Annabellen debyytti-EP ”Long Days” julkaistu

Kirjoittanut Niko Kuusela - 25.5.2023

Annabelle on vuonna 2019 perustettu rock-yhtye, jonka musiikin kantavana teemana on autenttisuus ja rehellisyys. Autenttisuuden kaipuu kuuluukin sekä yhtyeen musiikissa että lyriikoissa. Annabelle ponnistaa Yläneen korpimetsistä eikä flanellipaitoja sekä grunge-vaikutteita voida ohittaa, vaikka yhtye kulkeekin musiikillisesti omia polkujaan. Nyt ensimmäinen EP ”Long Days” on vihdoin julkaistu.

Annabellen musiikkia ohjaa dynaamisen laulun ja rohtuneiden särökitaravallien yhteistyö. Laulaja Maria Helmisaaren ääni nousee vastustamattomasti esiin niin harmonisten, kuin raskaidenkin musiikillisten maisemien lomasta. Kitaristi Timo Toikka tunnetaan mm. The Grammers– ja Achiote-yhtyeiden riveistä sekä melodisesta sävellystaiteestaan metallin saralla. Maria ja Timo ammentavat molemmat yhteisestä 90-luvun vaihtoehtoisen musiikin kattilasta, joka maistuu voimaannuttavana makuna Annabellen musiikissa. Basisti Johan Helmisaari ja rumpali Heikki Kangas puolestaan ovat vaikuttaneet aiemmin useissa yhteisissä projekteissa, ja kivijalan saumaton yhteistyö luo Annabellen taivaanrannanmaalareille vahvan kankaan mestariteoksiin.

Yhtye tähyää kansainvälisille esiintymislavoille valmisteilla olevan albumin myötä. Annabellen ensituotos on jäseniensä musiikillinen kohtaaminen vuosien matkanteon jälkeen, ja yhdessä sovittaminen onkin ollut tärkeä osa luomisprosessia. Synergiaa yhtyeenä toimimiseen vahvistavat paitsi yhteinen kotipitäjä, myös pitkät ystävyyssuhteet vuosien ajalta. Yhtyeen musiikissa välittyy synnyinpaikkakunnan luomat juuret ja henkinen yhteys sekä rakkaus raskaaseen musiikkiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kolmen kappaleen EP näyttää paitsi bändin monipuolisuuden, myös ihmiselämän pienoiskoossa – rakkauden ja sen kaipuun. Kappaleista voi ammentaa menneet ja tulevat elämät, sekoamispisteeseen johtavan fyysisen ja henkisen kipuilun, vihan, surun, epätoivon ja toivon, ja lopulta suuren ytimiä ravistelevan rakkauden ja pilkkeet silmäkulmassa. Tämä kaikki on tarjoiltu rouhivin kitaroin, rehellisesti ja sielu auki.

Bändistä sanottua: ”Tunteita pursuava myrskyn ja seesteisyyden yhdistelmä, joka lietsoo alkukantaiseen rytmin riemuun, mutta myös hiljentää oman sydämensä äärelle” – Nikki Jääsalmi / Kaaoszine

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat