André Linman suuntaa joulukiertueelle marraskuun lopussa – luvassa mm. virsiä ja uudempia jouluklassikoita

Kirjoittanut Suvi Seppänen - 11.11.2020

Sturm und Drangin ja One Desiren keulahahmona tunnettu André Linman teki viime vuonna ensimmäisen, suosituksi osoittautuneen joulukiertueensa.  Kiertue saa tänä vuonna jatkoa. Konserteissa kuullaan uusia folk- ja jazzhenkisiä sovituksia rakastetuimmista joululauluista. Uusina sovituksina kuullaan virsiä ja uudempia jouluklassikoita niin englanniksi, ruotsiksi kuin suomeksikin. Luvassa on joululaulujen lisäksi myös joitain kappaleita Linmanin omasta tuotannosta. Joulukonserteissa Linmanin kanssa esiintyvät kitaristi Tuomo Unkuri ja kosketinsoittaja Johnny Nordström. Linman kuvailee tulevan kiertueen aiheuttamia tunteita seuraavasti:

”Olen kiitollinen, että pääsemme toteuttamaan joulukiertueen turvallisesti tästä hullusta vuodesta huolimatta. Toivottavasti konsertit auttavat ihmisiä unohtamaan huolensa ja murheensa ja virittäytymään joulutunnelmaan.”

Kiertue alkaa Närpiöstä sunnuntaina 29.11. ja päättyy Hankoon 20.12. Ennakkoliput ovat nyt myynnissä, ja kaikkiin konsertteihin myydään lippuja myös ovelta. Konserteissa noudatetaan Avin määräyksiä koronaviruksen hillitsemiseksi. Lippuja myydään kuhunkin konserttiin rajoitettu määrä, konserteissa huolehditaan turvaväleistä ja käsidesiä on tarjolla kirkkoon saapuessa ja sieltä poistuttaessa. Kasvomaskien käyttöä suositellaan kaikissa konserteissa.

ANDRÉ LINMANIN JOULU 2020

su 29.11. klo 18.00 ja klo 20.00 Närpiön kirkko, Närpiö
ke 9.12. klo 19.00 Vaasan kirkko, Vaasa
la 12.12. klo 16.00 Pietarsaaren kirkko, Pietarsaari
to 17.12. klo 19.00 Ylöjärven kirkko, Ylöjärvi
pe 18.12. klo 19.00 Kustaa Aadolfin kirkko, Iisalmi
su 20.12. klo 18.00 Hangon kirkko, Hanko

Konserttiliput maksavat ennakkoon 27 euroa ja ovelta 30 euroa.

Ennakkoliput löytyvät osoitteesta https://www.ticted.com/fi/search/linman.