”Andin lähtö tapahtui ilman draamaa” – haastattelussa Nibiru Ordeal

Kuopiolainen power metal -bändi Nibiru Ordeal syntyi vuonna 2006 kahden ystävyksen visiosta. Useita vuosia ehti kuitenkin vierähtää tähteydestä haaveillessa, ja matkaan mahtui monia vaiheita. Lopulta yhtye nauhoitti ensimmäisen virallisen äänitteensä eli ”Spacebeast”-EP:n, joka kiinnitti huomiota aina Etelä-Amerikkaa ja Japania myöten. Ensimmäisen kiertueensa Nibiru Ordeal teki Stratovariuksen lämmittelijänä vuonna 2023.

Nyt bändin tarinassa on jälleen kääntymässä uusi lehti, kun vokalisti Andi Kravljača ilmoitti jättäytyvänsä pois yhtyeen riveistä. Hänen ääntään kuullaan vielä tulossa olevalla pitkäsoitolla, jolta ollaan saatu jo esimakua parin singlen verran. Kaaoszine tavoitti haastateltavaksi yhtyeen toisen perustajajäsenen, kosketinsoittaja-säveltäjä Pekka Laitisen. Lue alta, mitä kaikkea Nibiru Ordealille kuuluu!

Tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Kertoisitko hieman pähkinänkuoressa, että mistä kaikki sai alkunsa ja millainen poppoo te olette? Entä mistä bändin nimi tulee?

Homma sai alkunsa 2006 rumpalin, Härkösen Vilin vanhempien kesämökillä, jossa hengailimme usein kahdestaan. Mukaan lähti aina vino pino CD-levyjä ja joku lasten Casio / Yamaha -syntikka millä lähdettiin raapimaan todella kovaa powermetallia nauhalle. Molemmat osasi soittaa vähän rumpuja ja koskettimia. Oltiin tuolloin siis 14- ja 13-vuotiaita rääpäleitä, eikä tiedetty mistään äänityksestä tai miksauksesta mitään. Kuitenkin meillä oli tuon ikäisiksi poikasiksi aika hyviäkin biisi-ideoita ja osa noista säilyi yli kymmenen vuoden päähän ekalle levyllemme, joka julkaistiin 2019 Inverse Recordsin kautta.

Tuohon väliin mahtui jos jonkinlaista tolskaamista, rokkitähteydestä haaveilua, sessiolaulajia, julkaisematta jätettyjä demoja, EP, levyjen lähettelyä Japaniin jossain kenkälaatikoissa ynnä muuta. Yhtyeeseen liittyi 2014 kolmas lapsuudenystävä, kitaristi Mirko Byman (Inthraced) ja basisti, Pulliaisen Jussi (Northern Genocide, Plaguebreeder) joista jälkimmäinen sittemmin hyppäsi pois kelkasta.

Bändin nimeen ei liity mitään sen hienompaa tarinaa – meillä oli alkuvaiheessa muutamakin avaruusteemainen projektinimi, kuten ”Dimensions”, josta pidin kovasti. Tuon nimisiä bändejä kuitenkin löytyy kymmeniä ja ihan jo lakisyistä piti keksiä joku niin älytön sanahirviö, ettei sellaista varmasti tule toista vastaan. Nibiru kuulostaa ja näyttää hienolle paperilla, mutta myönnettävä on, että tuota kun yrität suomalaisena lausua siten, että vastapuolen pitäisi vielä ymmärtääkin mitä juuri suustasi päästit, niin good luck! Olen kirjoittanut tuota ihmisille mm. huulipunalla ja kajaalilla nenäliinoihin jossain rokkikeikalla, kun ihmiset kyselee soitanko jossain. Meidät on myös typotettu eri medioissa niin monella tapaa, etten olisi arvannutkaan! Nubiru, Niburi, Nirubi yms – kaikki on nähty. Kavereiden kesken olemme toisinaan Ripuli L’Oreal.

Seuraava luku on äänitetty

Teiltä ilmestyi uutta musiikkia joulukuun alussa, kun single ”The Explorer” julkaistiin. Mitä haluaisit biisistä kertoa?

Biisihän sai alkunsa jo 2016. Hoipertelin tuolloin juomaravintolasta kotia kohti yön pikkutunteina ja kertosäemelodia jytkähti mieleen ns. tyhjästä, kuten usein käy. Muistan vielä silloin miettineeni, että onkohan tämä paska vai semmoinen mikä on wörttiä nauhoittaa – onneksi päätin hyräillä tuon puhelimen nauhuriin! Seuraavina päivinä tein lyhyen demopätkän, johon Mirko vetäisi tuon perusmelodian kitaralla ja se kuulosti heti niin kovalle, että tästä päätettiin tehdä biisi. Biisi on hyvin suoraviivainen, genren perinteitä kunnioittava vauhtiralli. Loputon tuplabasarin nakutus ja Children Of Bodomin suuntaan kumartavat soolot tuovat sellaista räiskyvää energiaa, mitä itse toivon power-meteliltäni.

Lyriikat jatkaa tuota ykköslevyn scifiteemaa. Tällä kertaa ollaan muutaman sadan vuoden päässä tulevaisuudessa ja maapalloa uhkaa hidas, mutta vääjäämätön lämpökuolema. Tiimi urhoollisia matkailijoita lähetetään teknologian suurinta huippua edustavassa peltipurkissa galaksin toiselle laidalle. Tarkoitus on tietenkin löytää uusi asutettava planeetta, jotta rokkenrolli voi jatkua. Biisissä on samaan aikaan toiveikas, mutta jännittävä ja epävarma tuomiopäivän meininki.

Ja uusi biisihän enteilee tottakai uutta albumia, eli ”When the Worlds Collide” ilmestyy ensi vuonna. Millainen pitkäsoitto sieltä on tulossa ja onko jo arviota tarkemmasta ilmestymispäivästä?

”Worlds Collide”, tuttavallisemmin ”WC” on meidän debyyttiä, eli ”Solar Eclipseä” huomattavasti suoraviivaisempi ja tarttuvampi. Mitään kolmen soinnun punkkia ei ole vieläkään tiedossa ja joka biisissä on koukkunsa, mutta kaikkein koukeroisimmat proge-pläjäykset ovat antaneet tietä menevimmille biiseille. Yksi todella pitkä eeposbiisi sieltä toki löytyy, jossa vedetäänkin sitten aivan överiksi. Levyltä julkaistiin aiemmin kesällä single ”Dreams Ain’t Real”, joka edustaa hyvin tuota bändin suorempaa soundia. Kolmas sinkku on tulossa vielä alkuvuodesta.

Varsinaista ilmestymispäivää ei ole lyöty lukkoon, mutta käytännössä heti kun saadaan viimeiset äänitykset valmiiksi ja masteri käteen. Kunnollinen julkaisija tälle plätylle olisi tarkoitus myös löytää.

Bändiläisten monet roolit kulissien takana

Miten biisit teillä syntyvät? Sovitukset teette porukassa, mutta miten muuten prosessi etenee?

Omalta osaltani homma menee lähes aina niin, että keksin melodian kävelylenkillä, suihkussa, töissä tai missä tahansa muualla kuin musisoidessa. Nuo melodiat pitää tallettaa nopeasti lähimpään ääninauhuriin – muuten käy niin, että ne häviää neuroniavaruuteen eikä välttämättä koskaan palaa mieleen. Minulla on kovalevyllä kirjasto, mistä löytyy valehtelematta satoja lyhyitä melodiapätkiä joko syntikalla soitettuna tai myhäiltynä. Noista osa on käyttistä ja osasta ei välttämättä tule mitään, mutta aika näyttää.

Työstän mielessä jatkuvasti samaan aikaan kymmeniä biisejä, olen itseasiassa kirjoittanut jo kolmatta täyspitkää vuoden päivät yhtä aikaa ”Worlds Colliden” kanssa. Toisin sanoen biisit muhitellaan ensin mietintämyssyssä kuukausi- tai jopa vuositolkulla, kunnes ne ovat siinä kunnossa, että niistä voi tehdä koko kappaleen mittaisen demon. Ohjelmoin konerummut, nauhoitan syntikat ja käyn laulamassa hirveän kuuloiset lauluni siihen päälle, jotta muu kööri ymmärtää miten ajattelin laulumelodiat ja -tavutukset. Yleensä tämän jälkeen sovitellaan porukassa ”koko bändin demo” jossa on bassot, kitarat ja toisinaan tässä vaiheessa on ollut jo laulajan puhtaaksi vetämät ”oikeat laulut”. Viimeinen vaihe on nauhoittaa lopulliset versiot studiossa tai kotistudiossa. Vili ja Mirko tekee omat biisinsä samalla tyylillä, mutta heillä on se etu, että pystyvät itse demottamaan kaikki soittimet purkkiin ja Mirko osaa jopa laulaa.

Kerroitkin minulle jo aiemmin, että teillä jokaisella on bändissä jos jonkinlaista roolia?

Mirko ja etenkin debyyttilevyllä myös Vili vastaavat täysin kitaraosuuksista, koska en osaa soittaa kielisoittimia lainkaan. Minulla saattaa olla joku käppäinen idea Mirkolle, että ”oisko sellainen tekninen thrash metal -riffi, mikä sopii tuhon rumpukomppiin”. Sitten hän tapailee otelautaa hetken ja keksii ihan helvetinmoisen riffin mitä en olisi osannut kuvitellakaan! Mirkolla ja Vilillä on molemmilla myös äänitekniikan opintoja alla, joka helpottaa nykyään todella paljon tekemistä.

Käytännössä voimme nauhoittaa kaiken kotiolosuhteissa. Ainoastaan rummut vedettiin uudelle levylle ihan studio-studiossa. Ukot hoitavat itse äänityksen, tekevät editit ja esimixit ja osaavat muutenkin teknisen puolen asiat, jotka ei taas ole millään tavalla meikäläisen heiniä. Viimeisin lisäys yhtyeeseen oli basisti, Kinnusen Anssi, joka on myös aivan uskomaton tietopankki ja osoittautui viimeistä kiertuetta suunnitellessa äärimmäisen päteväksi jokapaikan höyläksi, kuka saa asiat hoitumaan – kuten myös Bymanin ukko. Minä ja Vili taidetaan olla enemmän tällaisia taiteilija-sekoilijoita niin hyvässä kuin pahassa.

Ensimmäisellä kiertueella heti syvään päätyyn

Palataan hetkeksi lähimenneisyyteen, ja jutellaan hieman keikkailusta: niiden suhteen hyppäsitte niin sanotusti suoraan syvään päätyyn vuonna 2023, kun lähditte lämmittelemään Stratovariusta. Mitä oikein tapahtui, millaiset fiilikset tämä toi silloin tullessaan, sekä ennen kaikkea, miten kiertue meni ja mitä muistoja sieltä jäi?

Fiilikset oli silloin varsin utopistiset ja edelleenkin tuntuu, että tehtiinkö me oikeasti tuo reissu? Tässähän ei ole pelkästään kyse siitä, että Stratot ovat yksi Suomen suurimpia bändejä, mutta selkeästi Nibirun suurin musiikillinen esikuva. Vaikka emme tieten tahtoen yritä vääntää musiikistamme ”niin Stratoa kuin mahdollista”, olisi epärehellistä väittää, ettei sieltä olisi imetty ihan helvetikseen vaikutteita. Itseni kohdalla kiinnostus kosketinsoittoon ylipäätänsä juontaa niihin päiviin, kun kuulin ensimmäistä kertaa Jens Johanssonin virtuoosimaisia sooloskaboja mitä se veti silloin Tolkki-Timon kanssa. Sanoin tästä itseasiassa Jensille erään keikan jälkeen ja hän totesi siihen ”Well, that’s exactly what Sonata Arctica told me 20 years ago – Circle of life!”

Kiertue meni pienistä alun teknisistä ongelmista huolimatta lopulta erittäin hyvin. Olimme tuohon asti ihan täysin kotimuusikkojen bändi, osalla oli toki livekokemusta vähän pienemmiltä baarikeikoilta. Itse soitin ensimmäisen keikkani juuri tuolla kiertueella, Stratovariuksen lämppärinä täyteen pakatussa House Of Rockissa ja voin sanoa että oli 5min ennen keikkaa aikalailla paskat housussa. Keikka meni kuitenkin hyvin ja vaikea sitä fiilistä on kuvailla mikä on lavalla ja vielä pitkään keikan jälkeen. Myöhemmin vedettiin vielä paljon isommille yleisöille mm. Tavastialla ja Tampereen Pakkahuoneella. Straton ukot oli meille ystävällisiä ja oli suuri ilo ja oppi päästä katsomaan noin huippuun hiottua ammattimaista toimintaa lähietäisyydeltä. Mieleen jäi mm. se, että Kupiaisen Matias soitti kitaraa myös ruokatauolla, se elää ihan täysin kitara kädessä! Ja kuuleehan tuon siitä soitosta.

Vaikka kiertueella ei niin sanotusti ”perseilty”, vaan yritettiin antaa hyvä kuva itsestämme, kyllähän tuolla kaikenlaista pientä kohellusta sattui. Finlandia-klubin soundcheckiä tehdessä huomattiin, että toinen kiippari jäi 200km päähän Peurunka-areenalle.. Samaisella keikalla jokin kusi kytkennöissä ja Mirko sai kitaran kuuluviin vasta toisen biisin puolessa välissä – oli pitkiä minuutteja, mutta biisiä ei keskeytetty! Tyrmäsin itseni myös tajuttomaksi lyömällä pään niin vitun kovaa bussin tavaraluukkuun kuin on mahdollista lyödä – suoranainen ihme ettei kallo haljennut. Bussi myös hajosi Lahteen ja ne penteleen tavaraluukut jäätyivät kiinni joulukuun pakkasessa.

Peurungan hotellikylpylässä vetästiin ääniteknikko Janin kanssa uudet vauhtiennätykset vesiliukumäkeen – nopeus kun on bändissämme valttia. Ukot jysähti siihen putkeen sellaisella voimalla, että hieman tuli huoli liukumäen rakenteellisen integriteetin puolesta. Jos löytyy muutama ruuvi sieltä kaakelilattialta, niin ohjatkaa lasku meidän suuntaan. Ryhmässämme oli myös nimeltämainitsematon henkilö, tai henkiLÖT, jotka kuorsasivat niin jumalattoman kovaa, että kuulosti kuin olisi heittänyt pyöriviä sirkkeleitä jätemurskaimeen. Vilille riitti jossain vaiheessa ja se lähti ovet paukkuen nukkumaan keittiön lattialle sieltä Airbnb-makuuhuoneesta. Mietin hetken, että ei helevetin hullu, siellä se kylmällä lattialla nukkuu ilman mitään patjoja. Jaksoin kärsiä sitä meteliä ehkä 10 minuuttia pidempään ja kohta löntystelin itse peiton kanssa sinne keittiöön nukkumaan. Oli paremmat unet siellä.

Lauluissa Andia tuurasi Mindtech-yhtyeen Mathias Indergård, joka veti keikat todella pahassa univajeessa, kuin myös Vili oli viimeiset pari keikkaa kuumeessa. Silti vetivät aina täysillä ja ihan helvetin hyvin – kunnon sissejä.

Yhtye uuden vaiheen kynnyksellä

Tässä juuri hetki sitten kerroitte uutisen, että vokalisti Andi Kravljača jättäytyy pois yhtyeestä. Ilmeisesti levy kuitenkin ilmestyy suunnitellusti?

Joo, valitettavasti näin nyt lopulta kävi. Me tiesimme Andin suunnitelmista jo ennen tuota kiertuetta, mutten ollut varma milloin ja miten uutisoida asiasta. Totta puhuen odottelin muutaman tovin ja kävin myös Andin kanssa neuvotteluja josko ukko muuttaisi mielensä. Tähän kun ei mitään draamaa tai muuta ikävää liittynyt. Mutta kyllä se päätös sitten kuitenkin piti ja meidän täytyy sitä kunnioittaa.

Andi kerkesi äänittää lähestulkoon kaikki levyn laulut ennen tuota ilmoitustaan ja sovittiin sitten, että vetää ne loputkin pätkät talteen, jottei tarvitse kikkailla paria biisiä jollain featuring-laulajalla. Minulla oli aika iso päätös tehtävänä, notta olisiko bisnesmielessä kuitenkin fiksumpaa etsiä uusi laulaja ja äänittää kaikki uusiks, vaiko tehdä tämä niinkuin nyt päädyttiin tekemään.

Syy miksi halusin ehdottomasti pitää Andin laulut: ensinnäkin ne sen laulut ovat yksinkertaisesti aivan helvetin hyvät ja biisit ovat sovitettu juuri hänen äänelleen. Näinhän ei ollut debyyttilevyn kanssa, koska silloin kun noita kirjoitettiin, meillä ei ollut harmainta hajua kuka niissä tulee laulamaan ja tämä johtikin varsin älyttömiin vokaali-laineihin. Sovittaisin nykyään aika monta juttua toisin. Toisekseen, niitä lauluja läheteltiin Andin kanssa eestaas vuoden päivät erilaisten demojen muodossa ja korvani olivat tottuneet Andin versioihin niin lujaa, että ne tuntui tässä vaiheessa ikonisilta. Ne on kiistatta ne ”oikeat versiot”. Livenä niitä voi toinen laulaja tietenkin tulkita koska live on live, mutta levyllä nämä ovat nyt juuri niin kuin pitää ja hieno työ ei mennyt hukkaan.

Onko uusi vokalisti jo etsinnässä? Entä mitä muuta tulevaisuus pitää sisällään?

Julkista laulajahakua ei olla pystyyn laitettu, mutta sanotaanko vaikka näin, että juttuhommeleita tapahtuu kulissin takana.. Odotamme innolla jahka tästä kehkeytyisi toimiva systeemi ja päästäisiin nopeasti keikkailemaan.

Miten kuvailisit bändiä kolmella eri sanalla?

Nopeus, voima & tähtipöly.

Loppusanat ja terveiset Kaaoszinen lukijoille?

Käykää ihmeessä tsiigaamassa nuo uudet sinkut ja miksei vanha levykin – kyllä sielläkin on todella paljon hyvää, vaikka ainahan uutta levyä täytyy (syystäkin) enemmän hypettää. Tilutus tekee sielulle hyvää!

Ota bändi seurantaan näistä linkeistä: Facebook, Instagram, YouTube