Angel Du$t solmi sopimuksen Run For Coverin kanssa – julkaisi kaksi uutta singleä

Kirjoittanut Teemu Hakala - 9.7.2025

Baltimorelainen genrejen rajoja rikkova Angel Du$t on liittynyt osaksi Run For Cover Recordsin tallia ja juhlistaa yhteistyötä julkaisemalla tuoreen 7-tuumaisen vinyylin nimeltä ”The Beat”. Julkaisuun kuuluu myös B-puoli ”The Knife” sekä vinyyleille eksklusiivisesti tarjotun coverin Buggin kappaleesta ”I Don’t Wanna Hear It”, jolla kuullaan vierailevana vokalistina Terror-yhtyeen Scott Vogelia.

Kappaleet on äänitetty pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Brian McTernanin kanssa, joka oli mukana jo Angel Du$tin debyyttialbumilla ”A.D.” vuodelta 2014. Uudet biisit sijoittavat bändin saumattomasti hardcore-raivon ja rock & roll -asenteen välimaastoon. ”The Beat” kulkee jyräävän riffin ja energisten vierailevien vokaalien voimalla, joita tarjoilee Taylor Young (Twitching Tongues, God’s Hate, Deadbody, Regional Justice Center). ”The Knife” puolestaan tuo mukaan psykedeelistä groovea, joka tarjoaa vastapainoa A-puolen hyökkäykselle.

Laulaja Justice Trippin mukaan siirtyminen Run For Coverille tuntui luontevalta, sillä bändin ja levy-yhtiön välinen ystävyys ja yhteinen luova visio ovat kyteneet jo pitkään. Sopimus Run For Coverin kanssa seuraa tuotteliasta ajanjaksoa Roadrunner Recordsilla, jonka aikana julkaistiin muun muassa vuonna 2023 ilmestynyt albumi ”Brand New Soul”, yksi bändin uran monipuolisimmista julkaisuista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusien kappaleiden myötä Angel Du$t suuntaa kesällä Iso-Britanniaan, missä yhtye esiintyy muun muassa Newcastlessa ja Leedsissä, päättäen rundinsa Lontoon United & Strong -festivaalilla. Syksyllä on luvassa kattava Pohjois-Amerikan kiertue, jolla mukana ovat Fleshwater, Narrow Head, Ovlov ja muita nimiä. Kiertue pysähtyy muun muassa CBGB Festivalilla Brooklynissa 27. syyskuuta.