Anneke van Giersbergen – Drive
Hollantilainen laulajatar Anneke Van Giersbergen nousi esiin The Gathering -yhtyeen laulajana 90-luvun puolivälissä, jonka jälkeen vuonna 2007 hän lähti yhtyeestä soolouralleen. Hänen levynsä menevät aika pitkälti pop/rockin viitoittamalla tiellä tuoden ensimmäisenä mieleen Alanis Morissetten. Edellisellä ”Everything Is Changing” -albumilla oli jo hieman raskaampia vaikutteita, jotka toivat mieleen tutut kevytmetalliyhtyeet, mutta samalla balladit olivat jyrkempiä pudotuksia kauniisiin maisemiin. Nyt hänen viides albuminsa “Drive” saattelee meidät autohevin pariin? Tokkopa, mutta kattotaanpa!
Itse olen niitä hevimarkkuja, jotka tutustuivat Anneken tuotoksiin ensimmäistä kertaa, kun hän tarjosi laulutaitojaan Devin Townsendin ”Addicted!”-albumille. Sen siivittämänä menin viime tammikuussa Semifinaliin katsomaan hänen ja Anatheman Danny Cavanaghin akustista yhteiskeikkaa. Kauniisti Anneke vetää Devininkin tuotoksissa, mutta vasta aivan hiljaisessa pienessä salissa tulivat esiin hänen mahtava laulutaitonsa ja äänensä kantavuus. Olin saman tien myyty. Kävin vielä katsomassa myöhemmin yhden keikan Lutakossa, kun Anneke esiintyi taustayhtyeensä kanssa. Hyvä keikkailta sekin, vaikka silloinkin parhaat hetket olivat, kun Anneke lauloi yksin kitaran kanssa; myös muu yleisö tuntui pitävän tästä eniten. Onhan hänen soololevyillään hyviä kappaleita, jolloin hevijääräkin taipuu positiivisen pop-rockin edessä, mutta parhaimmillaan hän on juurikin yksin kitaran säestämänä, jolloin laulu pääsee oikeuksiinsa.
Albumin aloittavassa ”We Live Onissa” ensimmäisenä korvaan särähtää Anneken hieman raspinen, miltei pikkaisen nuhainen laulutatsi. Ehkäpä tässä on jo tottunut kuulemaan hänen laulavan vain kauniisti hiljaa, eikä hän nytkään mitään pig squeeleja vedä, mutta onhan tuo pienikin vivahde jo vähän sulateltavaa. Ensimmäinen kappale kuitenkin jättää hyvän fiiliksen tulevasta.
Mainos päättyy
Sen jälkeen asiat menevätkin puilleen. Alkaa tulla puhki kulutettuja tusinarockriffejä, diskokomppia, paljon korkean rekisterin huutolaulua ja varsinkin noita ”woo-oo-oo-oo”, ”laijai-jai-jai-jai” ja muita kertsilallatteluja, joita nykyään radio suoltaa ylivuotoon asti, esimerkkinä vaikkapa Vartiaisen uuden kappaleen ”ju-u-uuu-uuu”, joka käy nopeasti vanhaksi, kun sitä soitetaan satoja kertoja päivässä eetterissä. Nimikkokappale muodostuu melko nopeasti yliskipattavaksi numeroksi, kun tuota ”e-e-eeoota” hoetaan niin saatanasti. Edellisillä levyillä on ollut onnistuneita balladeja, jotka ovat selkeästi Anneken tavaramerkkejä, mutta tällä levyllä niitä on vain yksi ja sekin melko hajuton. ”My Mother Said” olisi voinut olla parempikin; olisin kaivannut eeppisempää ja tunnerikkaampaa rykäisyä, mutta tuo jää melko vaisuksi hempeilyksi. Muuten tasapaksua antia rikkoo hieman raskaampi ”Mental Jungle”, jonka itämainen mieslaulu tuntuu melko irtonaiselta ja huvittavalta, joten sekin ampuu ohi isosti.
Jotta ei nyt ihan negistelyksi ja valittamiseksi mene, sanotaan muutama hyvä asia. Vaikka levy tuntuukin hieman tasapäiseltä ja pötkömäiseltä, hyppää sieltä hyviäkin hetkiä esiin. Ykköskappaleen lisäksi onnistuu kokonaisuutena myös ”Shooting Fot The Stars”, jonka kaihoisa tunnelma leikkaa syvältä, ja kivasti myös ”Forgive Me” kutittelee korvien takaa. Onhan noissa muissakin kappaleissa hetkensä, jos vain leikkelee ne palasiksi ja erottelee häiritsevimmät palat sivuun. Anneke laulaa kuten häneltä voi odottaakin, ja onhan välillä hyvä yrittää jotain erilaista tulkintaa ja laulutyyliä. Albumi on selkeästi tehty toimimaan yhtyeen kanssa raakana live-tilanteissa ilman taustanauhoja ja muita vippaskonsteja.
Suurin ongelma ”Driven” kanssa kuitenkin on, ettei sävellyskynä tällä kertaa ole ollut hirveän terävänä eikä kappaleista tartu kuulijan paperiin mitään erityistä, vaan kaikki kuultava valuu pois päästä kuin ruoantähteet lautaselta roskiin. Musiikkia ohjastaa Paramore-tyylinen tyttömäinen poppunkrock-vaihde, joka on usein päällekäyvän ärsyttävää ilman sen tähdellisempää sisältöä. Ei nelikymppinen Anneke tietenkään yritä vetää mitään teini-ikäisten pissiksien angstipehmopunkkia, vaan kyllä tämä selkeästi varttuneempaa musiikkia on, mutta siihen se jääkin. Musiikista häviää usein tarttumapinta, jos se on tehty teflonilla luisteluksi eli toimimaan jossain muualla kuin juuri siinä paikassa. Siksi studioon on hankala valjastaa live-tilanteen hurmosta ja homma menee teeskentelyksi. Siltä minusta tuntuu tälle albumille käyneen. Uskon kyllä tämän levyn antavan Anneke-faneille mukavan helppoa kuunneltavaa, itse jään odottamaan tulevaa, sekä levyä että keikkaa. Viimeisen kappaleen nimikin enteilee parempia aikoja.
Mainos päättyy
5½/10
Kappalelista:
1 We Live On
2 Treat Me Like A Lady
3 She
4 Drive
5 My Mother Said
6 Forgive Me
7 You Will Never Change
8 Mental Jungle
9 Shooting For The Stars
10 The Best Is Yet To Come
http://www.annekevangiersbergen.com/
https://www.facebook.com/annekevangiersbergenofficial
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Ville Syrjälä