Andy McCoy KaaosTV:lle tulevasta Helsingin jäähallin keikasta: ”Ainakin lavalla nähdään bändi, joka osaa soittaa eikä mitään läppäreitä”

Tänä vuonna neljäkymmentä vuotta täyttänyt Pelle Miljoona Oy kiertää Suomea kaiken kaikkiaan 19 konsertin verran juhlistaen samalla vuonna 1980 julkaistua ikivihreää klassikkoalbumiaan ”Moottoritie on kuuma”. Albumi nousi aikoinaan Suomen levymyyntilistan ykkössijalle ja myi kultaa. Kokoonpano kuitenkin hajosi juuri ennen menestyksen kruunaavaa, jo sovittua konserttikiertuetta, kun Andy ja Sami jättivät yhtyeen ja muuttivat Tukholmaan perustamaan Hanoi Rocks -yhtyettä. Nyt, lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin yhtye kasasi rivinsä ja juhlakiertueella nähdään läpimurtokokoonpano, joka perustettiin joulukuussa 1979: Pelle Miljoona, laulu & rummut, Tumppi Varonen, laulu & rummut, Ari Taskinen, laulu, kosketinsoittimet & kitara, Andy McCoy, kitara & laulu ja Sami Takamäki alias Sami Yaffa, laulu & basso. Kokoonpano huipentaa kiertueensa Helsingin jäähallissa 19. päivä tammikuuta soitettavaan keikkaan.

KaaosTV tapasi yhtyeen kitaristin Andy McCoyn videohaastattelun merkeissä Helsingissä joulukuun 7. päivä ja kyseli hieman tulevasta Pelle Miljoona Oy:n kiertueen päätöskeikasta, Andyn tulevasta sooloalbumista sekä miehestä hiljattain julkaistusta kirjasta ”Andy – Rock ’n’ Roll Star”. Voit katsoa videohaastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Voit ostaa liput Pelle Miljoona Oy:n Helsingin jäähallissa 19. päivä tammikuuta soitettavalle keikalle tästä.

Kommentoi julkaisua