Anger Cellilta uusi albumi lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2012

Vuonna 2007 perustettu Anger Cell lyö 3.10. tiskiin albumillisen tanakkaa melodeathia. Anger Cellin musiikissa voi kuulla vaikutteita pohjoismaisesta melodeathista In Flamesin ja Soilworkin malliin, mutta mukana on myös tuulahduksia amerikkalaisesta thrashista ja perinteisestä heavy metalista. Kotimaiset Diablo ja Before the Dawn nousevat myös ajoittain mieleen yhtyeen väkevää ilmaisua kuunnellessa.

Anger Cellin sanoitukset ovat varsin omakohtaisia kertoen monista peloista, epävarmuuksista, turhista toiveista ja surusta. Melkoisen rankkojakin aiheita käsitellään, joten kyse ei ole «baby baby»-osastosta.

Yhtye on ehtinyt takoa 40 keikkaa ympäri Suomea, julkaista EP:n ja singlen ja onpa ryhmä herättänyt kiinnostusta Ison Veden takana Yhdysvalloissakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Worth the Pain
2. Absolution Thru’ Vengeance
3. The Skin of My Knees
4. Warcry
5. Trailblazer
6. Constant Collision
7. Slain
8. Wake Up Screaming
9. Anger Cell
10. When Reason Sleeps With the Dead
11. To the Ultimate

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat