kätilöt on ihailtavalla tavalla muuttanut soundiaan vuosien varrella, mutta silti pysynyt tiukasti kiinni perusasioissa. Näin kasaan on saatu monipuolinen biisivalikoima, joka kuulostaa kumminkin bändiltä itseltään alusta loppuun.
  9. Sigh – Graveward
    Tämän bändin löytämisestä kuuluu iso kiitos toveri Riku Mäkiselle. Japanilainen black/avantgarde metalia paukuttava bändi iski heti omintakeisella soundimaailmallaan. ”Graveward” on kuin kuuntelisi 70-progressiivista hippibändiä, joka on innostunut soittamaan Dimmu Borgiria.
  10. Verjnuarmu– 1808
    Savonmualle vetää listan viimeinkin. Verjnuarmun tuotanto on ollu aina äärettömän laadukasta, mutta bändin esilletuloa ovat vaivanneet miehistönvaihdokset ja yksinkertaisesta huono tuuri. ”1808” kertoo paljon bändin ajatusmaailmasta ja asenteesta, sillä harvapa se uskaltaa nykyään lähteä tekemään eeppistä teemalevyä, saatika vielä onnistuu sen tekemisessä. Verjnuarmu onnistui siinä ja onnistui tekemään taas yhden hemmetin hyvän levyn.

Vuoden pikkujulkaisu: Hedelmäpommi – Helvetin Pellet! (EP)

Niko Kuusela:

  1. Parkway Drive – IRE
    2010-luvun parhaimmasta ja energisimmästä metalcore -yhtyeestä tuli vieläkin parempi sekä nopeampi.
  2. August Burns Red – Found In Far Away Places
    Korkean tasonsa vakiinnuttanut kristillinen shortsipoppoo nosti muutaman biisin albumilta ylitse muiden.
  3. We Came as Romans – We Came as Romans
    Järjestyksessään kolmas täyspitkä pitää edelleen saman tason kuin kahdella aiemmalla albumillaan numeroiden 9 ja 10 välissä.
  4. Hollywood Undead – Day of the Dead
    Raprockin ”tulokas” päräytti Provinssissa live-esiintymisellä ja heti perään tuoreimmalla studiolevylläänkin henkilökohtaisiin tunteisiin.
  5. Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
    Aiemmin ei juurikaan seksiwau-fiilistä aiheuttanut pitkän linjan metalliorkesteri todisti vahvoilla melodioilla ja ponnekkuudella olevansa Suomen kärkiyhtye metallin saralla.
  6. Hardcore Superstar – HCSS
    Eläkkeelle siirtyvän Mötley Crüen manttelinperijä, hyvällä tatsilla ja svengaavalla 2010-luvun hard rockilla.
  7. Suicide Silence – Sacred Words (EP)
    Vuoden 2014 täyspitkän jälkeen tehtiin asiat niin hyvin, kuin ne EP:n pituisella julkaisulla voi tehdä.
  8. Toto – XIV
    Herrasmiesrockin ja rennon tunnelman rokkikuninkaiden hienoimmat kappaleet sisältävä albumi sitten ”Holyannan” ja kumppaneiden.
  9. The Wombats — Glitterbug
    Britti-indien #1 nyt ja aina.
  10. We Butter the Bread with Butter – Wieder geil!
    Synaa ja melodisuutta lisännyt saksalaisryhmittymä lisäsi selkesti aiempiin levyihinsä nähden ison yleisön korva- ja kuuntelijaystävällisyyttä.

Mikko Äijö:

  1. Ghost – MelioraGhost - Meliora
    Albumi, jollaista en kenenkään uskonut pystyvän tekemään. Rikkoo genrerajoja saatanallisen upealla musiikilla. Tätä parempaa albumia ei ole julkaistu vuosiin!
  2. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Jokainen sana, melodia ja rytmi harkittu ja viimeistelty. Masennuksesta kertova teemalevy, joka koskettaa ja raastaa vielä satojen toistojen jälkeen.
  3. Amorphis – Under The Red Cloud
    Äänimaailmassa on palattu yhtyeen alkuaikoihin. Tomi Joutsenen murina ja nerokkaat sävellykset koukuttavat kuuntelijaa kerta toisensa jälkeen.
  4. Steve ’n’ Seagulls – Farm Machine
    Nettihitistä maailman tietoisuuteen miljoonilla katselukerroilla. Bluegrass-coverit metalliklassikoista hymyilyttävät jatkuvasti, ja muusikoiden lahjakkuus näkyy erinomaisissa sovituksissa. ”Ich Will” -coverista ja loistavasta saksan ääntämisestä suuri plussa!
  5. Wolfheart – Shadow World
    Kotimaisen tunnelmallisen metallin timantti. Ei yhtäkään heikkoa hetkeä tai kappaletta, jonka yli haluaisi hypätä.
  6. Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
    Floor Jansenin ensimmäinen studiolevytys yhtyeen kanssa. Albumi on matka aikojen alusta aikojen loppuun evoluutioteoriaan nojaten. Tuomas Holopaisen sävellystyötä ei voi muuta kuin ihailla. Professori Dawkinsin kanssa tehtyä rohkeaa yhteistyötä arvostan korkealle.
  7. Steven Wilson – Hand Cannot Erase
    Progeneron tuorein albumi tarjoaa juuri sitä, mitä kuuntelija osaa odottaa. Tämä on vain positiivinen asia, kun on kyse tästä miehestä.
  8. Scorpions – Return To Forever
    50 vuotta bändillä mittarissa ja tällainen levy, huh huh, sanon minä! Hittinikkarit ovat täysissä voimissaan vielä vuosikymmenten jälkeen ja rokkaavat muiden legendoiksi nimettyjen tuoreet albumit ulos listoilta.
  9. Ensiferum – One Man Army
    Kotimaisen folkin menestykselle ei näy loppua ja hyvä niin. Monta tarttuvaa kappaletta, jotka laittavat tanssijalat liikkeelle.
  10. Crimson Sun – Towards The Light
    Vuoden debyytti, ellei klassikoita coveroivaa Steve ’n’ Seagullsia lasketa. Melodisen metallin räiskyvää juhlaa pienellä progemausteella. Tästä bändistä kuullaan vielä paljon!

Tuomas Saari:

  1. jytiksetJukka ja Jytämimmit – Jytää vaan
    Jukan ja Jytämimmien yhteinen taival jäi valitettavan lyhyeksi, mutta yhteistyön tuloksena saatiin nippu hurjasti rokkaavia keikkoja sekä erinomainen albumi. ”Jytää vaan” todistaa, että terävä sävelkynä ja armoton groove riittävät reseptiksi täydelliseen rock-levyyn.
  2. Sammal – Myrskyvaroitus
    Suomen 70-lukulaisin bändi jatkaa vahvoja näyttöjään ”Myrskyvaroituksella”. Jammailuista kasvaa jotain suurempaa, ja ihokarvat osoittavat melodioiden toimivuuden.
  3. Avatarium – The Girl With the Raven Mask
    Hypnoottisen koukuttavaa vanhan koulun doom metalia runsailla vaikutteilla 70-luvun hard rockista. Monipuolinen yhtye ei tyydy pelkkään tasaiseen lanaukseen.
  4. Amorphis – Under the Red Cloud
    ”Under the Red Cloud” koukutti ovelan hitaasti, kun tehokuuntelu paljasti hienoilla melodioilla kudotun kokonaisuuden. Amorphiksen paras levy sitten ”Tuonelan”.
  5. Orden Ogan – Ravenhead
    Vaikka lievän epätasaisuutensa vuoksi ”Ravenhead” ei ylläkkään edellisen”To the End” -levyn tasolle, pesee se silti vuoden muut power metal -julkaisut. Pelkästään ”Ravenheadin”, ”F.E.V.E.R:in” ja ”Evil Lies in Every Manin” kaltaisten helmien vuoksi Orden Ogan on ansainnut paikkansa tällä listalla.
  6. Civil War – Gods and Generals
    Jyhkeällä power metalillaan ja sotatarinoillaan Civil War pyrkii Sabatoniksi Sabatonin paikalle ja tämän levyn perusteella siinä onnistuukin.
  7. Jorn Lande & Trond Holter – Dracula: Swing of Death
    Norjan raspikurkku Jorn Lande on pitkästä aikaa saanut arvoistaan musiikkia laulettavakseen. Komean teatraalista hard rockia.
  8. Ghost – Meliora
    Allekirjoittanut ei aivan Ghostin ympärillä kuohuvaa hypeä ole ymmärtänyt, mutta ”Meliora” teki vaikutuksen iskevien ja häpeilemättömän tarttuvien kappaleidensa myötä.
  9. Nerina Pallot – The Sound and the Fury
    Britannian aliarvostetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva Nerina Pallot palasi EP-sarjan jälkeen täyspitkien levytysten pariin ”The Sound and the Furylla”. Mieleenpainuviin pop-sävelmiin on sulautettu paikoitellen tribalistista tunnelmaa ja muitakin eksoottisempia vaikutteita.
  10. Havukruunu – Havulinnaan
    Raakaa, iskevää ja ajoittain jopa hienon melodista black metalia tarjoilee tämä hausjärveläisduo debyytillään. Näistä kavereista tullaan varmasti vielä kuulemaan.

Tomi Salmi:

  1. Swallow The Sun Songs From The North 2015Swallow The Sun – Songs From The North Pt. I, II & III
    Tripla-albumi ilman viittaustakaan kokoelmaan tai live-nauhoitteeseen on jo itsessään järjettömän kunnianhimoinen projekti. Sairaaksi homman tekee se tosiasia, että kaksi kolmasosaa Juha Raivion masinoiman Swallow The Sunin tuoreesta tuotoksesta pesee vuoden muilla ydinkärjillä häikäilemättömästi betonilattiaa. Tämän hetken kovin kokoonpano.
  2. Soilwork – The Ride Majestic
    Siinä missä seinänaapuri In Flames kompastelee tuoreempien julkaisujensa kanssa, osoittaa Soilwork trendin kulkevan päinvastaiseen suuntaan. Göteborg-genreen vertaaminen saattaa toisille olla entistäkin masentavampaa, mutta ”Death in Generalin”, ”The Phantomin” ja ”Shining Lightsin” kaltaiset melodeath-helmet osoittavat kaiken olevan paremmin kuin hallinnassa.
  3. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Vaikka Marko Annalaa onkin lauluansioidensa lisäksi pidetty arvossaan myös erinomaisena lyyrikkona, ottaa hän tällä kertaa peilin tyystin pois paikoiltaan, alastonta heijastustaan ylpeästi esitellen. Depression eri vaiheita ja muotoja käsittelevät sanoitukset saavat seurakseen aiempaa irrottelevampaa ja rokahtavampaa Mokomaa, vaikka tokihan metallinen ilmaisu on yhtä lailla voimissaan. Siinä missä Swallow The Sun puskee pihalle vuoden lamaannuttavimman albumin, kunnostautuu suomimetallin kuningas voimaannuttavan kuuntelukokemuksen edistämistyössä.
  4. Raised Fist – From the North
    Ruotsin räjähtävin hardcore-yhtye ei välttämättä ole ollut erityisen tulenarka sitten lähes vuosikymmenen takaisen ”Sound of the Republicin” (2006), mutta Pakkahuoneen joulukuinen turpasauna osoitti iskuvoiman tuntuvan livenä yhä samalta, kaoottiselta vyöryltä. Siinä missä ”In Circles”, ”Sanctions” ja ”Gates” edustavat kauan odotetun ”From the Northin” harvinaista rivakampaa puolta, keskittyy muu materiaali avausraita ”Flow’n” johdolla iskemään hampaat kurkkuun popimmalla ja – kaikesta huolimatta – niin perhanan äkäisellä ulosannilla.
  5. Parkway Drive – Ire
    Henkilökohtaisesti odotin Parkway Driven uutukaiselta ihmeitä tummasävyisen ”Deep Bluen” (2010) ja napakymppiä lähentelevän ”Atlaksen” (2012) jälkeen. ”Ire” on australialaisten ehdottomasti tasaisin, aikuisin ja laskelmoiduin kokonaisuus, jonka häpeilemätön popmentaliteetti vie väkisin mukanaan.
  6. Turmion Kätilöt – Diskovibrator
    Turmion Kätilöt miellettäneen jo itsessään käsitteeksi. Viimeistään ”Diskovibratorilla” Kuopion teknolahtaajat osoittavat, kuinka elektroninen tanssimusiikki, käskyttävät kitaravallit ja umpikiero savolaishuumori voidaan naittaa yhteen kuin… no, mitäpä se ”Vastanaineet” lopulta tarkoittaakaan? Kätilöistä on kasvanut albumi albumilta maamme luotettavimpia takuumetallin tuottajia.
  7. August Burns Red – Found in Far Away Places
    Jo edeltävä ”Rescue & Restore” (2013) vei progressiivisen metalcoren jättiläiset kauemmas iänikuisesta breakdown-vammailusta. ”FIFAP” kiemurtelee ja haastaa kuulijansa vielä tasoa korkeammalta, unohtamatta ainutlaatuisia maalailuja ja hitikkäitä kertosäkeitä. Yksittäisistä kappaleista ”The Wake” ja ”Separating the Seas” ovat niin eri planeetoilta, ettei tekijöidensä sovitustaitoa ja laaja-alaista idearikkautta sovi moittia.
  8. Lamb Of God – VII: Sturm Und Drang
    Kuten moni jo tietääkin, uutisoinnit Lamb Of Godista ovat viime aikoina perustuneet lähinnä ulkomusiikillisiin seikkoihin. Ikään kuin kaiken taustalle jäänyt ”VII: Sturm Und Drang” on joka tapauksessa taattua jatkumoa yhdelle metallihistorian tiukimmista diskografioista. Vaikka ainoaksi uudeksi tempuksi jääneekin Deftones-mies Chino Morenon vierailu, voi Lamb Of Godin yhä laskea Panteran kaltaisten pioneerien soihdunkantajaksi.
  9. Thy Art Is Murder – Holy War
    Reilut 40 minuuttia silkkaa murhaa. Australian deathcore-tykki pauhaa ”Holy Warilla” huomattavasti vihaisemmin ja tuoreemmin kuin edeltäneellä ”Hatella” (2012), ja onpa jostain saatu mukaan epätyypillistä groovaavuuttakin. ”Coffin Dragger” ja ”Emptiness” nuohoavat karstat pihalle puhtoisimmastakin sieluparasta.
  10. Medeia – Manning The Helm (EP)
    Se, että EP-mittaisella julkaisulla ylletään albumisarjan top kymmeneen, kertoo osaltaan myös metallitarjonnan laadusta vuonna 2015. Ei kuitenkaan oteta mitään pois solistivaihdoksen kokeneelta Medeialta: Frans Aallon selkäpiitä karmivat huudot istuvat poukkoilevaan melodeathiin enemmän kuin mainiosti. Medeia on onnistunut tiivistämään viiteen kappaleeseen ennakkoluulottomasti sen omaa historiikkia, nykyhetkeä sekä toivottavasti osan tulevaisuuttakin.

Miika Kekki:

  1. lasten hautausmaaLasten Hautausmaa – Lasten Hautausmaa
    Nostin Lasten Hautausmaan aiemmin keväällä kirjoittamassani ”Top 10 potentiaalisinta rock- / metal-yhtyettä Suomessa” listauksessani sijalle yksi. Hetki tuon listan julkaisuvn jälkeen yhtye julkaisi debyyttilevynsä debyyttisinglen Tuulipuut. Kyseinen kappale on itselle vuoden paras biisi. Myöhemmin kesällä yhtye julkaisi omaa nimeään kantavan debyyttiinsä. Se on parhaita levyjö, mitä olen ikinä kuullut, mitä tulen ikinä kuulemaan ja mistä tulen ikinä puhumaan. Lasten hautausmaa lunasti jokaisen sen harteille laskostamani odotuksen ja antoi paljon enemmän. Yhtye onnistuu niputtamaan vaivatta 80-luvun suomirockin, modernin depressiorockin sekä. Retrojunnauksen. Lyriikoissa kuulaan kaikuja juurikin sinne kotimaamme rockperinnön kulta-aikaan, mutta se viimeinenkin hilpeys on vaihtunut kylmään ja karuun ahdistukseen ja epätoivoon. Tällä levyllä ei ole onnellista loppua. Tiivstäähän tämän toki voi myös että ”Perkeleen hyvää rokkia perkeleen hyvältä yhtyeeltä”.
  2. Amorphis – Under The Red Cloud
    Joskus Herran vuonna 1994 julkaisi muuan yhtye muuan levyn. Muuan levy kantoi nimeä ”Tales from The Thousand Lakes”. Myöhemmin, herran vuonna 2015 samainen yhtye julkaiseen levyn, jonka kehtaan nostaa tuon kyseisen mestariteoksen rinnalle. Amorphiksen uusin ottaa kaiken sen mitä yhtye on tehnyt uransa aikana, nivoo sen pakettiin ja luovuttaa sen kuuneltavaksi meille. We are not worthy. Uskomattomia melodioita, maalailevia ja tarttuvia kertosäkeitä, kunnon death metallia perkele… Tällä levyllä on kaikkea, eikä yksikään bändin uraa aiemmin hallinnut askepti tunnu nousevan liian dominoivaksi. Kiitos Amorphis, emme ansainneet tätä.
  3. Swallow The Sun – Songs From The North
    Loppuvuoden odotetuin levy ei petä odotuksia. Syysiltojeni Jyväskyläläinen valo hämärässä otti mahdottoman haasteen vastaan ja onnistui heittämällä. Kolme levyä, kolme eri melankoolisuuden tasoa, kolme mestariteosta. Tyhjentävä kokonaisuus joka jättää tämänkin suupaltin sanattomaksi. Tämä täytyy ja kannattaa kokea.
  4. Forgotten Tomb – Hurt Yourself And The Ones You Love
    Siinä missä Punaisen kuningattaren periaate myi itsensä yhtyeen nimellä, myy Forgotten Tombin uusin itsensä levyssa komeilevalla, voisi jopa sanoa, kehotuksella. Sellaisella nimellä kuin ”Hurt Yourself And The Ones You Love” kulkevalla julkaisulla on vain kaksi vaihtoehtoa tässä elämässä: olla vaivaannuttavaa kitinää tai oikeasti sisintä kouraisevaa ahdistusta. Levy ei ole kumpaakaan, koska heti avausbiisin startista korviin huumaavina ja koukuttavina iskeytyvät alkutahdit saavat käsittämään, ettei sisälläsi ole mitään kouraistavaa. Olet tyhjä. Sopivasti goottia kuin bläkksitä tarjoilvat italialaiset ovat luoneet jotain kammottavaa. Hyvällä ja kierolla tavalla. Haulikkoja on kaupassa ja luodit halpoja.
  5. The Black Dahlia Murder – Abysmal
    Lisää turpasaunaa. Siinä missä Cattle Decapitation osaa olla groteskiuudessaan joskus koomisenkin yliampuva, pitää The Black Dahlia Murder kappaleissa rääyttävät aiheet hiuksenhienosti naurettavuuden paremmalla puolella. Kieli voi toki olla poskessa, muttei perseessä. Tasavahvaa suorittamista koko uransa tuutannut yhtye on ylittänyt itsensä. Parin vuoden takainen ”Everblack” oli sekin hyvä, mutta ”Abysmal” nousee yhtyeen diskografian ehdottomaksi kruunuksi. Kertsit tarttuvat, breikit runnovat itsensä aivolohkoon ja koko kokonaisuus pelittää ilman yhtäkään töyssyä. Uskaltaa yhtye esitellä itsestään kantaaottaviakin puolia, kuten kappaleessa ”Asylum”. Empä ihan heti uskonut että ihmisten tappamisesta, murhaamisesta, raiskaamisesta ja ylipätäään aikas kauheista ihmisistä kertova bändi voisi aiheuttaa näin kovia fiilsejä.
  6. Ghost – Meliora
    Kerrankin pitää onnitella ulkomaisten(kin) musamediajättien musamakua. Ghostin uusin ON yäyttä rautaa, vaikka tulikin itselle täysin puun takaa. Yliarvostettujen levyjen sekaan omissa kirjoissani lajitellut aiemmat julkaisut ovat ollet vain mitättömiä temppeleitä Ghostin mauseoleumin edellä. Ghost tuulettaa viime vuosituhannen parhiata rockkliseitä aivan uudella, joku voisi sanoa satanistisella, draivilla eikä pelkää herkistyä ja vaihtaa kevyempääkin vaihdetta silmään, kuten hittiveisu ”He Is” osoittaa. Rouheat kitarasoundit, jumalaiset ja selkäpiihin juurtuvat riffit sekä Papa Eremitus III:nen henkevä tukinta vievät pisteet kotiin alakerran isälle tänäkin vuonna.
  7. Cattle Decapitation – The Anthropocene Extinction
    Vielä alkuvuodesta itselle nuudelisoppahevinä esittäytynyt tekninen death metal scene on onnsitunut imaisemaan sisäänsä kuin rektumia muistuttava musta aukko. Matkalla tuonne linnunradan julmimmalle pisteelle toimivat Californian omat ihmisvihaajat. Runnonta on kuin ihmissyöntiin sortuneen härkälauman allejäänti. Rumpali hakkaa ranskaksi sanottuna ”ihan kyrpänä”, kitarat tarjoavat tarttuvien riffien sävyttämää turpasaunaansa ja kaiken kruunaavat vokaalit, joiden ulosannissa ihmiskunnan viimeisetkin inhimillisyyden rippeet roikkuvat groteskina muistutuksena siitä, että voi kuolema ja kaaoskin olla melodista. Hyvä tämä on, vaikka me ihmiset emme olekkaan.
  8. Punaisen Kuningattaren Periaate – Kaksi Suuntaa
    Myönnetän heti kätteyssä, levy meni ostoon nuottiakaan kuulematta, pelkästään yhtyeen nimen takia. Rakastan pitkiä, hieman outoja ja miettimään pistäviä nimiä yhtyeillä. Omanlaistaan tunnelma- ja maailmanrakennustahan sekin. Ja oh boy millaisen maailman PKN loihtiikaan. Surrealistisen, yllättävän, koomisen ja jopa tragikoomisen. Kappaleet ovat tarkkaan hiottuja, loistavana esimerkkinä mainio miltei eepokseksi venyvä nimikkokappale. ”Off with their heads” ei tulla täällä kuulemaan, liian hyvä kokonaisuus paloitetavaksi. Kyllä sitä progeakin saa välillä julkisestikkin heiluttaa.
  9. Grift – Syner
    Vuoden 2015 parhaat musiikilliset hetket soitettiin mollissa, siitä ei pääse mihinkään. Tuota duurin diapamaddiktia veljeä kuullaan tälläkin listalla useaan otteeseen. Grift oli jälleen näitä vuoden ”metallipalstalla-x-isot-pojat-sanoi-että-on-hyvä-joten-kuuntelin” bändilöytöjä. Kiitos isot pojat. Melankolia ja tunnelmanrakennus on kuin itse harmaan talvimaisemamme takomaa ja negatiivisuus lyö luihin kuin se puuttuva pakkasviima. Puutos, menetys ja Grift. Siitä on pienet ja itsetuhoiset lapset tehty.
  10. Mokoma – Elävien Kirjoihin
    Mokoma se osaa yllättää. Pieneksi pettymykseksi osoittautunut ”180 Astetta” saa seuraajakseen levyn, jolla yhtye onnistuu runnomaan itsensä plektran päähän aiemman tuotantonsa (ja ylipäätään metallilevyjen) helmestä, ”Kuoleman laulukunnaista”. Raskas, suoraviivainen, sopivalla tavalla jopa popahtava ja ennenkaikkea rehellinen; ”Elävien kirjoihin” tuo esiin Mokoman parhaat piirteet. Marko Annala luo teksteissään hauraan ja rikkinäisen mielenmaiseman ja menee kenties syvemmälle oman pahanolonsa tutkimiseen ja kertaamiseen kuulijalle, kuin tässä maassa on aiemmin menty. Nostan hattua herralle, kohtalotoveri kiittää!

Jouni Lepistö:

  1. Bullet For My Valentine Venom 2015Bullet For My Valentine – Venom
    Bullet For My Valentinen köli kävi hienoisesti raapaisemassa pohjamutia ”Temper Temperillä”, mutta ”Venom” osoitti bändin olevan edelleen potentiaalinen kokoonpano, jolta on lupa odottaa jatkossakin loistavaa materiaalia. Uusi albumi oli mielestäni bändin kypsin ja yhtenäisin tuotos tähän mennessä.
  2. Trivium – Silence In The Snow
    Triviumin uusi albumi yllätti varmasti monet – toiset iloisesti ja toiset vähemmän riemukkaalla tavalla. Itse kuuluin ensimmäiseen ryhmään, sillä uutukainen upposi kuin kuuma veitsi voihin huolimatta epäpuhtaiden vokaaleiden poissaolosta. Kyseessä on yksinkertaisesti perhanan hieno albumi erittäin raskailla kitarasoundeilla.
  3. Soilwork – The Ride Majestic
    Soilwork ei tunnu pettävän koskaan. Uusi albumi johdatteli kuuntelijan edetäjäänsä synkempiin äänimaailmoihin, ja itseeni tämä kolahti varsin kiitettävällä tavalla. Albumi on selvä osoitus siitä, että näinkin mittavan uran tehnyt bändi voi edelleen yllättää ja uudistaa itseään tyylikkäästi.
  4. Solution .45 – Nightmares in the Waking State: Part I
    Lisää ruotsalaisväriä listaan. Lukuun ottamatta viimeistä kappaletta, joka reippaan yhdentoista minuutin mittaisena on suhteellisen puuduttavaa kuunneltavaa, tämä albumi on täyttä timanttia. Edelliseen julkaisuun verrattuna kappaleiden diversiteetti on laajempi, ja Christian Älvestamin ääniskaalan voisi luokitella yhdeksi metallimaailman seitsemästä ihmeestä.
  5. Rise To Fall – End Vs Beginning
    Espanjalainen melodeath-kokoonpano Rise To Fall iski kesällä kehiin verrattain kovan albumin. Ruotsin melodeath-skenestä selvästi vaikutteita ottavan bändin uusin albumi esittelee, millaista potentiaalia metallille Etelä-Euroopan maista löytyy. Bändi joka ansaitsisi paljon nykyistä enemmän huomiota.
  6. Heart Of A Coward – Deliverance
    Täyslaidallinen tykitystä. Nämä sanat kuvaavat parhaiten Heart Of A Cowardin aggressiivista, mutta silti melodista albumia, joka esimerkiksi herättää hyvin aamulla, ellei pelkkä kahvikupponen riitä. Yksi vuoden ylivoimaisesti intensiivisimpiä julkaisuja.
  7. Disarmonia Mundi – Cold Inferno
    Italialainen multi-instrumentalistinero Ettore Rigotti kokosi jälleen kasaan tiukan paketin melodista death metallia yhdessä Claudio Ravinalen ja Björn Stridin kanssa. Albumilta löytyy sekä puhdasta mättämistä että melodisempaa puolta. Tarjonta on siis taattua Disarmonia Mundia pienillä mielenkiinnon säilyttävillä twisteillä höystettynä.
  8. Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
    Edellä mainittuihin kommentteihin albumista on vaikea mennä lisäämään juuri mitään. Floor Jansen hoitaa laulupuolen itselleni mieluisimmalla tavalla koskaan, ja Tuomas Holopainen on säveltäjänä totaalinen nero. Edellisestä kerrasta on sen verran aikaa, että bändin livekunto on päästävä tsekkaamaan mahdollisimman pian.
  9. Veil Of Maya – Matriarch
    Veil Of Maya otti uudella albumillaan loikkauksen metalcorempaan suuntaan, ja uuden vokalistin myötä päästiin nauttimaan myös puhtaasta laulusta. Musiikissa on silti säilytetty aggressiivisuus ja progressiiviset piirteet, joten soundin uudistaminen on toteutettu tyylikkäästi laittamatta koko pakkaa täysin sekaisin.
  10. Ice Nine Kills – Every Trick In The Book
    Suurena konseptialbumien, kauhun ja post-hardcoren ystävänä ei juuri voi kuin tykätä, kun Ice Nine Kills ymppää kaikki edellä mainitut elementit samaan pakettiin. Kulttielokuvista teemansa ammentanut konseptialbumi tarjoilee raskainta antia, jota bändiltä on tähän mennessä kuultu.

Nikki Jääsalmi:

    1. Ghost - MelioraGhost – Meliora
      Ensikuuntelun jälkeinen ”tässäkö tämä nyt oli” – olo muuttui pian syväksi ihastukseksi ja levy on sittemmin ollut päivittäisessä tehosoitossa. Levy on kasvanut joka kuuntelukerralla ja ehdottomasti vuoden kaunein ja syntisin levy.
    2. Imperial State Electric – Honk Machine
      Lyhyitä ja tarttuvia ralleja popmelodioilla sekä ajoittaisilla räkäkitaroilla maustettuna. Laulut syöpyy mieleen ja askeleet käy hyräillessä kevyemmiksi. Ihmetellä täytyy mistä Nicke Anderson saa kultaisen kosketuksen lähes kaikkeen tekemäänsä.
    3. W.A.S.P. – Golgotha
      Vaikka biisit ajoittain toistavat vahvasti vanhoja juttuja, niin Blackien ääni on edelleen kaikessa jylhyydessään mahtavaa kuultavaa. Eeppisiä biisejä, joista ei tunnelatausta puutu.
    4. Slayer – Repentless
      Jeff Hannemanin poistuminen vahvuudesta sai epäilemään Slayerin musiikin yksipuolistumisesta, mutta vahvan levyn yhtye sai aikaiseksi ja kyllä yhtye hyvässä vedossa on. Ei mitään uutta, mutta vuonna 2015 oman genrensä suurin ja vahvin.
    5. Motörhead – Bad Magic
      Jotain ajatonta ja vastustamatonta, vaikka nämäkin biisit on kuultu liki bändin jokaisella levyllä. Se ei silti tarkoita, että biisit olisivat huonoja vaan edustavat rock ’n’ rollin syvää olemusta.
    6. Nightwish – Endless Forms Most Beautiful
      Mahtipontinen, jossa työstettävää riittää useammalle kuuntelukerralle. Levyä olisi ehkä voinut hieman tiivistää, mutta hyvä näinkin. Floor Jansenin laulu on bändin historiasta itselleni miellyttävintä, vaikka hieman toivoinkin hieman rohkeampaa otetta. Silti pitkästä aikaa innostuin bändistä jälleen.
    7. Europe – War Of Kings
      Bändi jatkaa paluun jälkeistä vahvaa työtä. Sopivasti vanhanaikaista musiikkia, mutta silti täydellisesti tähän päivään sopivaa. Joey Tempestin laulu ja John Norumin kitarointi siivittävät albumin hyvään lentoon.
    8. Avatarium – The Girl With The Raven Mask
      Leid Edlingin ja Jennie Ann-Smithin unenomainen ja viettelevä musiikillinen liitto toimii täydellisesti yhdessä. Ei ihan vielä täysosuma, mutta levy sopii mainiosti aamuun ja iltaan.
    9. Michael Monroe – Blackout States
      Kamalalla kannella siunattu levy on sisällöltään taattua Monroeta rokkaavilla ja tarttuvilla biiseillään. Levy jätti jälkeensä selkeästi naapurimaan Backyard Babiesin ja Hardcore Superstarin.
    10. Agnostic Front – The American Dream Died
      Bändin olen tiennyt aina, mutta musiikillinen tutustuminen tapahtui vasta tämän levyn myötä. Lyhyt, vihainen ja kaihoisa vanhan miehen näkemys maailman tämänhetkisestä tilasta ja arvoista.

Olipa vaikea listata vain kymmenen levyä. Paremmalla tutustumisella listalla voisi olla vielä monet levyt David Gilmourista Iron Maidenin kautta Blind Guardianiin. Hyvä vuosi ollut uusien levyjen suhteen.

Kommentoi julkaisua