Anneke Van Giersbergen neljälle keikalle Suomeen toukokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.2.2013

Hollantilaisen The Gatheringin laulajana tunnetuksi tullut, ihana Anneke Van Giersbergen saapuu oman bändinsa kanssa neljälle keikalle Suomeen toukokuussa! Yhtye esiintyy Tampereella, Helsingissä, Jyväskylässä sekä Turussa ja lipunmyynti keikoille käynnistyy ensi viikolla. Keikat ovat Anneke Van Giersbergenin ensimmäiset omat klubiesiintymiset pohjolassa, aiemmin neiti on esiintynyt näillä lakeuksilla The Gatheringin lisäksi Oulun Qstockissa vuonna 2008 sekä mm. Devin Townsendin keikoilla vierailevana laulajattarena. Viimeksi Anneke nähtiin Suomessa akustisella yhteiskiertueella Danny Cavanaughn kanssa tammikuussa.

Erottuaan The Gatheringista vuonna 2007, Anneke Van Giersbergen perusti oman Agua de Annique -yhtyeensä, jonka debyyttialbumi Air julkaistiin saman vuoden lopulla. Yhtyeen nimi muuttui sittemmin kantamaan Anneken omaa nimeä ja bändin viimeisin tuotos Everything is Changing julkaistin viime vuonna.

Soolokeikoillaan Anneke Van Giersbergen esittää oman tuotantonsa lisäksi sekä The Gatheringin että Devin Townsendin biisejä, joissa hän on ollut mukana ja toukokuun keikoille Anneke lupaa hieman raskaampaa settiä omien soolobiisiensä oheen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomen keikat ovat seuraavat:
9.5. Tampere, Klubi, liput 15 € (ennakko) / 18 € (ovelta)
10.5. Helsinki, Nosturi, liput 16 € (ennakko) / 18 € (ovelta)
11.5. Jyväskylä, Lutakko, liput 15 € (Jelmun jäsenet 13 €)
12.5. Turku, Klubi, liput 15 € (ennakko) / 18 € (ovelta)

Liput keikoille tulevat myyntiin maanantaina 25.2., lisätiedot myyntipaikoista löytyvät keikkapaikkojen omilta nettisivuilta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat