Amothilta toinen single tammikuun lopussa ilmestyvältä kolmannelta albumilta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.11.2021

Progressiivinen heavy metal -yhtye Amoth julkaisee kolmannen ”The Hour of the Wolf” -nimisen albuminsa tammikuun 2022 lopussa ja niin laulusta kuin koskettimistakin sillä vastaa Ensiferumista tuttu Pekka Montin. Nyt julkaistu toinen single ”It Ain’t Over Yet” esittelee levyn nopeinta ja ärhäkintä laitaa, mikä sopiikin tyylillisesti paremmin kuin hyvin kappaleen teksteihin.

”Lähes thrash metal -vetoinen biisi kertoo kiusaamisesta ja olemme yhtyeenä ehdottomasti täysin kaikkea tällaista toimintaa vastaan. Kiusaajalle asia voi olla pelkkää ohimenevää leikkiä, mutta kiusattu taas saattaa kärsiä asiasta vuosia. Siinä saattaa lopulta tulla rumaakin jälkeä, jos kiusattu saakin lopulta tarpeekseen ja päättää antaa takaisin samalla mitalla”, kitaristi Tomi Ihanamäki kertoo kappaleen sisällöstä.