Annihilator – Criteria For A Black Widow (Re-Issue)

Kirjoittanut Juha Attola - 5.9.2010

Tämä Annihilatorin yhdeksäs studio albumi meni alkuperäisenä julkaisu vuotenaan (1999) ainakin minulta täysin ohi. Syynä oli tietenkin se, että bändi ei kahden ensimmäisen levyn jälkeen saanut julkaistuksi kovinkaan mainittavia levyjä. Taso laski kolmannella levyllä huomattavasti ja kun jatkossakin julkaisut olivat tasoltaan vähän sitä sun tätä, hävisi bändi pian unholaan.

Onkin hauska nähdä että ensimmäisellä levyllä laulanut Randy Rampage hoitaa laulut myös tällä kymmenen vuotta ensimmäisen levyn jälkeen julkaistulla levyllä. Hauska on myös nähd,ä että levy on jatko-osa kahdelle ensimmäiselle levylle (”Alice In Hell” & ”Never, Never Land”). Levy lähtee käyntiin ”Bloodbath” nimisellä tykityksellä josta voi päätellä että nyt ollaan palattu ensimmäisten levyjen ”juhla” aikoihin. Seuraavana tärähtää ”Back To The Palace” joka saa jo miettimään miten tämän levyn onkin aikoinaan jättänyt ilman huomiota? Randy Rampage on nimittäin todella kovassa vedossa tällä levyllä, kappaleet ovat kunnon ”farkkuliivi” trashia ja soittokin kuulostaa todella hyvältä. Välissä julkaistujen levyjen kokeilevasta ja sekoilevasta linjasta ei ole tietoakaan. Välillä mennään todella kovaa ja hetkittäin tulee mieleen trash-metallin yksi kuningas yhtyeistä eli Kreator. Bändin sieluhan on kitaristi Jeff Waters joka omasta mielestäni on huomattavasti mainettaan kovempi soittaja/säveltäjä. Tämä levy herättää kysymyksen olisiko Annihilator hävinnyt unholaan jos tämä olisi ollut heidän kolmas levynsä? Kaikinpuolin hyvin soitettua teknistä trash-metallia joka ei jää jalkoihin tänäkään päivänä. Tämän jälkeen onkin aika tutustua myös muihin ohi menneisiin Annihilator kiekkoihin.

Uusinta julkaisut herättävät aina kysymyksen oliko tämä levy nyt uudelleen julkaisun arvoinen? Tämän levyn kohdalla voi sanoa että kyllä, kyllä oli. Bonusmateriaalit tällä julkaisulla ei ole kovinkaan kummoiset. Yksi uusi kappale, Jeff Watersin haastattelu ja Jeff Waters guitar workshop video. Eli jos levy jo on hyllyssä ei nämä bonukset houkuttele sitä uudelleen hankkimaan, mutta on varmasti minun lisäkseni muitakin joilta tämä on mennyt kokonaan ohi joten siinä mielessä uusinta kierros on paikallaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

8/10

Kappalelista:
01. Bloodbath
02. Back To The Palace
03. Nothing Left
04. Schizos (Are Never Alone) Part III
05. Criteria For A Black Widow
06. Punctured
07. Loving The Sinner
08. Double Dare
09. Sonic Homicide
10. Mending
11. Rampage Jam (Bonus Track)
12. Jeff Waters Speaks (Bonus Track)

www.annihilatormetal.com

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat