Iso-Britanniasta luotsaava Anaal Nathrakh julkaisee 28.10.2014 järjestyksessä jo kahdeksannen täyspitkänsä ”Desideratum” Metal Blade Recordsin kautta. Tietämättömille tiedoksi, että bändin nimi juontaa juurensa velho Merlinin erään loitsun kahteen alkusanaan, joiden on sanottu tarkoittavan ”käärmeen hengitystä”. Mitään yhteyttä takaloostereihin ei siis ole näköpiirissä.

Ensimmäinen varsinainen kappale, eli toinen raita ”Unleash” alkaa varsin Dark Funeral-tyylisesti nopealla kompilla ja synkällä riffillä, joka kehittyy samantyyppiseen matalampaan riffiin, jota pohjustaa thrash metallille tyypillinen komppi. Biisiin kehittyvä kertosäe kuitenkin yllättää duurisemmalla ulosannillaan, jota kaikenlisäksi tahdittaa korkealta laulettu puhdas laulu. Vertaus Ihsahniin ei ole kaukana. Tätä seuraava c-osa jatkaa samantyyppistä surumielistä linjaa, vaikka vokalisointipuoli vaihtuukin yleisesti vaikuttavaan ”ruman” kuuloiseen kärinään. Lopussa kuullaan kertosäkeen viimeisen kertauksen alkumetreillä myös techno-osastosta tuttua beattia, kuin black metal kansaa näpäyttääkseen.

Tästä jatkaa ”Monstrum In Animo” samantyyppisellä linjalla ja tietynlainen generiikka verrattuna aikaisemmin mainittuun ruotsalaisyhtyeeseen alkaa nostaa päätään. Industrial-vaikutteilla on myös leikitty hieman lisää tässä kappaleessa, lähinnä kompin puolesta. Pieni viittaus niinikään konerumpuja käyttäneeseen norjalaiseen Limbonic Arttiin käy myös takaraivossa. Muuten kappale ei tarjoa juurikaan mitään yllättävää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tämä ns. tyypillinen black metal linja on valitettavasti vallitseva suurimmassa osassa levyn kappaleita. Se minkä Dark Funeral on tehnyt levy toisensa jälkeen ei ole enää kovinkaan uutta ja ihmeellistä. Osa riffittelyistä luo mielikuvia myös muista kaupallisemmista bändeistä, kuten Dimmu Borgirsta.

Pienenä pelastuksena toimii kuitenkin aiemmin mainittu puhdas laulu. Se luo hyvää variaatiota kappaleisiin ja sen taustalla soi usein myös osittain jopa göteborgilais-tyyppinen sointukulku, joka on kuultavissa esim. kappaleessa ”The One Thing Needful”. Biisin loppuosa on tosin tylsää aiemman toistoa, joten tämä on vain pienen jalansijan löytyminen upottavasta suossa. Toinen mainittava ehdoton plussapuoli on, että aika ajoin kuulija unohtaa rumpujen olevan koneelliset, mikä kertoo hyvistä ohjelmointitaidoista ja luonnollisen soundimaailman luomisesta.

Onneksi muutama poikkeuskin yleislinjasta löytyy! Kappaleet ”Idol” ja ”The Joystream” esittelevät pääasiassa loistavaa Taake-tyyppistä riffittelyä ja puhtaat lauluosuudet dominoivat kärinöiden rinnalla. Vaikka kappaleet ovat rakenteiltaan samankaltaisia, ovat ne silti kummatkin tarttuvia ja toimivia kokonaisuuksia. Kummassakin lopussa toistettu kertosäe alkaa yksinään puhtailla lauluilla ja kehittyy eteenpäin; mutta miksipä ei olisi kannattavaa korostaa parhaimpia puoliaan?

Levy ei ole varsinaisesti huono, enemmänkin suurimmalta osiltaan melko tylsä. Viimeksimainitut ominaisuudet tekevät siitä kuitenkin tutustumisen arvoisen ja sijoittaisin julkaisuun itse vain näiden kahden parhaimman kappaleen takia. Kenties myös biisilistaa olisi kannattanut hieman karsia, jotta toistosta johtuva puutuminen olisi jäänyt vähäisemmäksi.

6/10

Kappalelista:

01. Acheronta Movebimus
02. Unleash
03. Monstrum In Animo
04. The One Thing Needful
05. A Firm Foundation of Unyielding Despair
06. Desideratum
07. Idol
08. Sub Specie Aeterni (Of Maggots, And Humanity)
09. The Joystream
10. Rage and Red
11. Ita Mori

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Official Facebook

Kirjoittanut: Tuukka Franck