Anneke van Giersbergen otti yleisönsä Helsingissä
Helmikuussa 2015 hollantilainen Anneke van Giersbergen vieraili Helsingissä akustisella keikalla maanmiehensä Arjen Lucassenin kanssa. Tämänkertaisella visiitillä ”kokoonpano” oli pienentynyt puolella, ja Helsingin Semifinalissa viime perjantaina järjestetyn konsertin konsepti oli putipuhtoisesti nainen ja kitara. Lavarekvisiittaakaan ei ollut nimeksikään, joten show lepäsi täysin Anneken karisman ja lauluäänen varassa.
Keikka alkoi kymmenen minuuttia ilmoitetusta aikataulusta myöhässä, ja siihen mennessä kuvainnollisesti mikroskooppisen pieni Semifinal oli ääriään myöten täynnä. Keikka myi loppuun lähes kolme kuukautta etukäteen, ja siinä vartoessani hipstereistä, heviarskoista ja fanitytöistä koostuvassa yleisössä tappituntumalla mieleeni juolahti, että keikan olisi voinut järjestää vähän isommassakin lukaalissa.
Ahtaus kuitenkin unohtui nopeasti, kun illan tähti saapui lavalle. Yleisö toivotti hollantilaisnaisen heti tervetulleksi sellaisella innolla, että jo ensimmäisen kappaleen jälkeen Anneke kehui helsinkiläisyleisöä turkulaisia äänekkäämmäksi. Ennen keikkaa olin pohtinut, tulisiko van Giersbergenillä olemaan vaikeuksia jännittämisen ja tunnelman säilyttämisen suhteen ollessaan yksin lavalla. Jälkikäteen huolet tuntuivat aiheettomilta, onhan kyseessä jo todella kokenut ja pitkän sekä menestyksekkään uran niin soolona kuin The Gathering-yhtyeen keulakuvana tehnyt artisti.
Mainos päättyy
Anneke van Giersbergen viihtyi lavalla tunnin verran, ja tuona aikana kuultiin kolmetoista kappaletta. Näistä naisen omaa soolotuotantoa edusti ainoastaan ”My Mother Said”, jonka keikalla selostettu taustatarina sai universaaliutensa vuoksi vastakaikua myös helsinkiläisyleisössä. Kappaleiden väleissä olleet juttutuokiot tarjosivat muutenkin tervetullutta kevennystä keikan muuten varsin hartaaseen tunnelmaan; akustisilla soolokeikoilla kun ei yleensä yhteislaulu juurikaan raikaa. Setin päättänyt Dolly Parton -cover ”Jolene” rikkoi lopulta tämänkin säännön, Anneken yllyttämisen jälkeen tosin.
Dolly Partonin lisäksi soolotaiteilijan setti sisälsi kappaleita sellaisilta bändeiltä ja artisteilta kuin The Gathering, Queen, Bruce Springsteen, Pink Floyd, Kings of Leon ja The Devin Townsend Project. Vaihtelua siis riitti, joskin The Gentle Storm -tuotannon puuttuminen ohjelmistosta ihmetytti kriitikkoa suuresti. Anneken kaunista ja hyvässä kunnossa ollutta lauluääntä oli joka tapauksessa ilo kuunnella livenä, oli vuorossa sitten keneltä hyvänsä lainattu sävelmä. Kappaleita ryydittivät jutustelut niiden välissä ja sympaattiset virittelytuokiot. Yksikin kielisoitin keikalla antaa näemmä riittävät eväät siihen, että virittää pitää ja runsaasti.
Kun nainen ja kitara -yhdistelmästä ei paljoa melusaastetta irronnut, kaikenlainen yleisössä keikalla kuin keikalla tapahtuva taustahälinä kuului läpi välillä jopa kiusallisen selvästi. Eturivissä eräskin kamera räpsytti menemään niin kiivaasti, että laulajattaren oli erikseen pyydettävä tulitaukoa kuvaamisesta edes välispiikkien ajaksi.
Tunnin kestävällä keikalla ei ehtinyt tulemaan tylsää, ja olosuhteiden intiimiydestä johtuen oli suorastaan luontevaa, että van Giersbergen tuli jälkikäteen yleisön luo juttelemaan, ottamaan yhteiskuvia ja kauppaamaan tuotantoaan. Illan musiikillisesta annista olisin mieluusti nauttinut pidempäänkin, mutta näin tällä kertaa, ja ehkäpä suosionsa Suomessa viimeistään nyt vakiinnutettuaan Anneke van Giersbergen tulisi tänne seuraavaksi mukanaan Arjen Lucassen ja The Gentle Storm.
Teksti: Ossi Kumpula